Banner Before Header

Jo vuosikymmeniä sitten mietittiin, mikä olisi Suomen vaihtoehto Natolle – taustalla suomalaisten sotilaiden ”salaseura”

Puolustusvoimien prikaatikenraalin evp. Pentti Airion mukaan Pohjoismainen puolustusliitto ei toteutunut, mutta Pohjoismaat ovat nyt lähempänä sitä kuin kenties koskaan aiemmin.

”Maailmansotien välisenä lyhyenä itsenäisyysaikana Suomen ei onnistunut päästä kiinteään kosketukseen muihin maihin. Tällainen eristyneisyys on pienelle valtiolle vaarallista, mutta tilanne voi vielä pahentua, jos liittolaisia etsitään väärältä taholta.”

Näin alkoi salaiseksi tarkoitettu muistio, jonka suomalainen jääkärieversti Walter Horn lähetti ulkoministeri Eljas Erkolle syksyllä 1959. Horn oli muun muassa Pohjola-aktivisti ja kannatti Pohjoismaiden liittoa.

Muistio oli otsikoitu sanoilla Pohjoismainen puolustusliitto.

Ajatuksena oli, että turvallisuuden takaamiseksi olisi perustettu neljän Pohjoismaan – Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan – liitto. Se olisi johtanut Tanskan ja Norjan eroon Natosta ja Suomen irtautumiseen Neuvostoliiton kanssa tehdystä YYA-sopimuksesta. Suomi ja Neuvostoliitto olivat solmineet YYA-sopimuksen keväällä 1948 ja Norja ja Tanska olivat liittyneet Naton jäseniksi keväällä 1949.

Suunnitelmaa Pohjoismaisesta puolustusliitosta kehiteltiin aluksi pienessä piirissä.

– Joukkoa voisi kutsua eräänlaiseksi salaseuraksi, sanoo asiaa tutkinut Suomen puolustusvoimien prikaatikenraali evp. ja sotatieteiden tohtori Pentti Airio.

Vuonna 1959 Suomi oli varuillaan. Takana oli yöpakkaskriisi, jolloin Neuvostoliitto ei ollut tyytyväinen Suomen hallituskokoonpanoon ja veti lähettiläänsä pois Helsingistä. Tämän vuoksi oli äärimmäisen vaarallista, että julkisuudessa olisi kritisoitu YYA-sopimusta.

YYA-sopimus allekirjoitettiin 6. huhtikuuta 1948. Kuvassa vasemmalta NL:n ulkomisteriön osastopäällikkö A.N. Abramov, lähettiläs kenraali G.M. Savonenkov, kenraali V. Oinonen, B.F. Pozerob, varaulkoministeri Zorin, O. Peltonen, J.O. Söderholm. Kuva: Sanoman arkisto

Kekkonen piti puheen 10. joulukuuta 1958 yöpakkaskriisin alettua. Kuva: Kalevi Pöyhönen

Etenkin yöpakkaskriisin jälkeen Neuvostoliitto pääsi vaikuttamaan Suomessa jopa hallituksen muodostamiseen. Viimeistään tämä kriisi osoitti, miten rajallinen liikkumavara Suomella oli puolueettomuuspolitiikassaan.

Voisi siis hyvinkin kuvitella, että muistiota laadittiin jossakin hämyisessä salissa kirjoituskoneen äärellä.

”Ainoa mahdollisuus, jolla Suomen – ja samalla koko Pohjolan – ongelma voidaan onnellisesti ratkaista, on vanha Pohjoismaiden puolustusliiton ajatus. Sen arvokkain tulos olisi Suomen pelastuminen, eikä tämän päämäärän saavuttamiseksi tulisi kaihtaa mitään uhrauksia. Jos Suomi olisi Pohjoismaiden muodostaman ryhmän jäsen, ei sen tarvitsisi etsiä tukea merten takaa.”

Airio on kirjoittanut Hornia ja tämän taustoja käsittelevän kirjan Walter Horn: ensimmäinen jääkäri ja kylmän sodan Pohjola-aktivisti. Kirjan myötä tutuiksi ovat tulleet myös muut Pohjoismaisen puolustusliiton ajatusta kannattaneet henkilöt.

Hornin lisäksi kannattajiin kuuluivat muun muassa kenraalit Jorma Järventaus ja Armas-Eino Martola, sekä muita jääkäriupseereita.

Entisten sotilaiden lisäksi ryhmästä löytyi nimekkäitä siviilihenkilöitä.

Näistä mainittakoon esimerkkeinä merkittävä suomalaispoliitikko Väinö Tanner, Ruotsin pääministeri Tage Erlander, suomalaisurheilija Tahko Pihkala, kirjailija Kauko Kare sekä Kansallis-Osake-Pankin pitkäaikaisimpana pääjohtajanakin tunnettu Matti Virkkunen.

– Mukana oli myös joitakin norjalaisia, mutta tanskalaiset eivät lämmenneet ajatukselle. Periaatteessa Pohjoismainen puolustusliitto oli pääosin entisten sotilaiden hanke, Airio kertoo.

Hankkeesta kerrottiin myös presidentti Urho Kekkoselle. Ajatus ei ollut hänelle uusi, sillä Kekkonen oli itsekin kaavaillut pohjoismaista puolustusliittoa vuoden 1952 puheessaan, joka tuli tunnetuksi Maakansa-lehdessä tehtynä linjanvetona. Siinä hän korosti Suomen ulkopolitiikassa pohjoismaista suuntausta YYA-sopimuksen jatkeena.

Pentti Airio ei usko, että Neuvostoliitto olisi hyväksynyt Pohjoismaista puolustusliittoa. Kuva: Mikko Stig

Airion mukaan Kekkosen kanta Pohjoismaisen puolustusliiton asiaan oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa ”en kiellä, enkä kannusta”.

– Hän suhtautui tilanteeseen tarkkaillen. Vuoden 1961 noottikriisin jälkeen Kekkonen kuitenkin sanoutui hankkeesta tietoisesti irti. Kytkökset Pohjola-aktivismiin olisivat nimittäin vieneet pohjaa tuelta, jota Kekkonen sai Neuvostoliitolta presidenttiydelleen, Airio sanoo.

”Jos Neuvostoliitto jostain syystä – sodan tai muiden toimenpiteiden johdosta – tunkeutuisi Suomen länsirajalle, olisi vain ajan kysymys, milloin tulisi muiden Pohjoismaiden vuoro.”

Ministeri Eljas Erkko vuonna 1954.

Syksyllä 1959 kirjoitettu muistio oli osoitettu ulkoministeri Eljas Erkolle.

Airion mukaan Erkko oli luvannut, että muistiota käsiteltäisiin jollain tapaa Helsingin Sanomissa. Hän kuitenkin aavisti, että muistio olisi liian arkaluontoinen, joten HS vaikeni muistiosta täysin.

Hufvudstadsbladet, Uusi Suomi ja Aamulehti tarttuivat aiheeseen. Erinäisten väliportaiden, kuten Kekkosen lähettämien kirjeiden, kautta ihmisten tietoon kuitenkin saatettiin Kekkosen kielteinen kanta ja ihmisiä alkoi irrottautua puolustusliiton ajatuksesta.

– Hanke hiipui ajan myötä, kun aktivistit vanhenivat ja huomattiin, ettei se johtanut mihinkään, Airio sanoo.

Onnistuakseen hanke olisi vaatinut sen, että Kekkonen olisi saatu voimakkaasti aatteen taakse. Lisäksi Neuvostoliiton olisi pitänyt hyväksyä Suomen irrottautuminen YYA-sopimuksesta.

Noottikriisi vei presidentti Kekkosen Havaijille 60 vuotta sitten. Kuva: Kalle Kultala

Kun Neuvostoliitto sitten lähetti Suomelle nootin YYA-sopimukseen vedoten, oli Pohjoismaisen puolustusliiton hanke tuhoon tuomittu. Ajatus siitä, ettei YYA-sopimusta olisi tuohon aikaan jatkettu, oli hyvin kaukainen.

– En usko, että Neuvostoliitto olisi hyväksynyt Pohjoismaista puolustusliittoa. Toisen maailmansodan jälkeisiä suurimpia ihmeitä oli se, että Neuvostoliitto suostui vetäytymään esimerkiksi Norjan Kirkkoniemestä ja Tanskan Bornholmista.

”Tässä esityksessä olevat näkökannat perustuvat mielipiteeseen, joka lienee melko laajalle levinnyt. Viittaamme marsalkka Mannerheimiin, joka useita vuosikymmeniä sitten näkijän tavoin ennusti maansa lähentymistä veljesmaahansa Ruotsiin. Ne järkyttävät tapahtumat, joita Pohjolan kansat ovat sen jälkeen kokeneet, oikeuttavat liittämään hänen toiveisiinsa myös muut Pohjoismaat. Kenties ne kerran toteutuvat siten, että syntyy neljän ristilipun valtakunta.”

Horn kirjoittaa muistion näkökantojen perustuvan ”mielipiteeseen, joka lienee melko laajalle levinnyt”.

Miten uskottavana väitettä voi pitää?

– Mitään mielipidemittausta ei tuolloin asiasta tehty, mutta voin hyvin aavistaa, että sodan aikainen päällystö tunsi sympatiaa vahvistaa puolustusvoimia. Esimerkiksi reserviupseeriliitossa oli varmasti voimakkaita mielipiteitä puolustusliiton puolesta, Airio arvioi.

Hän muistuttaa, että 1950- ja 1960-lukujen taitteessa Suomessa koettiin hyvin vahvasti Neuvostoliiton painostus yöpakkasvaiheen jälkeen.

Tuolloin parlamentaariseen enemmistöön perustuva Karl-August Fagerholmin (sd) hallitus joutui eroamaan Neuvostoliiton painostuksen takia.

– Neuvostoliitto pääsi vaikuttamaan taustalla hallitusten muodostamiseen. Se ärsytti Suomessa etenkin poliittista oikeistoa ja muita sodan ajan suomalaisia.

”Puolustusliitolla, jonka sodan aikana täytyisi kyetä tulemaan toimeen omin voimin, on oltava puolueettomuutensa takeena vahvat taisteluvoimat, mieluimmin niin tehokkaat, että ne pitävät loitolla hyökkääjät. Mahdolliset puutteet korvaa ainakin osittain yhtenäisyys ja aseveljien luotettavuus, jotka molemmat ovat arveluttavia heikkouksia Naton ryhmässä.”

Pohjoismainen puolustusliitto ei toteutunut, mutta Hornin mielestä puolustusliitto olisi toiminut Neuvostoliitolle ”pelotteena ja sivustasuojana”.

Jos ajatellaan, että puolustusliitto olisikin toteutunut, olisi tällä Airion mukaan ollut tasapainottava vaikutus.

Pohjoismainen puolustusliitto ei olisi ollut pelote, vaan koonnut ja yhdistänyt neljän maan voimat.

– Liitto olisi onnistuessaan vaikuttanut kahteen asiaan. Se olisi hallinnut Itämeren rantoja ja Tanskan salmia. Neuvostoliitolle oli kauppareittien takia tärkeää, ettei Tanskan salmia suljeta, Airio sanoo.

Pentti Airio. Kuva: Mikko Stig

Natolle ja Yhdysvalloille ajatus Pohjoismaisesta puolustusliitosta olisi Airion mukaan ollut ”vastenmielinen”.

Ne olisivat menettäneet Pohjois-Norjan lentotukikohdat, jotka sijaitsevat samalla paikalla tänäkin päivänä. Yhdysvallat tuskin olisi pitänyt puolustusliittoa uhkana, jos kyseessä olisi ollut puolueeton blokki.

Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, miten ajan historia tai politiikka olisi siirtänyt blokkia eri suuntiin.

–Esimerkiksi nyt voidaan todeta, että Vladimir Putinin toiminta ei suomettanut Suomea, vaan natotti Suomea, Airio sanoo.

”Hyvin järjestetty Pohjoismaiden yhteinen puolustus muodostuisi suotuisassa maastossa erittäin vahvaksi. Meidän tarvitsee vain muistaa huonosti aseistetun Suomen suoritukset talvisodassa.”

Muistiossa mainitaan, että Suomi oli huonosti aseistettu.

Airion mukaan asevoimien varustelutaso oli 1950-luvulla aallonpohjassa. Ennen kaikkea ilmatorjunta-aseistus oli huono.

Tämän vuoksi Kekkonen määritti niin sanotun kolmannespolitiikan. Yksi kolmasosa Suomen aseista valmistettiin kotimaassa, toinen kolmasosa hankittiin Neuvostoliitosta ja loput länsimaista.

– 1960-luvun alussa alkoi varustautuminen. Sen ajan mittapuun mukaan Neuvostoliitolla ei ollut mitään sitä vastaan, että Suomi hankki Neuvostoliitosta aseistusta, koska katsottiin, että YYA-sopimus sitoo niin vahvasti Suomen mukaan, Airio sanoo.

Vaikka varustelutaso olikin 1950-luvulla aallonpohjassa, oli Suomi jäänyt maailmansotien jälkeen varsin erikoiseen tilanteeseen.

Kuopion asevarikolla muun muassa huollettiin aseita. Kuva vuodelta 1969. Kuva: Jaakko Huttunen / Sotamuseo

Kevyen singon harjoitusammuksia valmistellaan asevarikolla. Kuva vuodelta 1969. Kuva: Sotamuseo

– Jostain syystä Neuvostoliitto hyväksyi sen, että sodan jälkeen Suomesta ei hävitetty aseita, kuten esimerkiksi Itävallassa tehtiin. Meillä oli kenttäarmeija-aseet varikossa, vaikka ne vanhenivatkin ajan myötä.

”Jokaisen Neuvostoliiton-Suomen kriisin aikana Ruotsissa puhutaan sen vaikutuksista maan ulkopolitiikkaan.”

Yksi asia ei ole noista ajoista muuttunut. Neuvostoliitto tai Venäjä eivät ole halunneet päästää Natoa lähemmäs.

– Kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa tiedettiin, että jos se kovistelee Suomea, Ruotsi lähentyy Natoa. Se oli Neuvostoliitolle pidäke.

Airio kertoo, että vaikka Ruotsin ja Yhdysvaltojen suhteitaan kuvattiin tuolloin kylmiksi, olivat sotilaalliset valmistelut todellisuudessa koko ajan olemassa.

Vaikka Pohjoismainen puolustusliitto ei toteutunut, Pohjoismaat ovat 2020-luvulla lähempänä sitä kuin kenties koskaan aiemmin.

– Jos Suomi ja Ruotsi pääsevät liittymään Natoon, tulee Natoon pohjoinen ulottuvuus, jossa voidaan myös suorittaa sisäistä tehtävänjakoa. Kaikilla mailla tulee olla omat puolustushaarat, mutta voimaa voisi tasapainottaa maan strategisen sijainnin ja voiman mukaan. Pohjoinen ulottuvuus voisi hyvinkin olla kehittämistyön alla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti Suomen Nato-hakemuksen 17. toukokuuta 2022. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Fakta

Walter Horn

Syntyi 28. tammikuuta 1893 Helsinki

Kuoli 14. syyskuuta 1972 Helsinki

  • Kuului ensimmäisiin jääkäriliikkeeseen sitoutuneisiin ylioppilaisiin. Hän sai Bertel Pauligin kanssa tehtäväkseen esitellä Saksan Ruotsin-lähetystölle ehdotuksen muutaman sadan suomalaisen ylioppilaan sotilaskoulutuksen järjestämisestä.

  • Toimi kanslistina Suomen Berliinin lähetystössä.

  • Palasi Suomeen vuonna 1919 ja palveli upseerina eri tehtävissä.

  • Helsingin komendanttina vuodesta 1935.

  • Talvisodan jälkeen hän siirtyi sotilas-, laivasto- ja ilmailuasiamieheksi Saksaan ja Unkariin.

  • Mukana Pohjola-aktivistien toiminnassa vuodesta 1940 aina 1960-luvun lopulle saakka. Julkaisi tähän liittyen vuonna 1948 Europeisk politik-nimisen pamfletin.

Source Link is.fi