Banner Before Header

Joni Mäen kunto jäi vielä arvoitukseksi – irtiotto kisan puolivälissä kostautui SM-parisprintin loppukiritaistelussa: ”Kaikki voimat eivät olleet enää tallella”

Pohti Ski Teamin ykkösjoukkue Juuso HaaralaJoni Mäki lähti hiihdon SM-kisojen miesten parisprinttiin suurena ennakkosuosikkina, mutta joutui taipumaan yllätysvoittajalle, Imatran Urheilijoille. Järjestävän seuran Olli Ahonen ja Miro Karppanen voittivat SM-kultaa Imatran Ukonniemen stadionilla 0,87 sekunnin erolla Pohtiin.

Viime vuonna parisprintin MM-hopeaa Ristomatti Hakolan kanssa saavuttanut Mäki on yksi SM-hiihtojen kiinnostavimpia nimiä. Maajoukkuehiihtäjä Mäki, 26, vetäytyi joulukuun alussa kuukauden kilpailutauolle sairastuttuaan Lillehammerin maailmancupin jälkeen.

Vaikka Mäki pystyi sairastelujen jälkeen palaamaan harjoittelun pariin, oli kilpailuvire perjantaiaamuna vielä ruosteessa. Vastaukset hänen tämänhetkisestä kunnostaan jäivät vielä finaalinkin jälkeen leijumaan.

– Niin nihkeä se karsinta oli kuin kuvittelinkin tuon kisatauon jälkeen olevan. Kyllä se vähän aukaisi finaalihiihtoon. Ajoittain tuntui ihan hyvältäkin. Ihan ok, vaikka lopussa en pystynyt taistelemaan kullasta, Mäki arvioi Yle Urheilun haastattelussa.

Näin miesten parisprintin Suomen mestaruus ratkesi.

Mäki räväytti neljännellä osuudella ja sai tehtyä eroa muihin. Hän lähetti Juuso Haaralan viidennelle osuudelle vajaan kolmen sekunnin etumatkalta. Takaa-ajajat ajoivat Haaralan kuitenkin kiinni, ja Mäki pääsi ankkuriosuudelle neljäntenä, reilun sekunnin päässä kärjestä.

Edellisen osuuden irtiotto tuntui Mäen jaloissa, eikä Pohti Ski Teamin mies pystynyt lopussa ohittamaan Imatran Urheilijoiden hyvävoimaista Karppasta.

– Yritin laittaa toisen osuuden lopussa kaiken peliin. Uskon, että hyvänä päivänä palautuisin siitä sille viimeiselle osuudelle. Nyt eivät kaikki voimat olleet enää tallella tuohon loppuun sitten.

Karppanen yllättyi, kun kovana kirimiehenä tunnettu Mäki pysyi takana. Voittajajoukkueen ankkuri kuitenkin arvioi, että Mäen pääsy piikkipaikalle olisi vaatinut myös sen, että maitohapot olisivat kangistaneet Karppasen menoa.

– Joni kyllä pelotti siinä takana. Itselläni on kyllä ihan hyvä kiri. Odottelin, että Joni pääsisi rinnalle ja haastamaan, mutta itselläkin oli onneksi hyvin voimia sinne loppuun, Karppanen sanoi.

Imatralla oli perjantai-iltapäivänä viitisentoista astetta pakkasta. Mäki tavoittelee menestystä sunnuntaina vapaan hiihtotavan sprintistä. Hän oli jo etukäteen kaavaillut, että jättää lauantain 15 kilometrin kisan väliin, jos pakkanen paukkuu.

– Voi olla, että passaa huomenna lepäillä. Pääsen sunnuntaina sitten vielä koettamaan, miten vapaan sprintti lähtee, Mäki kertoi.

Jasmi Joensuu (vas.) ja Anni Kainulainen juhlivat naisten SM-parisprintin voittoa perjantaina Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Naisten parisprintin voitti Vantaan Hiihtoseuran pari Anni KainulainenJasmi Joensuu.

Asiantuntija: ”Ei katastrofi muttei hyväkään”

Yle Urheilun asiantuntijan Kalle Lassilan mukaan Mäen paluu kilpailuihin sujui aika lailla odotusten mukaisesti.

– Tämä ei ollut missään nimessä katastrofi, mutta ei hyväkään. Pakkanen ja liian kova veto toisella osuudella tekivät tehtävänsä, eikä Joni palautunut ankkuriosuudelle, Lassila totesi.

Lassila arvioi Ylen tv-lähetyksessä, että Pohdin miehillä ei näyttänyt olevan paras kalusto, sillä sekä Haarala että Mäki jäivät muista laskuosuuksilla. Toisaalta, jos Mäki olisi parhaassa iskussaan, ei pienten ongelmien pitäisi olla esteenä menestykselle kotimaisissa kisoissa.

– Hyvässä kunnossa Jonikestää SM-tasolla vähän huonoakin taktiikkaa ja huonoja suksia, Lassila sanoi.

Mäki on olympiavalinnoissa vahvoilla, vaikka hänen kautensa on ollut ailahteleva. Kauden ensimmäisessä maailmancup-kisassa Rukalla Mäki ylsi perinteisen hiihtotavan sprintissä kuudenneksi. Viimeinen kansainvälinen näyttöpaikka ennen olympiavalintoja on Planican maailmancupissa 22.–23. tammikuuta.

– Ei peli ole vielä pelattu, Lassila sanoi.

Olympialaisten maastohiihtoon on nimetty suomalaismiehistä vasta Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen.

Lue myös:

Source Link yle.fi