Jouni Hynynen lätkäisi julki kuvan uudesta kampauksestaan – seuraajat villiintyivät heti, ja rokkari vannoo välttelevänsä julkisia paikkoja

Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen viihdytti Instagram-seuraajiaan esittelemällä uuden kampauksensa.

Hynynen julkaisi tilillään kuvan, jossa hän poseeraa pitkä tukka valtoimenaan auki. Tavallisesta poiketen hänen hiuksensa ovat kuitenkin kiharat.

Hynynen kertoo, että hänen suora tukkansa on saanut kyytiä, sillä hänen ystävänsä on tehnyt hänelle ranskanletin pari viikkoa sitten. Nyt Hynynen on viimein avannut sen ja esittelee faneilleen lopputulosta. Kikkara tukka ei kuvatekstistä päätellen ole varsinaisesti rokkarin mieleen.

– Pidin siitä, mut pitäähän se välillä purkaakin. Ihan vihjeenä kerron, etten todellakaan aio liikkua julkisilla paikoilla näin. Nyt pimeeseen saunaan ja nopeesti, Hynynen manaa.

– Juhannusneito helvetistä, hän kiteyttää.

Hynysen uusi hiustyyli on kerännyt reippaasti yli sata innostunutta kommenttia. Innostuneet seuraajat toteavat, että itse asiassa tähden uusi tukka pukee häntä.

– Sähän oot suorastaan syötävän suloinen kutreinesi, eräs kommentoija lohduttaa nyrpeää Hynystä.

– Näytät vähän merenneidolta, toinen huomaa.

– Ota permanentti ihmeessä. Sopii sulle, kolmas ehdottaa.

Myös Hynysen puoliso, näyttelijä Mari Perankoski on käynyt kommentoimassa kuvaa.

– Ostaisitko tältä mieheltä vähän käytetyn kreppiraudan? Perankoski veistelee.

Hynynen ja Perankoski tunnetaan vitsikkäistä, toisilleen piikittelevistä Instagram-kommenteista. Aviopari viihdyttää seuraajiaan usein pisteliäällä ja nokkelalla huumorillaan.

Source Link is.fi