Banner Before Header

Juha Itkonen helpottui kuullessaan, että yksi hänen lapsistaan olisi tyttö – näin neljän lapsen isä ajattelee tytöistä, pojista ja miesten mollaamisesta

Juha Itkonen on ihmetellyt isänsä ikäisten miesten puhumattomuutta, mutta ei hän koe antavansa itsekään aina lapsilleen parasta mallia.

Ei ole aina helppoa olla isä, mutta kirjailija Juha Itkoselle arki neljän lapsen isänä ei ole mikään tuskien taival. Kurahousujen pukemisessakin voi olla hauskat hetkensä, ei tosin aina.

– Mutta välillä on tietenkin vaikea yhdistää koti- ja työelämää, Itkonen sanoo.

Itkosella oli fiktiivisen romaanin tekemisessä yli viiden vuoden tauko, mutta se johtui monista eri syistä.

– Fiktion kirjoittamiseeni liittyi kaikenlaisia epäilyksiä. Tuli kauhu, etten pysty enää kuvittelemaan maailmaa. Olin myös tietoinen autofiktiivisten teosten noususta. Mutta ei aivoissani ollut tilaakaan, kun kaksoset syntyivät, Itkonen naurahtaa.

Otso ja Vellamo ovat nyt neljävuotiaat. Itkosen ja hänen puolisonsa Maijan vanhemmat pojat ovat 16- ja 10 -vuotiaat.

Fiktiotaukonsa aikana Itkonen kirjoitti muun muassa koskettavan Ihmettä kaikki -kirjan, jossa hän kertoi syntymättömän lapsensa kuolemasta ja kaksosvauvojen syntymästä.

Tänä syksynä julkaistussa Kaikki oli heidän -romaanissaan (Otava) Itkonen kertoo isistä ja pojista sekä miehen roolin muuttumisesta kolmen sukupolven aikana. Romaani herättää myös kysymyksen, teemmekö nyt oikeita valintoja?

Isät eivät ole kirjassa mitään ihannemiehiä. Mokia tehdään, vietit vievät, eikä ymmärrystä riitä toiselle sukupolvelle.

Itkonenkaan ei aina ymmärrä isänsä ikäisiä miehiä, joille tuntuu olevan vaikeata puhua henkilökohtaisista asioistaan.

– En sano, että se olisi helppoa itsellenikään, mutta suuren ikäluokan miehillä on joku peittämisen tarve.

– Oma isäsuhteeni on ihan hyvä, mutta se puhumattomuus on tullut tutuksi, Itkonen hymähtää.

En sano, että se olisi helppoa itsellenikään, mutta suuren ikäluokan miehillä on joku peittämisen tarve.

Itkonen sairastui 13-vuotiaana anoreksiaan juoksuharrastuksensa takia, kun hän kuvitteli, että kevyempänä juoksee kovempia aikoja. Isä katsoi mykkänä poikansa miniruokailua.

– Myöhemmin isä totesi, että oli se hyvä, ettet lakannut kokonaan syömästä, Itkonen kertoo.

Itkonen ei ole katkera isänsä vaitiolosta, sillä 1980-luvulla ei oltu tietoisia varsinkaan poikien syömishäiriöistä.

– Mielenterveysongelmat olivat silloin tabu, niitä ei ollut. Tässä asiassa maailma on tullut paremmaksi.

Sitä Itkonen ei usko, että nuorempi sukupolvi olisi kaikessa parempi.

– Jotakin tulee myös katoamaan vanhempien miesten mukana, kuten ahkeruus ja sitkeys. Self made -miehiä ei enää tule.

Romaanin Ilmari miettii, että ehkä vielä kaivataan vanhempien miesten huumoria ja ronskiutta. Hän on Itkosen ikätoveri. 1980-luvulla kasvaneet eivät heitä härskejä vitsejä isiensä tapaan – tai ainakin heillä on tilannetajua.

Itkosen uusi romaani kuvaa, miten erilaisia ovat kolmen sukupolven miehet. Sitä hän ei usko, että nuoremmat olisivat ihan kaikessa parempia. Kuva: Seppo Kärki / IS

Kirjassa ei ole ronskeja vitsejä, mutta ei myöskään häveliäisyyttä. Seksiä kirjassa on huomattavasti enemmän kuin hänen aiemmissa romaaneissaan – ja varsin taitavasti kirjoitettuna.

– Sehän kuuluu inhimilliseen elämään, Itkonen sanoo.

Ilmarin ja hänen poikansa Vilhon keskustelut muistuttavat kirjailijan ja hänen 16-vuotiaan esikoisensa sananvaihtoa. Isä ja poika eivät ole aina samaa mieltä.

– Hän ei ymmärrä ajoittaista kiukkuisuuttani ja jääryyttäni. Minun on vaikea ymmärtää sen ikäisten kännykkäriippuvuutta. Toisaalta maailma on niin täynnä kaikkea, että keskittyminen on itsellenikin entistä vaikeampaa, Itkonen sanoo.

Itkonen ei pelkää riitoja lastensa kanssa, kunhan myös rauha tehdään nopeasti.

– Jo lapsuuden perheessäni oli kohtuullisesti italialaista tunnelmaa, kirosanojakin kuultiin, hän kertoo.

Mitenkään täydellisenä isänä Itkonen ei näe itseään.

– Olen ajoittain aika poissaoleva, jos olen keskittynyt ajatuksissani romaanimaailmaan tai muihin töihin. Olen myös aika vaativa, kun minulla on joku näkemys, miten lasten pitää olla.

Kun Itkonen kertoi talvella lehtihaastattelussa, miten kivaa on olla isä, hän sai kuraa niskaansa. Hänet nähtiin liian etuoikeutettuna patistamaan ketään lasten tekemiseen.

– Olen kyllä yhteiskunnassa hyvässä asemassa, mutta ei vanhemmuudessa siitä ole kyse. Kaikki voivat kohdata mitä tahansa vaikeuksia.

Kun sain kuulla, että toinen syntyvistä kaksosista on tyttö, olin iloinen ja helpottunut. Koen, että minulla on jokin erityisvastuu miehenä pojista.

Välillä Itkosta hiertää miesten aiheeton mollaaminen, jota nuoretkaan eivät voi olla rekisteröimättä.

– Ymmärrän, että nykyään halutaan puhua rakenteista, mutta ihmiset ovat yksilöitä.

Eikä edellisten sukupolvien synneistä voi vaatia tilille nykyisiä ja seuraavia.

Itkosen mielestä on myös väärin väittää, että miehillä on valtaa, mutta naisilla ei ole.

– Hallituksessammekin on naisviisikko. Se on edistystä. Toki lasikattoja on vieläkin, esimerkiksi bisnesmaailmassa, mutta muutos on ollut nopea.

– Yliopistoon pääsevistäkin valtaosa on naisia. Se ei ole tietenkään väärin, mutta pojat pärjäävät tyttöjä huonommin nyt niin monilla mittareilla, että tähänkin kehitykseen olisi kiinnitettävä huomiota, Itkonen sanoo.

Itkosella on kolme poikaa ja yksi tytär. Tytön isänä olemisen Itkonen on kokenut erilaisena kuin poikien isyyden.

– Kun sain kuulla, että toinen syntyvistä kaksosista on tyttö, olin iloinen ja helpottunut. Koen, että minulla on jokin erityisvastuu miehenä pojista, Itkonen kertoo.

Mutta on hänestä myös hauskaa seurata poikiensa musiikki- ja urheiluharrastuksia.

Itkonen ei kuulu vähäpuheisten isien sukupolveen, mutta hänen mielestään ei pidä odottaa, että kaikki osaavat nyt sanoittaa jokaisen ajatuksensa ja tunteensa.

– Koska itse olen taitava sanojen kanssa, kuvittelen, että sanoilla voisin selvittää kaiken, mutta ei se niin mene. Eleillä ja teoilla voi joskus välittää enemmän.

Anteeksi pyytämisen taito puuttui monilta edellisten sukupolvien miehiltä, mutta on Itkosellakin ollut siinä opettelemista.

– Isyydessä niitä hetkiä tulee, jos olen vaikka raivostunut kohtuuttomasti.

On vaikea kuvitella Itkosta raivotilassa, mutta eivät ihmiset yleensäkään vastaa täysin heistä syntyneitä mielikuvia.

– Minua pidetään tyynenä, mutta en välttämättä ole sitä kotona, Itkonen naurahtaa, mutta osaa hän myös nauttia lapsiperheen elämästä, jossa ei ole kahta samanlaista päivää.

Source Link is.fi