Banner Before Header

Jukka ja Chachi Hildén paljastavat, millainen ”sirkus” heidän kotonaan vallitsee – neljä lasta vasta alkua

Itsekin tanssiohjelmassa kisannut Jukka Hildén saapui sunnuntai-illan TTK-yleisöön yhdessä puolisonsa Chachi Hildénin kanssa, joka on niin ikään intohimoinen tanssija.

Chachin lahjat ovat kuitenkin enemmän hiphopin kuin kilpatanssien parissa.

– Olisi ihana joskus päästä mukaan tähän ohjelmaan, sillä kilpatanssit ovat minulle aivan tuntemattomia, Chachi haaveilee.

Jukka Hildén osallistui ohjelmaan viime kaudella. Hän putosi ohjelmasta juuri ennen semifinaalia.

Hildénien elämässä riittää vilskettä, sillä perheeseen syntyi kolmisen kuukautta sitten neljäs lapsi. Kaksi vanhempaa lasta ovat Jukan edellisestä liitosta, ja kaksi pientä tytärtä Jukan ja Chachin yhteisiä. Lisäksi perheeseen kuuluu kolme koiraa.

– Meillä on sellainen pieni sirkus kotona, Chachi nauraa.

– Elämä löysi sellaisen hyvän poljennan sen jälkeen kun palasimme Suomeen. Lapset kasvavat ja aikuiset viihtyvät. Vihdoinkin meillä ei ole mihinkään kiire, Jukka kuvailee perheen elämää.

Pariskunta kertoo, että Hildénien kummitustalossa oli halloweenina 26 lasta.

– Siihen tottuu, että niitä lapsia pyörii siinä, eikä joka asiasta tarvitse enää olla hädissään. Kunhan katsotaan, että isot linjat toimivat, Jukka sanoo.

Chachi kertoo solahtaneensa suurperheen äidiksi vaivatta, onhan hän itsekin isosta perheestä.

– Minähän en koskaan ollut vain yhden lapsen äiti, vaan minusta tuli ensin kahden, sitten kolmen ja lopulta neljän lapsen vanhempi.

– Nyt asiat sujuvat ehkä mutkattomammin kuin aikaisemmin. Minusta on tullut aikamoinen haka peppujen pyyhkimisessä ja pannukakkujen tekemisessä, Chachi nauraa.

Jukka puolestaan sanoo, ettei koskaan voinut kuvitella olevansa neljän lapsen isä. Chachin mukaan tämä on vasta alkua.

– Kun tapasin Jukan, ilmoitin hänelle, että meille tulee sitten kuusi lasta. Se suunnitelma on ehkä hieman muuttunut, mutta tämä ei todellakaan ollut tässä, Chachi nauraa.