Tutustuin diplomi-insinööriin, joka työskentelee isossa kansainvälisessä yrityksessä. Hän kertoi, että häntä motivoi työelämässä eniten tilanteet, joissa hän onnistuu säästämään erinäisillä toimilla isojen koneiden energiaa tai vähentämään päästöjä.
Säästö on usein säästö niin päästöissä kuin rahassakin.
Jos vaikka iso prosessiteollisuuden tehdas saadaan toimimaan niin, että se tekee samat hommat mutta säästää yhdenkin prosentin energiaa, skaalautuessaan säästö on valtava. Säästö on usein säästö niin päästöissä kuin rahassakin.
Diplomi-insinööri on myös pienen lapsen äiti, ja häntä kiinnostaa ennen kaikkea, millaisen planeetan jätämme lapsillemme.
Kuitenkin aina kun hän ehdottaa ideoitaan johdolle, hän puhuu rahasta. “Kun säästämme energiaa näin ja näin paljon, säästämme euroissa näin paljon. Tai ”jos vähennämme päästöjä näin, maksaa se itsensä takaisin päästökaupassa näin monessa vuodessa”.
Aloimme pohtia, voisiko päätöksiä perustella tai yrittää viedä läpi puhumalla suoraan ympäristönäkökulmasta, kuten päästöistä, biodiversiteetista tai ilmastokriisistä. Tulimme siihen tulokseen, että ei. Raha on edelleen tehokkuuden mitta ja paras keino saada oma agenda läpi, ainakin yritysmaailmassa.
Raha on kova arvo, ympäristöasiat ovat pehmeitä arvoja. Ympäristöasiat ovat kivaa extraa, mutta raha on sitä, mikä saa maapallon pyörimään. Mitä enemmän ympäristöasioihin saadaan sidottua rahaa, sitä enemmän hyvää alkaa tapahtua. Tästä hyvänä esimerkkinä on EU:n päästökauppa.
Ennustan: kevään eduskuntavaalien aikana puhutaan rahasta, rahasta ja rahasta. Toimittajat kyselevät vaalitenteissä puolueen puheenjohtajilta taloudesta. Ilmasto- ja ympäristökysymykset voivat olla niitä viimeisiä “jos jää aikaa” -juttuja. Harvoin jää.
Kaipa edelleen ajatellaan, että raha puhuttelee meitä ja saa äänestäjät vaaliuurnille. Tämä saattaa kuitenkin olla muuttumassa.
Meitä on yhdistänyt se, että olemme kaikki vanhempia ja valtavan huolissamme siitä, millainen maailma on vaikkapa vuonna 2050 tai 2080, kun meidän lapsemme ovat aikuisia.
Olen vetänyt syksystä saakka vanhempien keskustelupiiriä ympäristöstä ja ilmastosta Puistokatu 4:ssä (siirryt toiseen palveluun). Jokaiseen tapaamiseen on tullut minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia.
Olin odottanut etukäteen stereotyyppisesti, että paikalle saapuisi ehkäpä humanisteja, joogaohjaajia, taiteilijoita, biologeja, ehkäpä jokunen opettaja. Ajattelin, että tällaiset ihmiset ovat kiinnostuneita ympäristöteemoista. Vähänpä tiesin.
Keskustelemassa on ollut juristeja, lähihoitajia, opiskelijoita, mainosalan väkeä ja tämä eräskin diplomi-insinööri – ihmisiä ihan kaikilta aloilta, kaikista tuloluokista. Meitä on yhdistänyt se, että olemme kaikki vanhempia ja valtavan huolissamme siitä, millainen maailma on vaikkapa vuonna 2050 tai 2080, kun meidän lapsemme ovat aikuisia.
Näin jälkikäteen ajateltuna on huvittavaa, miten luulin, että vain tietynlaisia ihmisiä kiinnostaa ympäristö. Ylen teettämän kyselynkin mukaan 80 prosenttia suomalaisista on huolissaan ilmastokriisistä tai luontokadosta.
Ja silti me väännämme enimmäkseen rahasta. Raha näennäisesti hyvänä mittatikkuna hämärtää sen, että raha on todellisuudessa vain väline, jonka avulla tuotetaan ja vaihdetaan haluttuja asioita – olivat ne sitten tavaraa tai lupaus kestävästä tulevaisuudesta.
Sitran vastikään julkaisemassa Megatrendit 2023 -katsauksessa (siirryt toiseen palveluun) todetaan, että luonnon kantokyky murenee ja se on ihmiskunnan suurin ongelma. Tätä vasten voisi pohtia, että eikö luonnon kantokyky kannattaisi ottaa paremmaksi mittariksi kuin raha.
Tätä ehdottaa myös Kate Raworth moderniksi klassikoksi muodostuneessa Donitsitaloustieteessään. Siinä talous perustuu donitsimalliin, jonka ydin on hyvinvoinnin yhteiskunnallinen perusta, jonka alapuolelle ei kenenkään pitäisi joutua. Donitsin yläreuna taas on planeettaamme kohdistuvan paineen ekologinen yläraja, jota ei pidä ylittää.
Rahan ja talouden täytyy palvella yhteiskunnan toiveita ja odotuksia. Mitä erilaisimmista taustoista ja mitä useampi ihminen pitää planeetan kantokykyä ykkösprioriteettinä, sitä todennäköisemmin suuryritykset ja valtiot muuttavat toimintaansa kantokyvyn mukaiseksi.
Voi olla, että vielä tulevaisuudessakin pörssifirman johdolle pitää perustella asiat rahalla. On kansalaisten ja poliitikkojen tehtävä laittaa raha niin tiukasti naimisiin luontokadon ja ilmastokriisin kanssa, että ehdotus toimenpiteistä päästöjen vähentämiseksi tai ekologisen kompensaation puolesta otetaan aina ilolla vastaan.
Julia Thurén
Kirjoittaja on toimittaja, joka on kirjoittanut tietokirjan rahasta, mutta miettii edelleen usein, mitä raha oikeastaan on.
Kolumnista voi keskustella 4.2. klo 23.00 saakka.