Banner Before Header

”Juostiin Sex Pistolsien kanssa teddypoikia karkuun” – Rockadillon Tapio Korjus toi maailman Suomeen ja vei Suomen maailmalle

Tapio Korjuksen aloittaessa 1970-luvun alussa suomalainen rockin myynti ja managerointi oli harrastelijamaista ja tekijät harvalukuisia, nyt sadat, jopa tuhannet saavat tästä elantonsa. Tapio Korjus päätyi alalle tanssien järjestämisen kautta.

Paula Koivuniemi ulos – Wigwam sisään

– Tampereen Ylioppilastalo etsi tanssien järjestäjää kun tulin Joensuusta kaupunkiin opiskelemaan 60-luvun lopussa, muistelee Tapio Korjus.

– Tein yo-talosta pikaisesti rock-paikan, valkoiset pöytäliinat ja tanssibändit kuten Paula Koivuniemi saivat lähteä ja tilalle tulivat Wigwam, Matthews ja muut. Tätä ei pitkään kestänyt, sillä ylioppilaskunta ei katsonut konserttien järjestämisen kuuluvan toimialaansa.

Korjus perusti helmikuussa 1971 T:mi Suomi-Pop ohjelma- ja konserttitoimiston, jonka nimi vaihtui kolme vuotta myöhemmin Rockadilloksi. Ensimmäinen nimi tuli suoraan Karelia-yhtyeen albumin nimestä ja lupa käyttöön yhtyeen perustajalta, Rockdillo oli puolestaan artistin suoma laina Dave Lindholmin kappaleesta.

Korjus kirjoitti musiikista ja alkoi myös järjestää keikkoja. Hänen ystävänsä Epe Helenius oli perustanut levy-yhtiö Poko Recordsin ja Korjuksen esikuva Atte Blom pyöritti Love Recordsia. Tapio Korjus otti haltuunsa keikkamyynnin, promotion ja manageroinin.

Rockadillo ja Tapio Korjus on tuonut artisteja Suomeen noin 40 eri maasta Kuva: Juha Roiha/yle

Vuonna 1975 alkoivat Rockadillon ensimmäiset laajat konsertit. Silloin Suomea kiersi brittiläinen eksentrikko ja mm Pink Floydin kanssa yhteistyötä tehnyt Ron Geesin yhdessä ruotsalaisen Samla Mammas Manna -yhtyeen kanssa lämmittejänään mm Wigwam.

Seuraavan kahden vuoden tuonti- ja esiintyjälista olikin sitten jo aika vaikuttava: Dr Feelgood, Patti Smith, J. J. Cale, Kevin Coyne, Man, Shakti ja Ramones vain muutamia mainitakseni.

Sex Pistols, reggae ja muun maailman musiikki

Punk iski 70-luvun loppupuoliskolla lujaa myös Suomeen ja yksi syyllinen iskun voimakkuuteen oli Tapio Korjus.

Hän toi Suomeen Ramonesin, The Clashin Ruisrockiin, otti takkiinsa Patti Smithin konserttisalikiertueesta ja buukkasi Sex Pistolsit – kahdesti.

– Molemmilla kerroilla, ensin alkuvuodesta 1977 ja sitten kesällä, ehdin hakea työluvat ja varata paikat, mutta sitten bändi peruutti keikat.

Sex Pistols oli tulossa Suomeen ensimmäisen kerran helmikuussa 1977. Työluvat oli haettu ja paikat varattu. Bändi peruutti kiertueen.

– Olin ollut loppuvuodesta 1976 Lontoossa ja minut kutsuttiin katsomaan Pistolsien keikkaa koulubileisiin juuri sillä viikolla, kun bändi esiintyi ensimmäisen kerran Britannian televisiossa. Pistols ehti soittaa ehkä kolme biisiä, kun paikalle syöksyi teddypoikien lauma ja alkoi hajoittaa paikkoja.

Rotten ja kumppanit, manageri Malcolm McLaren ja minä juostiin takaoven kautta karkuun ja lujaa. Koko keikka oli muutenkin kaoottinen enkä ollut kovin innostunut bändistä, mutta Pretty Vacant -single käänsi kelkkani.

Vaikka Sex Pistols ei silloin onnistunut, Ramones onnistui ja sen keikkojen vaikutukset olivat valtavat, niiden innoittamina aloittivat lukuisat punk-bändit ja tulevat Suomi-suuruudet.

The Clashin tulo Ruisrockiin 1979 oli myös Korjuksen suhteiden ansiota.

Jossain vaiheessa Korjus kyllästyi englantilaisten rock-bändien managereihin ja suuntasi katseensa kauemmaksi. Bob Marley oli jo saanut sydämen sykkimään reggaen tahtiin ja käynti Jamaikalla vakuutti lopullisesti.

– Reggaessa olen kenties kaikkein syvimmällä omassa ymmärryksessäni ja mielessäni, huokaa Korjus.

Samaan aikaan Korjus kiinnostui myös afrikkalaisesta musiikista ja alkoi työskennellä Youssou Ndourin ja Salif Keitan kanssa. Rockadillo toi myös mm. Fela Kutin ja King Sunny Aden heidän ainoille Suomen keikoilleen.

Eikä se siihen jäänyt: sitten löytyivät mm kuubalaiset, brasilialaiset, kolumbialaiset ja pakistanilaiset artistit ja vuosituhannen vaihteeseen mennessä Rockadillo oli kuin vahingossa erikoistunut alaan, jota oli alettu kutsua maailmanmusiikiksi.

Korjus on tuonut Suomeen artisteja kaikkiaan noin 40 maasta.

Suomalaisbändejä maailmalle

Roskilden festivaali Tanskassa oli ja on edelleen Pohjoismaiden merkittävin ja kansainvälisin festivaali ja ainutlaatuinen jopa koko Euroopassa. Tapio Korjus oli ensimmäinen, joka sai hoidettua sinne myös suomalaisia bändejä.

– Järjestin aluksi sinne paitsi edustamiani artisteja, esimerkiksi Piirpauke, Pekka Pohjola, M.A. Numminen, RinneRadio, ja myös muiden kollegojen bändeja kuten Hassisen Kone, Sielun Veljet ja Eppu Normaali.

– Sitten Ruotsi alkoi vetää ja monet kontaktini maailmalla kantaa tulosta.

– Henkilökuhtaiset suhteet ovat kaiken a ja o. Koskaan ei tiedä, että jos vaikka jossain hikisessä takahuoneessa ystävystyt jonkun pikkubändin managerin kanssa, tapaat äijää vuosien varrella eri tapahtumissa ja yhtäkkiä se on jonkun suuren firman johtaja.

Rockadillo on ollut ehkä eniten suomalaisiin yhteysvientitapahtumiin osallistunut firma. Myös keikkakiertueet ovat pyörineet, viimeisin iso ulkomaankeikka ennen koronaa oli Wimme Saarella 2019 lopussa Gambiassa.

Levy-yhtiön Korjus perusti, koska basistilegenda, edesmennyt Pekka Pohjola sitä pyysi.

Basistilegenda, edesmennyt Pekka Pohjola pyysi Tapio Korjusta perustamaan levy-yhtiön. ”Eihän siitä voinut kieltäytyäkään”, nauraa Korjus. Kuva: Leif Öster / Yle Kuvapalvelu

-Sanoin, etten tiedä hommasta yhtään mitään. Pekka sanoi, että kyllä sä opit.

Nyt on julkaisuja 40 vuoden aikana tullut Pohjolan lisäksi mm M.A. Nummiselta, Dave Lindholmilta, Iiro Rantalalta ja Värttinältä.

”Tää on niin kivaa!”

Tapio Korjuksen viimeisin iso voimanponnistus oli pari vuotta sitten Tampereella järjestetty maailman suurin ja kansainvälisin musiikkitapahtuma WOMEX ja sen saaminen Suomeen. Joka vuosi kolmesta neljään kaupunkia Euroopassa kilpailee se järjestämisestä.

Tampereen kaupungin, Tampere-talon, Music Finlandin ja kulttuuriministeriön yhteistyössä pidetty WOMEX Tampere 2019 oli mittavin tapahtuma ja myös isoin riski, mihin Rockadillo oli koskaan ryhtynyt.

– Neljä ja puoli vuotta siihen meni, mutta lopputulokseen ja palautteeseen voi olla aidosti tyytväinen, sanoo Korjus vaatimattomasti.

Viisikymmentä vuotta managerointia, järjestämistä, kiertämistä ja levy-yhtiön pyörittämistä. Mikä saa miehen vieläkin jaksamaan?

– Tää on niin kivaa. En oikein tiedä, mitä muutakaan tekisin.

Voit keskustella aiheesta 22.10. klo 23:een saakka.

Katso Rockadillo 50 vuotta tv-juttu tästä:

Source Link yle.fi