JYPin kanadalaissentteri sortui todella rumaan temppuiluun Kärppiä vastaan – JYPille historiallinen 1–10-tappio

JYPin yhdeksäs perättäinen tappio Liigassa tuli torstaina hämmentävällä tavalla. Seuran liigahistorian rumin kotitappio kirjattiin lukemin 1–10 Kärppiä vastaan.

JYPin puolustuspelaamista on kritisoitu kauden aikana. Kärppiä vastaan puolustaminen ei luonnistunut millään. Kolmen maalin jälkeen Markus Ruusu otettiin pois maalilta, ja kovaan paikkaan joutui 17-vuotias toisen polven JYP-vahti Topias Leinonen, jonka isä Marko Leinonen oli Jyväskylässä maalivahtina 90-luvulla. Nuorempi Leinonen joutui kaivamaan kiekon seitsemän kertaa takaansa, eikä ihan hirveästi saanut apuja omalta alakerralta.

JYP menetti lopussa täysin pelihalunsa ja keskittyi nujakoimaan. Kanadalaissentteri Braden Christoffer tötöili urakalla pelitilanteen ulkopuolella, kun kolmatta erää oli pelattu runsaat 12 minuuttia.

Ensin Christoffer löi Kärppien Julius Hermosta kaksi kertaa poikittaisella mailalla selkään omalla puolustusalueella. Samassa vaihdossa hän kaatoi Hermosen kaukalon toisessa päässä, löi häntä nyrkillä takaraivoon ja löi myös toista tilanteeseen tullutta Kärppien pelaajaa.

Christoffer sai tilanteesta viiden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta ja pelirangaistuksen. Christoffer oli jo aiemmin päätöserässä saanut kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta.

Tunteet kuumenivat muutenkin kolmannessa erässä, jossa jaettiin yhteensä 41 jäähyminuuttia.

Kärppien pelaajien tilastoihin ilmestyi muutakin kuin jäähyjä. Yhteensä 13 Kärppien pelaajaa pääsi tehopisteille.

Kärppien 18-vuotias Ville Koivunen ilakoi 1+2-tehot. Jukureista Ouluun siirtynyt puolustaja Axel Rindell oli syöttäjänä kolmessa maalissa ja on nyt neljässä pelissään Kärpissä kerännyt käsittämättömät kahdeksan tehopistettä.

– Varmasti oli viihdyttävä peli katsojille. Ei ehkä kotikatsojille, tai oli varmaan heillekin, siellä tapahtui aika paljon, tehot 1+1 iskenyt puolustaja Topi Niemelä sanoi Yle Puheen Jääkiekkokierrokselle.

JYPin pukukopin ovi pysyi ottelun jälkeen pitkään visusti kiinni, eikä kukaan joukkueesta ilmestynyt Yle Puheen Jääkiekkokierroksen haastatteluun.

SM-liigakierroksen muissa otteluissa Pelicans voitti SaiPan 5–3 ja TPS kukisti Ässät 5–2.

Lue myös:

Source Link yle.fi