Banner Before Header

Jyrki Lehtolan kolumni: Miksi lahjakkaita naisia vihataan?

Miksi yhteiskunta vihaa lahjakkaita, rohkeita, hyvyyttä pursuavia naisia?

Naisviha on ymmärrettävää vain, kun kohteena ovat vialliset kappaleet niin kuin perussuomalaisten Laura Huhtasaari, joka plagioi graduunsa suomalaistutkijaa ja politiikkaansa hankeen sammunutta miestä.

Onneksi on myös eettisesti kestäviä naisia!

Niin kuin Maria Pettersson, vainon uhri, joka rohkeassa FCK NZS-paidassaan kertoo hyvän ihmisen ajattelun olevan parhaimmillaan sellaista, että siitä on jo myynnissä t-paita.

Pettersson julkaisi vuonna 2020 kirjan Historian jännät naiset; teoksen, jollaisia maailmassa oli julkaistu vain useita kymmeniä. Niistä olisi saanut nopeasti kopioitua kokonaisia kappaleita, mutta on perusteltua olettaa, että Journalistiliiton lehden päätoimittajana Pettersson nuokkui vuosia rillit huurussa eri maiden kansallisarkistoissa.

Pettersson on hyvä ihminen, eikä Suomessa edes ole tutkijoita!

Pettersson sai Atenan kustantamalle yli 40 000 kappaletta myyneelle kirjalleen joukkorahoitusta 45 819 euroa. Se oli rahoittajillekin hyvä kauppa, jos pitää kiitoskorttia 12 euron arvoisena tai on sillä lailla suuntautunut, että haluaa maksaa 1000 euroa Jännät naiset -tarinatuokiosta.

Kirja myi hyvin, ja Pettersson julkaisi kirjasta Suomi-version. Koska siinä käytetään kotimaisia lähdetekstejä, naisia vihaavat tutkijat ovat havainneet, että kirjaan on plagioitu kohtia tutkijoiden teksteistä.

Hah! Pettersson on hyvä ihminen, eikä Suomessa edes ole tutkijoita!

Plagiointikohun aikana Pettersson oikoi etiikkaansa koskevia väärinkäsityksiä julkaisemalla Twitterissä kuvan itsestään viemässä ukrainalaispakolaisia rock-konserttiin.

Väärämielisen tulkinnan mukaan tuollaisissa kuvissa käytetään pakolaisnuoria kilpenä, ja juuri siksi Pettersson-kohu onkin niin kovin surullinen: oikeudenmukaiseen maailmaan ei tulisi kuulua eettisesti kestävien ihmisten tekojen näkeminen muusta kuin heidän näkökulmastaan.

Anna Eriksson on universumin viimeinen tinkimätön taiteilija. Erikssonin mukaan Eriksson on myös ”auteur”, joka on ranskaa ja tarkoittaa ”sä et ole”.

Erikssonin tuore elokuva W kuvaa ihastuttavalla tavalla itseään koskeviin toiveisiinsa eksyneen taiteilijan tarvetta määritellä synkkyys syvyydeksi.

W huomioitiin tuoreeltaan näyttävästi, mutta sen sijaan, että mieskirjoittajat olisivat jakaneet Erikssonin näkemykset W:stä, Erikssonista tuli uhri, koska arvosteluissa tuotiin esiin kirjoittajien (miehiä!) näkökulma. Kaiken lisäksi W:ssä esiintynyt naistaiteilija kuvasi Facebookissa Erikssonia manipulatiiviseksi narsistiksi, mikä on tosi paska synonyymi raumalaislähtöiselle auteurille.

Naisvihaajat! Erikssonilla kiehahti syystäkin, auteur kun on, ja hän haistoi kritiikin taustalla roihuavan naisrovion. Tarkasti nuuskutettu, sillä teini-iän aknevuodet mieleen palauttavalla rankkuuskuvastolla operoiva W on Erikssonin mukaan ”yksi tämän vuoden merkittävimmistä eurooppalaisista elokuvista”.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Source Link is.fi