Banner Before Header

Jyrki Lehtolan kolumni: Rokotevastaiset erityisyksilöt makaavat sairaalan teho-osastolla – ”nää mun harhani”

Usein on ollut vain huonoja seurauksia siitä, kun on keksitty imarrella yksilöä sillä, että hei, ajattele omilla aivoillasi, sä olet ainutlaatuinen.

Sitten se yksilö alkaa ajatella ja tulee pahimmassa tapauksessa siihen tulokseen, että nää mun harhani, näähän on itse asiassa merkittävää pohdiskelua.

Kun yksilö ajaa ajatuksillaan itsensä vähemmistöön, sille tulee tyytyväinen olo erityisyksilönä. Hiljalleen muut seuraavat ja alkavat ajatella omilla aivoillaan samalla lailla kuin se ensimmäinen erityisyksilö, ja lopulta kaikki makaavat teho-osastolla pohtimassa, olisiko sittenkin kannattanut päästää irti omasta ainutlaatuisuuden harhastaan.

Rokotevastaisuuteen kuuluu päättäjien ja eliitin epäily, ja tietyssä mielessä rokotevastustajilla on epäilyihin perusteensa.

Korona löi sen verran yllättäen, etteivät päättäjät tienneet, mitä tehdä, ja ne päätyivät soittamaan Tiina Jylhälle, ettei sulla Tiina sattuis maskeja olemaan.

Sitä ennen oli tultu siihen tulokseen, että maskit olivat turhia, kunnes ne eivät olleet turhia.

Epäilyt siitä, että virus olisi peräisin kiinalaisesta laboratoriosta tuomittiin vainoharhaisina, kunnes WHO alkoi tutkia asiaa ja siitä, mikä oli ollut salaliittoteoria, tuli yksi teoria muiden joukossa.

Uusimaa eristettiin, poliisit päivystivät rajoilla, rajoitukset olivat mielivaltaisia ja ristiriidassa keskenään. Krista Kiuru vaikutti saavan sadistista mielihyvää rajoitteista ja Sanna Marinin robottiolemus kasvatti maailmanlopun tunnelmia.

Olisiko sittenkin kannattanut päästää irti omasta ainutlaatuisuuden harhastaan?

Rokotevastaisuus alkoi terveestä epäilystä, kunnes se räjähti käsiin ja valtasi sairaalapaikat.

Kun on keksinyt yksilöksi nostavan ajatuksen, se vie helposti mukanaan. Kauaa ei rokotevastaisille pelkkä terve epäily riittänyt, ja ne alkoivat levittää teorioita koronaviruksesta ja rokotteista osana maailmanlaajuista salaliittoa, jossa otetaan ensiaskeleita joko kommunistiseen tai fasistiseen valvontayhteiskuntaan.

Salaliiton takana olivat Bill Gates, deep state eli eliitin ja hallinnon salainen yhteenliittymä, lääketeollisuus, 5G-verkko, media ja mikä nyt sattui aamuisin ärsyttämään, usein kaikki. Koska yksin ei ole kiva olla ajatustensa kanssa, varoitukset valvontayhteiskunnasta ilmaistiin sosiaalisessa mediassa, jossa yksilö itse kuuliaisesti antautui deep staten ja 5G-verkon valvottavaksi.

Korona on tullut jäädäkseen niin kuin rokotevastaisetkin, ja nyt pitäisi päättää, mitä niiden kanssa tehdä.

Ovatko ne hölmöjä, hulluja vai vakaumuksellisia, mikä on niiden oikeuksien arvo rokotettuihin nähden? Ja kun kyseessä ei ole yhtenäinen joukko, vaan harhaisten lisäksi mukana on myös niitä, jotka pelkäävät.

Kysymys on lopulta helpohko, jos hoitokodin rokottamaton työntekijä tartutti juuri joukon vanhuksia eivätkä sairaat tule saamaan hoitoa, koska rokotevastaiset veivät paikat.

Kirjoittaja on kirjailija ja historioitsija.

Source Link is.fi