Nyt olisi aika lopettaa turha kritiikki kaikkea kohtaan, etenkin kun kaikki kritiikki on turhaa.
Kolmas vuosi koronaa on alkanut, ja Suomi sekä yhteiskuntana että kansana on selvinnyt koettelemuksesta mallikelpoisesti.
Kansan hyvinvoivalle osalle korona on ollut tuskaisinta aikaa, jota onneksi kirjanoppineet ovat helpottaneet.
Jos omassa lämpimässä kodissa suoratoistosarjojen katselu ovelle tuotu thai-ruoka sylissä onkin vertautunut Siperian vankileireihin, Maaret Kallio on ilmestynyt tyhjyydestään kertomaan, että ihminen on kurkiaura, ai perse, niin muuten onkin, kiitos, helpotti.
Yhteiskuntana me olemme uskoneet niitä asiantuntijoita, jotka olemme palkanneet, koska me olemme ne palkanneet.
Suomessa tiede on kiinni totuudessa ratkaistuaan kaikki kysymyksensä ja siksi aurinko kiertää maata, jossa maski on turha, kunnes se on suositus, kunnes se on pakko.
Eivät asiantuntijatkaan ole onneksi jääneet umpioonsa, vaan kuunnelleet avoimin mielin ulkopuolisia. Karanteenisuositus oli pitkään pari viikkoa, kunnes se laski nopeasti viiteen vuorokauteen, koska elinkeinoelämästä saatiin tutkittua tietoa siitä, mikä on työläisen sairauden maksimiaika.
”Koronasuomalainen ei vaikene tunteistaan.
Suomi on digitaalinen-sanan käytön kärkimaita, ja tuota osaamista on hyödynnetty ilahduttavasti. Digi-innovoinnilla saatiin ravintolan valomerkkiä korvaamaan koronavilkku, ja jos on halunnut rentoutua hyvän arvoituksen parissa, on voinut etsiä tietä ulos sairaudestaan vihta.comin, omaolon, kanta.fin, koronarokotusaika.fin ja Maisa-nimisen naisen rakentamassa labyrintissa.
Päätöksenteossa on kuunneltu myös ihan tavallisia lobbareita.
Siksi kirjastot ja lasten harrastukset ovat olleet kiinni ja ravintolat auki, mikä on tasapuolinen ratkaisu, koska myös ruoka on kulttuuria ja niin on myös oluen aikaansaama sekava masennus, mistä kaikesta syntyy liikuntaharrastus lapselle, joka auttaa liikaa kulttuuria nauttineen isän lattialta sohvalle.
Jos Suomi on yhteiskuntana selviytynyt koronasta erinomaisesti, niin on suomalainenkin.
Koronasuomalainen ei vaikene tunteistaan, vaan kirjoittaa niistä päivityksen, ottaa selfien, kirjoittaa toisen päivityksen, esseen, kirjan, kolumnin ja osoittaa kyynelemojien määrällä, kuinka itsesääli on tunteista suurin.
Suomalainen uskaltaa myös vaatia oikeuksiaan välittämättä niiden kohtuuttomuudesta suhteessa ympäröivään maailmaan.
Jos olohuoneessa voi voimistella, laduilla hiihtää ja lenkkeillessä hypähdellä kadulle jäätyneiden kerjäläisten yli, on Mikael Jungnerin johdolla kuntosaleja vaadittava auki, kun Tinderissäkin on jo kaikki nähty.
Rajoitusten keskellä ei ole myöskään unohdettu oman yksilöllisyyden ja siitä nousevien ajatusten ainutlaatuisuutta, joka henkilöityy teho-osastolla makaavaan rokotevastustajaan ja niihin tuhansiin, jotka tuomitsevat hänet siitä, että kuntosalien ja baarien ovet ovat kiinni.