Banner Before Header

Jyrsijöiden epäillään sytyttäneen asesepän pajan tuleen Uudessakaupungissa – 200 neliön varastossa tuhansia patruunoita

Uudenkaupungin Kalannissa syttyi tiistai-iltana tulipalo, jossa paloi vanha hevostalli sekä asesepän paja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Raja-alhonpolulle kello 18.44. Tuolloin 200 neliön varasto paloi jo kauttaaltaan.

Varaston toisessa päässä oli tyhjä hevostalli, joka tuhoutui palossa täysin. Toisessa päässä sijaitseva asesepän paja kärsi savu- ja vesivahinkoja.

– Pajassa oli joitakin aseita, ruutia ja joitakin tuhansia patruunoita, mutta niistä ei aiheutunut merkittävää erityisvaaraa, arvioi päivystävä palomestari Marko Virolainen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Tässä vaiheessa syyksi epäillään jyrsijöitä sähkökeskuksessa.

– Luodit eivät siis sinkoilleet, koska ne eivät saaneet mistään lähtöenergiaa, hän jatkoi.

Lähellä varastoa oli kaksi koiratarhaa, joissa oli kolme koiraa, jotka saatiin kaikki pelastettua.

– Pihapiirissä sijaitsee asuinrakennuksia, mutta ne eivät olleet suuressa vaarassa, palomestari sanoi.

Palon syttymissyytä tutkitaan.

– Tässä vaiheessa syyksi epäillään jyrsijöitä sähkökeskuksessa.

Loppusammutustyöt ja palopaikan vartiointi kestävät yöhön asti.

Source Link is.fi