Banner Before Header

Kali Muscle, 46, ei piitannut lääkärin huomautuksesta – nyt miljoonien seuraama muskelimies julkaisi koskettavan videon sairaalavuoteelta

YouTuben kuuluisa muskelimies Chuck ”Kali Muscle” Kirkendall kertoi sunnuntaina julkaisemassaan videossa käyneensä lähellä kuolemaa. Kirkendall, 46, sai sydänkohtauksen.

Voimamies kertoi kohtauksestaan ja voinnistaan YouTube-videolla, jolla makaa sairaalasängyssä. Kohtauksen aiheutti täysin tukkeutunut sepelvaltimo. Kirkendallille tehtiin pallolaajennus.

– Terveys on kaikki kaikessa. Pitäkää huolta terveydestänne. Jumala käyttää minua esimerkkinä, Kirkendall sanoo videolla seuraajilleen.

Samalla hän viittasi tunnettuun kehonrakentajaan Shawn Rhodeniin, joka kuoli lauantaina sydänkohtaukseen vain 46-vuotiaana.

Kali Muscle itse ei ole pitänyt huolta terveydestään. Kirkendall kertoi kärsineensä jopa 15 vuoden ajan erilaisista vaivoista, joiden olisi pitänyt varoittaa häntä. Hänellä on ollut nilkkojen ja jalkojen turvotusta. Lääkärintarkastuksessa häntä huomautettiin sydämestä, mutta kehonrakentaja ei kuunnellut.

Viime viikolla varoitusmerkit kärjistyivät hengenvaaralliseksi kohtaukseksi. Kirkendall kertoi olleensa hammaslääkärissä, saaneensa jonkinlaisen nukutuksen ja kovia särkylääkkeitä hoidon jälkeen. Seuraavana päivänä hän tunsi rintakipua herätessään, mutta uskoi kivun olevan närästystä. Kun kipu ei hellittänyt, Kirkendall lähti sairaalaan.

Siellä hänellä todettiin olevan sydänkohtaus ja lihashirmu vietiin leikkaukseen. Kirkendallin mukaan hän ei viime aikoina ole käyttänyt ”kehonrakennuksen lisäaineita”.

Kirkendall murtuu videolla lopulta kyyneliin.

– Jotkut eivät saa toista mahdollisuutta. Minä olen kaksosten isä. Minun on elettävä, hän sanoo.

Kali Muscle on yhdysvaltalainen kehonrakentaja, näyttelijä, yrittäjä ja sosiaalisen median persoona Oaklandista, Kaliforniasta. Hän nousi julkisuuteen perustettuaan suositun YouTuben kanavan, jolla on 2,5 miljoonaa seuraajaa.

Source Link is.fi