Banner Before Header

Kalifornialaisesta kauhujen talosta selvinneet siskot avautuvat hirviövanhemmistaan – ”Jos jotain tapahtuisi minulle, ainakin kuolisin yrittäessäni”

Tammikuussa 2018 hätäkeskus sai soiton Perrisistä, Kaliforniasta. Nuori naisääni kertoi olevansa 15 hengen perheestä, jossa vanhemmat kohtelivat lapsia kaltoin. Tuosta puhelusta lähti purkautumaan Yhdysvaltoja järkyttänyt vyyhti, jossa perheen vanhemmat, David Allen Turpin ja Louise Anna Turpin, tuomittiin lopulta vähintään 25 vuodeksi vankilaan lastensa kiduttamisesta ja vapaudenriistosta.

Puhelun soittanut Jordan Turpin oli tuolloin 17-vuotias. Nyt neljä vuotta myöhemmin hän on yhdessä Jennifer-siskonsa kanssa antanut ensimmäisen haastattelunsa kokemuksistaan.

– Luulen, että kyse oli siitä, että olimme olleet lähellä kuolemaa niin monta kertaa. Se oli kirjaimellisesti nyt tai ei koskaan. Jos jotain tapahtuisi minulle, ainakin kuolisin yrittäessäni, Turpin pohtii ABC:n haastattelussa sitä, miten lopulta uskalsi paeta ja soittaa apua.

Lue lisää: Kalifornian kiduttajavanhemmat tuomittiin – kauhujen talosta löytyi 12 nälkäistä ja likaista lasta, joista nuorin oli vain kaksivuotias

Turpin pakeni kotoaan löydettyään toimimattoman kännykän, poliisi on kertonut. Yhdysvalloissakin kännyköillä voi soittaa hätänumeroon, vaikka puhelin olisi lukittuna tai siinä ei olisi sim-korttia ja Turpin soitti viranomaisille. Hän oli ottanut mukaan myös valokuvia kodistaan todisteiksi poliiseille.

Ylikomisario Greg Fellows tosin sanoi, että myös pelkästään tytön ulkomuoto herätti epäilyjä.

– Jos voitte kuvitella 17-vuotiaan, joka näyttää 10-vuotiaalta, kahlittuna sänkyyn, aliravittuna ja siitä seuranneita vammoja – kutsuisin sitä kidutukseksi, Fellows luonnehti muutama päivä sen jälkeen, kun kauhujen talo oli paljastunut.

Louise ja David Turpin saivat pitkät vankeusrangaistukset.

Lue lisää: Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

Siskokset kertovat kokeneensa lapsuudenkodissaan väkivaltaa. Heille ei myöskään annettu ruokaa, heidän ei annettu nukkua, he eivät pystyneet huolehtimaan hygieniastaan ja lisäksi vanhemmat riistivät heiltä koulutuksen ja terveydenhuollon.

– Äitini kuristi minua. Luulin kuolevani, Jordan Turpin kertoo.

Perheen lapset olivat 2–29-vuotiaita, kun Turpin soitti hätäkeskukseen ja tapaus tuli ilmi.

Kun poliisit saapuivat paikalle, Turpin kertoi, että kaksi hänen sisaruksistaan oli sillä hetkellä kahlittuina sänkyihinsä. Poliisit kysyivät, mitä tytölle tapahtuisi, jos vanhemmat saisivat tietää, että hän oli lähtenyt.

– He yrittäisivät kirjaimellisesti tappaa minut, Turpin sanoi tuolloin.

Median edustajia Turpinien talon edustalla tammikuussa 2018.

Poliisien kehokameroiden tallentamalla videolla näkyy, kuinka poliisit saapuivat talolle ja löysivätkin lapsia kahlittuina sänkyihinsä.

Myöhemmin kerrottiin, että löydetyt lapset olivat aliravittuja. Esimerkiksi lapsista vanhin, 29-vuotias, painoi vain 37 kiloa. Lisäksi lapsilla todettiin vakavia kehityshäiriöitä vuosia kestäneen kaltoin kohtelun seurauksena.

Turpinin siskokset sanovat nyt haluavansa siirtyä elämässä eteenpäin.

– Haluan, että Turpinin nimi tarkoittaa sitä, että ”vau, he ovat vahvoja, he eivät ole rikki. He pystyvät tähän,” Jennifer Turpin sanoi.

Source Link is.fi