Kalle Rovanperälle todella perusteelliset onnittelut autojätti Toyotan pääjohtajalta – erityiskehut Jonne Halttuselle

Autojätti Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda oli riemuissaan Toyota-kuljettaja Kalle Rovanperän, 22, maailmanmestaruudesta. Toyoda, 66, esitti perusteelliset onnittelunsa Toyotan MM-rallitallin tiedotteessa.

– Haluaisin onnitella Kalle Rovanperää viikonlopun kolmesta asiasta. Ensinnäkin onnittelut 22-vuotissyntymäpäivästä! Toiseksi, onnittelut voitosta Uuden-Seelannin MM-rallissa. Ja kolmanneksi, onnittelut vuoden 2022 kuljettajien maailmanmestaruudesta, Toyoda lausui.

Toyoda pohdiskeli lausunnossaan myös Rovanperän ylivoimaisuutta tällä kaudella.

– Eräs toimittaja kysyi minulta taannoin, että miksi Kalle on niin vahva. Ja minun pikainen vastaukseni oli, että siksi, koska hän rakastaa donitsien tekemistä (pyörittää autolla renkaan jälkiä ajoalustaan). Uskon, että nuo sanat tulivat minulta koska muistan hyvin Kallen tehneen donitseja eräällä Power Stage -erikoiskokeella aiemmin ja uskon, että hän on vahva, koska hän nauttii aina ajamisesta.

– Toivottavasti löydämme jostain paikan, jossa voimme juhlia ja nauttia donitseista yhdessä, Toyotan iso pomo jatkoi.

Jonne Halttunen (vas.) ja Kalle Rovanperä ottivat maailmanmestaruuden Toyotalla.

Toyoda halusi kiittää myös Rovanperän 36-vuotiasta kakkoskuljettajaa Jonne Halttusta.

– Arvostan myös todella paljon Jonnea, joka on taistellut yhdessä Kallen kanssa. Onnittelut hänelle kakkoskuljettajien mestaruudesta. Huomasin Belgian MM-rallissa, että Kallen tukemisen lisäksi hän tukee koko tallia luomalla hyvää ilmapiiriä, Toyoda kehui.

Toyoda tunnetaan äärimmäisen intohimoisena moottoriurheilun ystävänä, joka on myös ajanut Toyotan urheiluautoilla radalla ja sorateillä.

Esimerkiksi Belgian MM-rallissa Toyoda ajoi näytösajoa Toyotan GR Yaris H2 -vetyautolla yhdessä nelinkertaisen maailmanmestarin Juha Kankkusen, 63, kanssa.

Source Link is.fi