Kanada evakuoi 8 000 asukkaan kaupungin uhkaavien tulvien vuoksi – teitä ja siltoja katkennut

Koko 8 000 asukkaan Merritin kaupunki Länsi-Kanadassa evakuoidaan voimakkaiden ukkosmyrskyjen aiheuttaman vedenpinnan nousun takia.

Länsi-Kanadassa, Brittiläisessä Kolumbiassa, noin 200 kilometrin päässä Vancouverista sijaitsevan Merritin pormestari Linda Brown antoi evakuointimääräyksen sen jälkeen, kun paikallinen jätevedenpuhdistamo jouduttiin pysäyttämään. Viranomaisten mukaan tämä aiheuttaa asukkaille terveysriskin.

Kaupungin evakuointimääräyksessä asukkaita ohjataan poistumaan kaupungista välittömästi. Lisäksi asukkaiden tulee sulkea ovensa ja ikkunansa ja ottaa mukaansa vain välttämättömät esineet ja tarvikkeet lemmikkieläimiä unohtamatta.

Kaupunki järjestää evakuointia varten bussikuljetuksia ja arvioi, että prosessi kestää vähintään kahdeksan tuntia.

Joillakin Brittiläisen Kolumbian alueilla sademäärät ovat olleet jopa 200 millimetriä. Runsas vedentulo on katkaissut teitä, siltoja ja aiheuttanut muutakin harmia.

Viranomaisten mukaan sade on muun muassa saanut aikaan maanvyöryn, joka motitti 80–100 autoa tielle Agassizin kaupungissa. Autoilijat jouduttiin noutamaan pois ilmateitse.

– Tilanne on dynaaminen. On erittäin huono sää, alueellinen turvallisuusministeri Mike Farnworth kertoi toimittajille.

Source Link is.fi