Banner Before Header

Kanadassa alkoholisuositus kiristyi kahteen annokseen viikossa – Suomessakin olisi miesten riskirajassa pohdittavaa, arvioi asiantuntija

Kanadassa alkoholin riskikäytön rajaksi on määritelty kaksi alkoholiannosta viikossa. Suomessa rajat ovat 7 annosta viikossa naisille ja 14 annosta viikossa miehille.

Alkoholijuomatarjontaa kanadalaisessa marketissa vuonna 2018. Tämän vuoden alusta maan viranomaiset ovat kiristäneet alkoholisuositustaan kahteen annokseen viikossa. Kuva: Alamy / AOP

Tipaton tammikuu jatkuu Kanadassa jatkossa koko vuoden ympäri, ainakin jos noudattaa maan terveysviranomaisten päivittämiä tuoreita alkoholinkäytön enimmäissuosituksia. Alkoholin käytön matalan riskin raja vedettiin maassa tiettävästi alemmas kuin missään muualla, eli kahteen alkoholiannokseen viikossa.

Uudesta suosituksesta vastaa kanadalainen Centre for Substance Use and Addiction (siirryt toiseen palveluun), jonka 90-sivuinen raportti julkaistiin tammikuussa. Aiheesta on uutisoinut mm. Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Kanadalaisten uuden ohjeistuksen mukaan vain tipattomuus on täysin riskitöntä, ja matalan riskin rajaksi muodostui kaksi annosta viikossa. Vielä ennen päivitystä alkoholinkäytön riskiraja Kanadassa oli naisilla 10 annosta viikossa ja miehillä 15.

Arviolta 80 prosenttia kanadalaisista aikuisista juo ainakin jonkin verran alkoholia, BBC kertoo.

– Uusi ohjeistus voi ehkä järkyttää, mutta uskon että yleisölle on uutta tietoa, että jo kolme alkoholiannosta viikossa lisää pään ja niskan alueen syöpäriskiä 15 prosenttia, ja riski myös kasvaa jokaisen juoman myötä, kommentoi raporttia laatimassa ollut vanhempi tutkija Erin Hobin BBC:lle.

Suomessa yhdeksi alkoholiannokseksi lasketaan 0,33 litraa keskiolutta tai siideriä, 12 cl viiniä tai 4 cl väkevää alkoholia. Kanadassa alkoholiannoksen koko poikkeaa hieman Suomesta, sillä yhdeksi annokseksi lasketaan esimerkiksi 0,341 litraa keskiolutta tai siideriä, 14,2 cl viiniä tai 4,3 cl väkevää alkoholia.

Miesten riskirajassa pohdittavaa

Kanadalaisten asiantuntijoiden mukaan ohjeistuksen raju muutos on peräisin juuri viime vuosikymmeninä tarkentuneesta tutkimustiedosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pia Mäkelä kertoo, että Kanadan lisäksi myös muualla on viime vuosina tiukennettu alkoholin riskikäytön rajoja tutkimuksen perusteella.

– Tieteellinen tutkimus alkoholin syöpävaarallisuudesta on parin viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt varsin paljon, ja se taas on aiheuttanut sitä, että nämä suositukset ovat monessa maassa tiukentuneet, Mäkelä sanoo.

Toisaalta samaan aikaan myös aiemmin vallinneet käsitykset maltillisen alkoholinkäytön terveyshyödyistä ovat muuttuneet.

– Vaikka tiedeyhteisö ei asiasta ole vielä yksimielinen, vaaka on kallistunut siihen suuntaan, että kyseessä ei todennäköisesti ole alkoholinkäytön kausaalivaikutus eli syy-seuraus-suhde, vaan niillä ihmisillä, jotka käyttävät alkoholia kohtuullisesti, on myös muita terveyttä edistäviä elintapoja, liittyen esimerkiksi ravitsemukseen tai liikuntaan. Heillä on usein myös parempi sosioekonominen asema, joka taas tuo mukanaan monta muuta suojaavaa tekijää, Mäkelä sanoo.

Tyypillisesti viime aikoina tehdyissä suosituksissa vähäisen riskin raja on ollut miehille ja naisille sama, usein yksi raja on yksi alkoholiannos päivässä tai lähellä sitä. Kanadan suositus Mäkelän näkemistä suosituksista tiukin.

Suomessa alkoholinkäytön vähäisen riskin rajaksi on määritelty naisilla yksi annos päivässä ja miehillä kaksi annosta päivässä. Olisiko näihin syytä tehdä muutoksia?

– Maailmalla tehdyistä tuoreista päivityksistä Suomen ohjeet poikkeavat eniten siinä, että suomalaisten ohjeiden mukaan vähäisen riskin taso on miehille kaksinkertainen naisiin verrattuna eli kaksi annosta päivässä tai 14 annosta viikossa. Tämä saattaisi olla pohtimisen paikka, että onko se perusteltu suositus, Mäkelä kommentoi.

Lue lisää:

Katso, mihin suomalaiset kuolevat – koronavirustaudista tuli pysyvästi merkittävä kuolinsyy

THL: Alkoholikuolemat lisääntyivät alkoholilain uudistuksen jälkeen

Tutkimus: Alkoholi ei koskaan terveellistä alle 40-vuotiaille, tiukimmat rajat pitäisi asettaa 15–39-vuotiaille miehille

Voit keskustella aiheesta 24. tammikuuta 2023 kello 23:een saakka.

Source Link yle.fi