Banner Before Header

Kansa kysyi, tunteet pääsivät pintaan – katso tästä IS:n koko puoluejohtajatentti

Vahva suositus – IS:n aluevaalitenttien ensimmäinen ja toinen osa. Parhaaseen katseluaikaan, eli milloin se itselle sopii, kaksi noin puolentoista tunnin mittaista väittelyä.

Ensimmäisessä erässä toisistaan mittaan ottavat neljän pienimmän puolueen puheenjohtajat. Mikä saa Harry Harkimon (liik) luonnehtimaan, että ”tämä on vähän kuin kanalauma, joka kaakattaa ennen kuin päätöksiä tehdään”? Miksi Anna-Maja Henriksson (r) ja Sari Essayah (kd) ajautuvat muutamaan otteeseen toisiaan vastaan? Mitä opetusministeri Li Andersson (vas) sanoo peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) mönkään menneestä hankkeesta saada koulut etäopetukseen joululomien jälkeen?

Toisessa erässä kipinöi etenkin pääministeri Sanna Marinin (sd) ja puheenjohtaja Petteri Orpon (kok) välillä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) räväyttää uutisen, että ainakaan tällä vaalikaudella maakuntaveroa ei kannata enää edes valmistella – ja maakuntaveron ainoaksi selkeäksi puolustajaksi jää ensimmäisessä erässä esiintynyt Andersson.

Puheenjohtaja Riikka Purra (ps) kritisoi puolueille aluevaltuutetuista maksettavaa puoluetukea – mutta kieltäytyykö Purra nostamasta euroakaan perussuomalaisillekin maksettavaa tukea? Kukaan puheenjohtajista ei ole kysyttäessä valmis nostamaan hoitajien palkkoja, mutta sijaispuheenjohtaja Iiris Suomela (vihr) on mukana nostamassa naisvaltaisten alojen palkkoja.

Molemmat osat voit katsoa jutun alussa olevalta videolta.

Source Link is.fi