Banner Before Header

Kansainvälinen suuryritys ostaa pohjoismaisen Bukowskis-huutokauppayhtiön

Maailman johtaviin huutokauppayhtiöihin kuuluva Bonhams ostaa myös Suomessa toimivan pohjoismaisen Bukowskis-huutokauppayhtiön. Osapuolet eivät paljasta kauppahintaa.

Bonhamsin mukaan kauppa vahvistaa yhtiön asemaa Euroopassa ja lisää sen digitaalista osaamista.

Vuonna 1793 perustetun Bonhamsin päätoimipaikat ovat Lontoossa, New Yorkissa, Los Angelesissa ja Hongkongissa, minkä lisäksi se järjestää huutokauppoja myös muun muassa Pariisissa, San Franciscossa ja Sydneyssä. Yhtiön huutokaupoissa myydään taiteen ja antiikin ohella myös autoja ja koruja.

Vuonna 1870 perustettu Bukowskis on panostanut viime vuosina digitaaliseen toimintaan ja on sen myötä saavuttanut huomiota myös Pohjoismaiden ulkopuolella.

–  Se, että Bonhams hankkii tällaisen kiitetyn huutokauppayhtiön on tärkeä osa meidän strategiaamme, jolla haluamme kehittää Bonhamsista huutokauppamarkkinoiden digitaalisen johtajan ja aidosti globaalin toimijan, jolla on vakaa asema niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Aasiassakin, toimitusjohtaja Bruno Vinciguerra sanoo Bonhamsin tiedotteessa.

Source Link is.fi