Kansan­edustaja Honka­salo syyttää: Edus­kunnan trans­laki­keskustelussa ”raa’an väki­valtaisia” puheita – näin vastaa puhe­mies Vanhanen

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo eduskunnan tiistaisen translakikeskustelun sisältäneen ”raa’an väkivaltaista retoriikkaa”. Honkasalo ilmaisi näkemyksensä keskiviikkona Twitterissä ja lisäsi syytöksiinsä transfobian ja äärioikeistolaisuuden.

Ilta-Sanomien keskiviikkoiltana tavoittama Honkasalo kertoo saaneensa yhteydenottoja transsukupuolisilta ihmisiltä, jotka olivat keskustelusta järkyttyneitä. Hän ei heti halua yksilöidä, keihin kansanedustajiin syytökset väkivaltaisista puheista liittyvät.

– Jos katsoo sen nauhoitteen, eiköhän se käy aika selväksi, kuka siellä harjoitti tällaista retoriikkaa. Alkuvaiheessa varsikin kristilliset ja perussuomalaiset, Honkasalo sanoo.

Viittasitteko esimerkiksi edustaja Päivi Räsäseen (kd) tai Mari Rantaseen (ps)?

– No, Rantasen puheenvuorot esimerkiksi olivat täysin asiattomia.

Mitä tarkoitatte väkivaltaisella retoriikalla?

– Sitä, että ihmiseltä riisutaan oikeus olemassaoloon ja hänen ihmisarvonsa riisutaan. Satun tuntemaan ja tiedän tämän tematiikan tosi hyvin. Tiedän, että myös monet sukupuolivähemmistöihin kuuluvat seurasivat tätä keskustelua tai sitten eivät halunneet, tai seurasivat hetken eivätkä pystyneet enää.

Keskustelu liittyi valtioneuvoston lakiesitykseen, jonka mennessä läpi täysi-ikäiset Suomen kansalaiset tai Suomessa virallisesti asuvat voisivat vahvistaa virallisesti sukupuolensa ilman lääketieteellistä todistetta lisääntymis­kyvyttömyydestä. Sukupuolen vahvistamisella tarkoitetaan sitä, että henkilön oikeudellinen sukupuoli, eli väestötietojärjestelmään merkitty sukupuoli korjataan vastaamaan hänen sukupuoli-identiteettiään. Laki ei kohdistuisi alaikäisiin, eikä liity millään tavalla lääke­tieteelliseen sukupuolenkorjaus­operaatioon.

Mari Rantanen katsoi lakiesityksen heikentävän toteutuessaan muun muassa naisten pukuhuoneiden ja saunojen turvallisuutta. Hän tiedusteli kollegoiltaan retorisesti, haluaisivatko he tyttölastensa kanssa samoihin tiloihin biologisia miehiä.

Lopuksi hän pyysi kuulijoita ajattelemaan, että elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu sarjakuristaja Michael Penttilä kertoi vuonna 2009 olevansa nainen ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan lesbo.

– Kuka teistä olisi halunnut hänet pukuhuoneeseen, vankilaan, naisvankilaan esimerkiksi? Ilmeisesti edustaja Honkasalo, kun hän niin innokkaana täällä huutaa. Mutta kai te ymmärrätte, että tähän liittyy myöskin turvallisuusnäkökulmia, Rantanen taivasteli muiden huutaessa päälle.

Mari Rantanen, miten vastaatte edustaja Honkasalon kritiikkiin?

– En ole hänen twiittiään nähnytkään. Tämähän on vähän jopa harhaisen kuuloista puhetta. Pyrin puheessani tuomaan esiin niitä asioita, joita olemme itse transihmisiltä kuulleet tähän lakiesitykseen liittyen. Eivät sielläkään kaikki suinkaan kannata tällaista ilmoitusmenettelyä, Rantanen sanoo Ilta-Sanomille.

Rantasen mukaan Michael Penttilään viittaamisessa oli kyse ääriesimerkistä, jonka kaltaiset riskit tulisi kuitenkin ottaa huomioon. Hän ei katso lakiesityksen koskevan varsinaisesti transihmisiä, koska sen nojalla oikeus sukupuolen viralliseen vahvistamiseen myönnettäisiin ”kenelle vain”.

– Kuten eilen sanoin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihminen saa olla sellainen kuin on. Mielestäni nykyinen lainsäädäntö on kuitenkin syytä pitää ennallaan. En voi käsittää, mitä väkivaltaista puheessani oli.

Vanhanen: Sallitun puheen rajoissa

Lähetekeskustelu käytiin tiistaina kahdessa osassa. Honkasalon mukaan välissä hän välitti puhemies Matti Vanhaselle (kesk) kirjallisen viestin, jossa toivoi keskustelun jatkuvan ihmisarvoa kunnioittavana. Vanhanen vahvistaa asian Ilta-Sanomille.

Esiintyikö eilisen keskustelussa mielestänne väkivaltaista puhetta?

– Aika suuren osan keskustelusta kuulin ja kiinnitin huomiota, että puhe pysyy soveliaisuuden rajoissa. Minun johtovuoroillani ei tullut sellaisia puheita, joihin olisi katsoakseni pitänyt puuttua. Tunnistan Honkasalon kritiikin, mutta en ehkä näin voimakkaasti, Vanhanen pohtii.

Vanhanen myöntää keskustelun olleen tunteikas. Hän uskoo asian selittyvän aiheella, joka kytkeytyy vahvasti ihmisten arvoihin.

– Luulen, että osa kuulijoista – etenkin nuorista kuulijoista – saattoi kokea osan puheenvuoroista ahdistavina tai ahtaina. Rajaa ei mielestäni silti ylitetty.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan heti vuoden 2023 alussa.

Source Link is.fi