Banner Before Header

Kansanedustaja Mikko Kärnää syytetään oikeudessa rikoksesta – Syyttäjä: arvostelu ei ollut hyväksyttävää

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vastasi kunnianloukkaussyytteeseen Helsingin käräjäoikeudessa torstaina.

Syyttäjän mukaan Kärnä loukkasi professori Tuomas Ojasen kunniaa Twitter-kirjoituksillaan joulukuussa 2020. Kärnän kirjoittamat seitsemän syytteenalaista twiittiä ovat yhtä luettavissa, syyttäjä vaatii niiden poistamista. Twiittien kirjoitusten aikaan Kärnän Twitter-tilillä oli noin 40 000 seuraajaa.

Syyttäjä Matleena Aaltosen mukaan Kärnä aiheutti Ojaselle kärsimystä. Syyttäjän mukaan Ojanen nostettiin julkisuudessa syyttä suotta tikunnokkaan. Syyttäjä vaatii Kärnälle sakkorangaistusta.

– Arvostelu on ylittänyt selvästi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, Aaltonen kertoi oikeudessa.

Kärnä kyseli vihjailevaan sävyyn Twitterissä, oliko Ojanen kirjoittanut vihreiden kansanedustajien Mari Holopaisen ja Bella Forsgrénin vastalauseen perustuslaki­valiokunnan mietintöön ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) ministerivastuuta koskevassa al-Hol-asiassa.

Mietinnössä oli kyse Haaviston toiminnasta syyrialaisen al-Holin leirin suomalaisiin liittyen.

– Eihän se vain ollut sama valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, jota PeV (perustuslakivaliokunta) kuuli asiantuntijana Haavisto-asiassa, Kärnä muun muassa kirjoitti.

Syyttäjän mukaan Kärnä vakavasti vihjasi, että Ojanen toimi niin sanotusti kaksilla rattailla: ensin asiantuntijana ja sitten asettunut vähemmistöön jääneiden edustajien puolelle.

– Kärnä on vakavasti kyseenalaistanut Ojasen asiantuntijuuden, toinen syyttäjä Juho-Mikko Hämäläinen sanoi oikeudessa.

Hämäläisen mukaan Kärnän ei olisi pitänyt tuoda epäilyksiään esille Twitterissä, vaan käsitellä ne muulla tavoin.

Ojanen kiisti jyrkästi kirjoittaneensa vastalausetta. Hän vaatii Kärnältä 6 000 euron kärsimyskorvauksia.

Ojasen asianajaja Urpo Väänänen korosti, että Ojanen ei ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Poliittinen riippumattomuus on ollut Ojaselle erityisen tärkeää.

– Ojanen ei ole millään tavalla osallistunut vastalauseen laatimiseen, ei saanut tilausta saati maksua, Väänänen sanoi.

Hänen mukaansa Ojanen ja Kärnä eivät ole olleet aiemmin keskenään tekemisissä.

– Siksi tämä Kärnän toiminta (…) on erityisen yllättävää ja kansanedustajalle sopimatonta, Väänänen sanoi.

Kärnä kiistää syytteen. Kärnä ei ole kertomansa mukaan arvostellut Ojasta. Kärnä on kertomansa mukaan halunnut vain selvyyden siihen, kuka vihreiden vastalauseen perustuslakivaliokunnan mietintöön kirjoitti.

– Syyttäjän kaikki vaatimukset on hylättävä, Kärnän asianajaja Ari Halonen kertoi.

– Ei hän ole halunnut Ojasta loukata, mutta Ojanen on loukkaantunut, mutta se on subjektiivinen tunne, Halonen kertoi.

– Kärnä kiistää, että hän olisi esittänyt valheellisen tiedon tai vihjauksen, Halonen selvitti.

Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan Haavisto toimi lainvastaisesti, kun hän yritti siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön toisiin tehtäviin. Valiokunnan mukaan Haaviston toiminta oli moitittavaa, mutta edellytyksiä ministerisyytteen nostamiselle ei ollut.

Forsgrén ja Holopainen jättivät vastalauseen mietintöön, sillä heidän mielestään siinä olisi pitänyt asiantuntijoiden enemmistön näkemyksen mukaisesti todeta, että Haavisto ei menetellyt al-Hol-asiaan liittyvässä ratkaisutoiminnassa lain vastaisesti.

Source Link is.fi