Kansanedustaja Wille Rydman sai koronatartunnan

Kokoomuksen kansanedustajalla Wille Rydmanilla on korona. Hän kertoo sairastumisestaan Facebookissa. Rydman kirjoittaa, että hänen koronatestituloksensa on laboratoriovahvistettu ja että tauti on oireeton.

Rydman kertoo, että on ollut lähipiirinsä parissa, joten hän ei ole altistanut laajempaa joukkoa.

Rydman kertoo saaneensa kaksi koronarokotusta.

Muun muassa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) on myös hiljattain kertonut koronatartunnasta. Ministereistä koronavirustartunta on todettu aiemmin ulkoministeri Pekka Haavistolla (vihr).

Viime viikkoina on kerrottu myös kansanedustajien, muun muassa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps) ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Markus Lohen (kesk) tartunnoista.

Source Link is.fi