Banner Before Header

Karmea uutinen – suomalaispelaajan pohjeluussa murtuma

Suomi koki avaustappionsa tämän vuoden Kansojen liigassa, kun lohkossa kaksi ensimmäistä peliään hävinnyt Romania palasi tietyllä tavalla tasolleen ja voitti suomalaisvieraansa 1–0 myöhään lauantaina.

Bukarestissa pelatun ottelun ainokaisen teki 30. minuutilla Nicusor Bancu. Suomella oli loistopaikkoja tasoitukseen, mutta maali jäi tekemättä ja näin Suomella on lohkon kolmesta ottelustaan voitto, tasapeli ja tappio.

– Tulos on totta kai pettymys. Toisella puoliajalla saatiin aika hyvin peli käännettyä ja tarpeeksi oli paikkoja, että olisi voinut tasapelin ainakin saada, Huuhkajien apuvalmentaja Kari Martonen totesi etäinfossa pelin jälkeen.

– Iso potutus. Ongelmien jälkeen päästiin peliin mukaan ja paikat oli ottaa piste tai jopa kolme. Suhteellisen tasainen ottelu, olisi voinut mennä miten päin vain, nyt meni noin, tiivisti puolestaan puolustaja Leo Väisänen.

Sunnuntaina saatiin vielä synkkä uutinen, kun vartin pelin jälkeen loukkaantuneena kentän jättäneen toppari Daniel O'Shaughnessyn vamman vakavuus varmistui. Pohjeluun murtuma pitää hänet poissa tiistai-illan vierasottelusta Bosnia-Hertsegovinassa.

Suomi ei edelleenkään ole voittanut Romaniaa miesten maaotteluissa. Lauantain kohtaaminen oli kautta aikain 13:s maiden välillä, ja Suomi on kyennyt neljästi tasapeliin.

Huuhkajien lohkossa tilanne on lohkon puolivälissä erittäin tasainen, kun Montenegro ja Bosnia-Hertsegovina pelasivat ensin mainitun kotona 1–1-tasapelin: Bosnia-Hertsegovina 5 pistettä, Suomi ja Montenegro 4, Romania 3.

– Tulos Montenegrossa oli meille suotuisa. Näyttää siltä, että kotijoukkueet on aika vahvoilla näissä peleissä, Martonen mainitsi.

Kesän alun armoton neljän pelin ottelusuma päättyy siis tiistai-illan peliin Zenicassa. Porukka vakuuttaa, että vielä jaksaa.

– Uskon, että saadaan hyvin nälkäinen ryhmä Bosniaan. Varmasti avainpelaajilla, joilla jo kolme peliä pelattuna, energiat nyt aika nollissa. Mutta uskon, että ehdimme palautua ja tankata tarpeeksi, jotta taas ollaan tiistaina valmiita, Martonen sanoi.

– Vähän outoa kohdata taas Bosnia, toisen kerran näin lyhyen ajan sisään… Mutta kaikki tietävät, kuinka tärkeä matsi se on ja eiköhän kaikki jaksa tuon yhden vielä puristaa. Sen jälkeen suurin osa jätkistä pääsee lomille. Mutta vielä ei ole työt valmiina, katseet kohti Bosniaa, päätti Väisänen.

Source Link is.fi