Kiina määräsi miljoona­kaupungin korona­sulkuun kolmen tartunnan vuoksi

Kiinalainen Yuzhoun miljoonakaupunki on määrätty koronasulkuun kolmen koronatartunnan vuoksi. Maanantai-iltana annettu määräys merkitsee sitä, että Yuzhoun asukkaat joutuvat jäämään koteihinsa.

Jo ennen maanantain päätöstä kaupunki oli pysäyttänyt bussiliikenteen ja taksiliikenteen sekä sulkenut museot, ostoskeskukset ja matkailukohteet.

Kiina pitää kiinni nollan koronatartunnan tavoitteestaan, vaikka herkästi tarttuva omikronmuunnos tekee siihen pyrkimisestä vaikeaa.

Tiistaina Kiina ilmoitti 175 todetusta koronatartunnasta. Luku on erittäin pieni verrattuna esimerkiksi länsimaiden tämän hetken tartuntamääriin. Silti tartuntaluvut ovat olleet vuodenvaihteessa Kiinan suurimmat sitten maaliskuun 2020.

Source Link is.fi