Kiinalaistulokas ottanut niskalenkin Valtteri Bottaksesta? F1-sivusto muistuttaa synkästä faktasta

Alfa Romeon Valtteri Bottas keskeytti Britannian GP:n vaihdelaatikkovian vuoksi. Kisaan 12:nnesta ruudusta lähtenyt suomalainen oli keskeytyshetkellään kiinni pisteissä.

Bottaksen vaisu viikonloppu näkyy myös moottoriurheilusivustojen hänelle jakamissa arvosanoissa.

PlanetF1:n mukaan Bottas suoriutui Silverstonessa 5,5:n arvoisesti. Täysi potti on kymmenen pistettä.

Bottasta huonommat arviot saivat vain Daniel Ricciardo (5) ja Yuki Tsunoda (4).

– Suomalainen oli miltei näkymätön. Paitsi silloin, kun hänelle kerrottiin tiimiradiossa, miten tallitoveri Guanyu Zhou voi kolarinsa jälkeen, PlanetF1 kirjoittaa lakonisesti.

Lue lisää: Näin Guanyu Zhoun hurja onnettomuus tapahtui – Valtteri Bottakselle kerrottiin tallikaverin voinnista uutta tietoa

The Race -sivusto antoi suomalaiselle arvosanan viisi.

– Aika-ajo ja kisan alku olivat mukiinmeneviä mutta eivät loistokkaita.

Zhou sai The Racelta seiskan. Hän oli aika-ajoissa kymmenes. Kisa päättyi rajuun ulosajoon.

– Avain hänen aika-ajo-onnistumiseensa piili siinä, että hän onnistui ajamaan kelpo ajan ennen kuin olosuhteet huononivat. Bottas ei siihen kyennyt.

Lue lisää: Valtteri Bottaksen tallikaveri kommentoi rajua ulosajoaan – korosti yhden asian merkitystä: ”Se pelasti minut”

Lue lisää: Valtteri Bottas manasi teknisiä murheita – näille sijoille vauhti olisi Heikki Kovalaisen mukaan riittänyt

Autosport vertaili Alfa Romeon tallitoverusten otatusta astetta tiukemmin.

– Bottas ei saanut aika-ajoissa parasta irti autostaan, koska ei onnistunut lämmittämään renkaitaan. Hänen liukastelunsa ansiosta Zhou oli aika-ajokierroksella parempi ja pääsee nyt kehuskelemaan, Autosport kirjoittaa.

Crash.net taas nosti esiin suomalaiskuljettajan kannalta kiusallisen faktan.

– Bottas hävisi aika-ajoissa Zhoulle nyt jo kolmannen kerran peräkkäin. Suomalainen oli jälleen vaikeuksissa sateella. Hän oli matkalla pistesijoille, mutta Alfan luotettavuusongelmien takia entinen Mercedeksen kuski joutui ennenaikaisesti suihkuun, crash.netin artikkelissa kirjoitetaan.

Bottas on kerännyt tällä kaudella 46 pistettä ja Zhou vain viisi. 32-vuotias nastolalainen on jäänyt pisteiden ulkopuolelle vain kolmesti.

Source Link is.fi