Kiinan verkkokauppajätti Alibaban osake sukeltaa rajun tulospettymyksen jälkeen

Kiinalaisen verkkokaupan jättiläisyhtiön Alibaban osake on perjantaina heikentynyt noin kymmenen prosenttia Hongkongin pörssissä.

Alibaba kertoi torstaina, että sen nettotulos romahti peräti 81 prosenttia viimeisimmällä vuosineljänneksellä. Lisäksi liikevaihto kasvoi ennakoitua heikommin.

Lue lisää: Verkkokauppajätti Alibaban tulos romahti yli 80 prosenttia

Alibaba on joutunut vastatuuleen, kun Kiinan valtio on kiristänyt kontrolliaan teknologia-alan yhtiöistä ja maan talouskasvu on hidastunut.

Kiinaa yksinvaltaisesti hallitseva kommunistipuolue on viime aikoina kurittanut maan nopeasti kasvanutta teknologiasektoria, jota se syyttää muun muassa markkinoiden monopolisoimisesta.

Viime vuonna Kiinan valtio esti Alibaban omistaman maksupalveluyhtiö Ant Groupin listautumisen pörssiin. Tämän vuoden huhtikuussa Alibaballe määrättiin lisäksi yli 2,4 miljardin euron suuruiset sakot kilpailulainsäädännön rikkomuksista.

Tuloksen raju pudotus johtui Alibaban mukaan muun muassa investointien lisäämisestä strategisesti tärkeillä alueilla. Alibaba leikkasi osavuosikatsauksessa myös ennustettaan liikevaihdon kasvusta. Yhtiö selitti aiempaa pessimistisempiä näkymiä kotitalouksien kulutuksen heikentymisellä sekä verkkokaupan kovalla kilpailutilanteella.

Viime viikolla Alibaban vuoden suurin ostostapahtuma Singles' Day eli sinkkujen päivä teki jälleen uuden myyntiennätyksen. Kuitenkin myynnin kasvu edellisvuoteen nähden oli vaisuinta vuonna 2009 alkaneen tapahtuman historiassa.

Alibaban osakkeen voimakas halpeneminen veti Hongkongin pörssin Hang Seng -osakeindeksin noin puolentoista prosentin luisuun perjantaina. New Yorkin pörssissä Alibaban kurssi putosi torstaina 11 prosenttia.

Source Link is.fi