Banner Before Header

Kimi Räikkönen osallistui triathlonkisaan – näin huimaa tahtia aloittaneelle Jäämiehelle lopulta kävi

Ex-formulatähti Kimi Räikkönen osallistui sunnuntaina kotikulmillaan Sveitsin Zugissa triathlonkilpailuun. Baarissa eli aivan Zugin vieressä asuva Räikkönen kisasi Zytturm-nimisessä kilpailussa lyhennetyssä triathlonissa.

Huippuvaativaan täysimittaiseen triathloniin kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maratonjuoksu.

Räikkösen kisaamassa lyhennetyssä versiossa aloitettiin 500 metrin uinnilla, pyöräiltiin paikallisen järven ympäri 40 kilometrin lenkki ja juostiin lopuksi kymmenen kilometriä.

Edelleen kovakuntoinen suomalainen oli kokonaiskisan 62:s ajalla 1.39.25,9. Räikkönen hävisi kilpailun voittajalle noin 15 minuuttia.

Omassa viiteryhmässään eli 35-44-vuotiaiden sarjassa Räikkönen oli 18:s.

Kisan aloittaneella uintiosuudella Räikkönen kauhoi avovedessä puoli kilometriä aikaan 8 minuuttia ja 26,6 sekuntia. Noteeraus oli ikäryhmän kolmanneksi paras ja koko 191 kilpailijan osallistujajoukon 11:nneksi paras.

Pyöräily- ja juoksutekniikassa F1-mestarilla voisi vielä olla hiomista. Polkupyörän selässä Räikkönen hyytyi koko joukon 73:nneksi ja juoksussa sijalle 91.

Source Link is.fi