Kimi Räikkönen puuskahti äkäisen kirosanan F1-autossa – talli ymmällään: ”Tuo taisi olla suomea?”

F1-kuski Kimi Räikkönen karjaisi kimeästi ja ytimekkäästi talliradioon: – V***u! Räikkösen sadattelu tuli selvällä suomen kielellä Brasilian GP:n aika-ajoissa perjantaina.

Radiossa oli hetken hiljaista. Sitten suomalaiskuskin kisainsinööri kysyi varovasti:

– Tuo taisi olla suomea? Eikä mikään hyvä juttu?

– Painoin väärää nappia, Räikkönen kommentoi.

Sitten kaksikko puheli hetken Alfa Romeon auton etusiivestä. Hauskan keskustelun voi kuunnella Twitterin Räikkös-fanitilin julkaisemalta tiimiradiotallenteelta.

Räikkönen oli perjantaina ajetun aika-ajon 14:s. Hän lähtee jahtaamaan parempia sijoituksia lauantain sprinttikilpailusta, jossa määritetään lähtöjärjestys sunnuntain varsinaiseen Brasilian osakilpailuun Interlagosin legendaarisella radalla.

Mercedeksen Lewis Hamilton oli aika-ajojen nopein, mutta hän voi saada rangaistuksen: britin takasiiven DRS-järjestelmän epäillään olevan sääntöjen vastainen. Myös toiseksi ajanut Red Bullin Max Verstappen on rangaistusvaarassa, sillä hän vaikutti katsomosta kuvatun videon perusteella hipelöivän Hamiltonin autoa.

Täten aika-ajojen kolmas, Mersun Valtteri Bottas, voi olla lähellä paalupaikkaa lauantain sprinttiin.

Source Link is.fi