Kimi Räikköseltä udeltiin jälleen uran jälkeisistä suunnitelmista – suomalaistähdellä yksi toive

Kun F1-sarja edellisen kerran vieraili Brasilian Sao Paulossa 2019, Alfa Romeon Kimi Räikkönen ylsi komeasti neljänneksi. Siitä on suomalaiskonkarin hyvä ammentaa muistoja, kun F1-sarjan kauden 19. kilpailu ajetaan viikonloppuna Sao Paulossa.

–  Mielestäni olimme silloin hieman onnekkaita, mutta saimme joka tapauksessa MM-pisteitä. Kilpailussa tapahtui kaikenlaista, oli paljon turva-autoja ja niin edelleen. Asiat muuttuvat täällä nopeasti, joten katsotaan, miten käy, Räikkönen muisteli vuoden 2019 Sao Paulon kisaa torstaina.

Vuosi sitten kilpailu peruttiin koronaviruspandemian takia. Räikkönen sijoittui viikko sitten Meksikon gp:ssä kahdeksanneksi. Sijoitus sivuaa hänen parastaan kuluvalla kaudella.

–  Ei vauhtimme ollut kovin erilaista aiempiin kisoihin verrattuna, mutta kilpailu meni enemmän ja vähemmän tasaisesti, uransa tähän kauteen päättävä Räikkönen kuvaili Meksikon GP:tä.

Räikköseltä kysyttiin jälleen kerran, mitä hän aikoo tehdä F1-uransa päättymisen jälkeen.

–  Ei ole toistaiseksi muita suunnitelmia kuin olla enemmän perheeni kanssa ja viettää elämää ilman aikataulua, joka määrittelee koko perheen suunnitelmat, Brasilian GP:n vuonna 2007 voittanut Räikkönen sanoi.

Sao Paulon maineikkaalla Interlagosin radalla ajetaan samalla kauden kolmas ja viimeinen sprinttikisa, joka määrittää lähtöpaikat sunnuntain kilpailuun.

Red Bullin Max Verstappenilla on mahdollisuus repiä lisää eroa MM-sarjassa toisena olevaan Mercedeksen Lewis Hamiltoniin. Verstappen johtaa Hamiltonia 19 pisteellä, kun kautta on neljä kisaa jäljellä. Mercedeksen suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas on MM-taulukossa kolmantena. Valmistajien MM-sarjassa Mercedes on Red Bullia pisteen edellä.

–  Minulla on tapana pärjätä hyvin sprintissä, mutta sitten olen saanut huonoja kilpailutuloksia, joten tällä kertaa yritetään kääntää se ympäri, Verstappen kuittasi uutistoimisto AFP:lle.

Source Link is.fi