Banner Before Header

Kirjeenvaihtajan analyysi: Merkel astui julkisuuteen puolustamaan Venäjä-politiikkaansa – ja paljasti samalla pari asiaa Putinista

Berliini. Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel palasi tiistaina julkisuuteen ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun hän luopui politiikasta puoli vuotta sitten. Hän puhui yleisön edessä berliiniläisessä teatterissa.

Luvassa oli paljastuksia – ainakin pari pientä.

Ensinnäkin, ei ollut sattumaa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin päästi labratorinnoutajansa Merkelin jalkoihin Sotšissa vuonna 2007.

Merkel paljasti tiistaina, että Putin oli lahjoittanut hänelle jo ennen tätä tapaamista valtaisan pehmolelukoiran ja viitannut Merkelin koirapelkoon.

– Kuulin, että sinulla on ongelmia koirien kanssa, Merkel kertoi Putinin sanoneen.

Koiran päästäminen samaan huoneeseen oli siis tahallista pelottelua.

Angela Merkel ja Vladimir Putin istuvat puisilla koristeellisilla tuoleilla. Musta koira kävelee heidän edessään.
Vladimir Putinin labradorinnoutaja sai suuren roolin Angela Merkelin tapaamisessa 2007. Sergei Chirikov / EPA

Toisekseen, Merkel kertoi viimein mitä kieltä hän ja Putin puhuivat keskenään. Toimittajat ovat arvuutelleet kysymystä liki koko Merkelin 16-vuotisen valtakauden ajan.

Merkel sanoi, että Itä-Saksassa asunut Putin puhui parempaa saksaa kuin Merkel itse puhuu venäjää. Toisinaan kielenä oli siis saksa. Mutta tärkeistä asioista puhuessa molemmat puhuivat omalla kielellään tulkkien välityksellä.

Ne, jotka odottivat Merkeliltä suurta virheiden tunnustamista tai katumusta Venäjä-politiikassa, joutuivat pettymään.

Merkeli teki keskustelutilaisuudessa selväksi, ettei hän kadu diplomaattista suhdetta Venäjän kanssa.

– Diplomatia ei ole väärä tapa, vaikka se ei toimisikaan, Merkel vastasi.

Saksa on ollut valtaisan kritiikin kohteena viime kuukaudet. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan osoitti, etteivät Saksan vaalimat talous- ja energiasuhteet Venäjän kanssa pitäneet Putinia aisoissa, vaikka Saksa sitä toivoikin.

Ukrainan kohdalla Saksaa on arvostelu hitaista ja epäselvistä asetoimituksista.

Merkel sanoi tiistaina, ettei hän ikinä uskonutkaan, että Venäjää voidaan muuttaa kauppasuhteiden avulla. Hän sanoi silti pitäneensä taloussuhteita tärkeinä aikana, jolloin poliittinen suhde oli vaikea.

Saksan entinen liittokansleri sanoi suhteen Putiniin muuttuneen täysin Krimin valtauksen myötä 2014. Silti Merkel jatkoi yhteydenpitoa Kremliin ja tapaamisia Putinin kanssa – aivan kuten Suomen poliittinen johto aina helmikuun suurhyökkäykseen asti.

Angela Merkel istuu nojatuolissa spottivalossa ja pitelee mikrofonia. Tausta on musta.
Merkel puhui yleisölle berliiniläisessä teatterissa. Hän ei ole aiemmin juuri kommentoinut Ukrainan sotaa, mutta nyt hän selvästi koki tarpeelliseksi puolustaa aiempia näkökulmiaan Venäjään. Fabian Sommer / Lehtikuva

Ukraina on syyttänyt Saksaa suoraan siitä, että Ukrainan pyrkimys liittyä Naton jäseneksi torjuttiin vuonna 2008 Bukarestin kokouksessa. Merkel totesi tiistaina, että Ukraina oli vielä silloin oligarkkien johtama poliittisesti jakautunut maa eikä samanlainen kuin nyt.

Hän tosin myönsi, ettei myöskään halunnut provosoida Putinia. Merkelin mukaan Putin olisi nähnyt Ukrainan Nato-lähentymisen sodan julistuksena ja aloitti sodan Ukrainassa jo silloin.

Merkelin mukaan Nato on perimmäinen syy sille, miksi Putin pyrkii hajauttamaan ja heikentämään Euroopan unionia.

– Hän haluaa tuhota Euroopan unionin, koska hän pitää sitä askeleena kohti Natoa, Merkel sanoi Putinista.

Puoleen vuoteen Merkel ei ole kommentoinut Ukrainan sotaa kuin pienillä tiedotteilla.

Nyt hän koki selvästi tarpeelliseksi puolustaa pitkää valtakauttaan, jonka Venäjän suurhyökkäys on asettanut täysin uuteen valoon.

Loppukauden kiitokset ovat vaihtuneet kovaksi kritiikiksi.

Haastattelijana toiminut Der Spiegel-lehden toimittaja Alexander Osang ei pistänyt entistä liittokansleria koville, vaan Merkel hallitsi illan keskustelua suvereenisti. Merkel vastasi nopeaälyisesti, analyyttisesti ja usein kuivalla huumorilla.

Entinen liittokansleri olisi tuskin kovaan prässiin suostunukaan. Hän myönsi suoraan ottavansa vastaan nyt vain miellyttäviä kutsuja.

Hän kertoi viettäneensä hiljaiseloa muun muassa kuuntelemalla äänikirjoja ja tekemällä kävelyretkiä talvisen Itämeren rannalla huppu päässä. Lukulistalla on ollut muun muassa Shakespearea.

– Henkilökohtaisesti minulla menee hyvin, Merkel sanoi.

Silti hän päätti palata julkisuuteen puhumaan Venäjästä ja Ukrainan sodasta. Se kertoo ennen kaikkea siitä, että Merkel haluaa kertoa oman kantansa miten kaikki lopulta meni nyt, kun Euroopan historiaa kirjoitetaan uusiksi.

Source Link yle.fi