Kokkolan kummajainen herättää kysymyksiä – onko se valas, meri­hirviö vai jokin muu: ”En sano mitään”

Kokkolan Marinkaisessa viime aikoina hämmästystä ja kummastusta aiheuttanut uso-havainto (unidentified swimming object = tunnistamaton uiva esine) ei ole tunnistamaton – tai ainakaan korkealentoinen, jos paikallisilta kysytään.

Paikalliset Janne Palmiola sekä Niko Kontinen ikuistivat videolle juuri ennen juhannusta veneillessään Siikakarin ja Länsipauhan saarten välistä jotakin, josta ei ole täyttä varmuutta.

Lue lisää: Mikä meri­kummajainen taltioitui Nikon kameraan Kokkolan edustalla? ”Saakeli, miten iso”

Kokkolan kalastajainseuran puheenjohtaja Kenneth Bäckström ei usko kyseessä olevan ”Marinkaisen hirviö”.

– Marinkainen on matalaa aluetta, ei siellä mitään ihmeellistä voi uiskennella.

Bäckström toteaa, että paikassa, jossa havainto tehtiin, on vain noin viisi metriä syvää.

– En sano mitään.

Heti perään hän muistelee, että vuonna 1965 alueella nähtiin sukellusvene.

– Vai oliko se joku toinen vuosi, no joka tapauksessa noihin aikoihin.

– Se on vaikea sanoa, ei se varmaan kuitenkaan sukellusvene ole, hän jatkaa ruotimistaan.

Hän muistuttaa, että Marinkaisten välittömässä läheisyydessä Lohtajalla sijaitsee myös puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue.

Harri Lahtea ei haittaa, jos Marinkaisten merikummajainen toisi turisteja nukkuvaan Kokkolaan.

Paljasjalkainen lohtajalainen kalastaja Harri Lahti ei myöskään usko uso-havainnon olevan mitään sen korkealentoisempaa.

– Eiköhän se ole ryhävalas.

– Hylkeitä täällä on pilvin pimein, joten kyllä sen on pakko olla valas.

30 vuotta kalastajana toiminut Halme toteaa myös Marinkaisten olevan matalaa seutua.

– Se on sellainen perukkalahden perukka, hän toteaa mystisesti paikasta, jossa havainto ”merikummajaisesta tehtiin”.

Jos merikummajainen luo Kokkolaan buumin tuoden turisteja pällistelemään, ei se ole hiljaiselle kalastajalle ongelma.

– Kyllä täällä on tilaa.

Koko ikänsä Kokkolaan vuonna 2009 liitetyllä Lohtajalla asunut Lahti kertoo, että eniten Marinkaisissa onkeen tarttuu siikaa.

Myös Kokkolan Venekerhon varakommodori ja tankkausasema-vastaava Christian Friis toteaa ykstuumaan Marinkaisten vesien olevan matalaa.

– Luin tuossa, että ilmeisesti ryhävalaat viihtyvät juuri matalissa vesissä.

Friis muistelee, että Kokkolan edustalla on nähty joskus aikojen saatossa myös maitovalas, mutta povaa kyseessä olevan kuitenkin ryhävalas.

– Se on eri näköinen ja värinen, hän tietää kertoa.

Uso eli tunnistamaton uiva esine – tai asia on herättänyt kosolti hämmästystä ja kummastusta Kokkolan edustalla Marinkaisessa

– Siitä maitovalas-havainnosta on varmaan rapiat kymmenen vuotta.

Aktiiviseksi veneilijäksi itseään tituleeraava Friis kertoo suhanneensa paljonkin Pohjanlahden poikki Suomen ja Ruotsin väliä.

44-vuotias työkseen konepaja yrittäjänä toimiva Friis kertoo isosiskonsa asuvan Ruotsin mantereen puolella sijaitsevassa Kalmarissa, joka on aivan Öölannin saarta vastapäätä.

Öölannissa valaat eivät ole ääriharvinaisia – melkeinpä päinvastoin.

– Niitä valaitahan on siellä ihan rantautunut Öölannin rannoille ja niitä on jouduttu sitten hinaamaan takaisin merelle.

– Siellä on ollut delfiinejäkin, ja jos mennään vielä kauemmas, niin Göteborgin edustalla on nähty joskus jopa valkohaita.

Pitkä alustus pitää sisällään arvelun siitä, että Friis uskoo Marinkaisissa nähdyn mahdollisen ryhävalaan eksyneen reitiltään pohjoisemmaksi.

– Onko se sitten ilmastonmuutos ja sitä kautta virtauksien muutokset, jotka voivat myös aiheuttaa sen, että vaikkapa valaita nähdään siellä, missä niitä ei ole aiemmin tavattu, hän jatkaa pohdintaa.

Jos Kokkola kokee yleisöryntäyksen Marinkaisten tapauksen johdosta, niin miten reagoit?

– Olen avarakatseinen ihminen.

– Ja kyllähän me turisteja tarvitsemme, muuten Kokkola kuolee pois.

Source Link is.fi