Koko kärkikymmenikkö uusiksi Pirkanmaalla – kahdelle peliyrittäjälle yli 10 miljoonan tulot

Kaksi pirkanmaalaista ylsi verovuonna 2020 yli kymmenen miljoonan euron tuloihin. Tommi Vallisto tienasi hieman yli 11,5 miljoonaa ja Ilkka Juopperi hieman yli 10,9 miljoonaa.

Kaksikon tulot ovat pääosin ansiotuloja ja peräisin peliteollisuudesta. Vallisto ja Juopperi olivat Pirkanmaan listan kärkinimet myös kaksi vuotta sitten. Vuonna 2018 molempien tienestit olivat yrityskauppojen jälkeen lähes kaksinkertaiset, kun molemmille merkittiin liki 21 miljoonan euron tulot.

Pirkanmaalla meni uusiksi koko kärkikymmenikkö. Viime vuonna juuri kymmenenneksi suurimmat tulot ansainnut, pienkuormaajia valmistavan Avant Tecno Oy:n toimitusjohtajan pallilta sittemmin eläköitynyt Risto Käkelä tienasi hieman yli kaksi miljoonaa ja sijoittui nyt 14:nneksi.

Pirkanmaan rikkaat ovat entistä rikkaampia. Vuonna 2019 Käkelän ansiot olivat 1,9 miljoonaa, mutta sijoitus tulolistalla korkeampi.

Viime vuonna peräti kahdeksan henkilöä tienasi enemmän kuin edellisen tulolistan kakkonen. Yli miljoonan tienanneita oli nyt valmistuneessa verotuksessa 55, kun heitä oli vuosi aiemmin vain 30.

Viime vuoden kovatuloisimmista kaikki rikastuivat ensisijaisesti pääomatuloilla. Kärkikymmeniköstä korkeimmat ansiotulot, hieman yli 150 000 euroa, kirjautti Timo Leppänen.

Pirkanmaan kovimmat palkkatulot nosti Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne. Hänen ansiotulonsa nousivat reiluun 1,7 miljoonaan euroon.

Myös neljä muuta pirkanmaalaista sai yli miljoonan euron ansiotulot.

Naisia ei Pirkanmaan kovatuloisimpien joukosta löydy. Satu Uotila on naisten kovatuloisin 1,37 miljoonan euron tienesteillä.

Listoilta voi puuttua nimiä, sillä runsaat 2000 suomalaista on pyytänyt poistamaan nimensä medialle annettavasta julkisten verotietojen aineistosta.

Source Link is.fi