Banner Before Header

Kokoontumis­rajoitukset päättyvät Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa jälleen mahdollisia tiistaista 15.2. alkaen.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi jatkossa järjestää myös sisätiloissa ilman osallistujamäärärajoitusta.

Avin mukaan toiminta on kuitenkin edelleen kyettävä järjestämään asiakkaille ja osallistujille tarkoitetuissa tiloissa siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi rajaamalla osallistujamäärää tai osallistujien liikkumista tilassa, sijoittelemalla osallistujien paikat aiempaa väljemmin, edellyttämällä kasvomaskin käyttöä tai tehostamalla ilmanvaihtoa.

Tartuntatautilain 58 d pykälän mukainen asiakas-, osallistuja- ja yleisötiloja koskeva päätös on voimassa Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnissa 15.–28.2.

Source Link is.fi