Kolmanneksi hiihtänyt Krista Pärmäkoski kritisoi Viaplayllä kiistanalaista päätöstä: ”Täytyy toivoa, ettei Tour ratkea siihen”

Krista Pärmäkoski sijoittui hienosti kolmanneksi Tour de Skin 10 kilometrin (p) kilpailussa Val di Fiemmessä maanantaina.

Pärmäkoski hiihti kuuden naisen kärkijoukossa läpi kisan. Venäjän Natalja Neprjajeva vahvisti Tourin kokonaiskisan kärkipaikkaansa karkaamalla lopussa selvään voittoon. Norjan Heidi Weng puolestaan ohitti Pärmäkosken viimeisessä laskussa, mutta suomalaisen kolmostilaa ei kukaan uhannut.

Pärmäkoski jäi voittaja Neprjajevasta 4,8 sekuntia.

– On ollut vähän huonoa Touria tällä Tourilla, nyt ajattelin, että otetaan rohkeasti hyviltä sijoilta paikkaa ja hiihdetään siellä, Pärmäkoski kommentoi päivän hiihtoaan Viaplayn haastattelussa ja kehui huollon onnistuneen hyvin suksien kanssa.

– Vähän kakkos- ja kolmoskierroksella taisi voittaja Neprjajeva hiihtää vähän kannoille. Se lisäsi vähän maitohappoja. Meinasin kolmannella kierroksella vähän katketa, mutta sain sitten porukan vielä kiinni, Pärmäkoski jatkoi.

Karannut kakkospaikka Pärmäkoskea hieman harmitti. Hän kertoi tienneensä, että laskuun kannattaa lähteä kakkosena, mutta ei viimeisen nousun päällä tiennyt, kuinka kaukana Weng oli.

Suomalaisnaisten kokonaispanos oli maanantaina vahva. Kerttu Niskanen oli seitsemäs, Johanna Matintalo yhdeksäs ja Anne Kyllönen 11:s.

Tour de Ski huipentuu tiistaina legendaariseen Alpe Cermisin loppunousuun. Neprjajevalla on minuutin ja 12 sekunnin keula loppunousussa ennen Ebba Anderssonia. Niskanen ja Pärmäkoski lähtevät loppunousuun sijoilta kolme ja neljä 1.19 ja 1.21 kärkeä perässä.

– Edelleen vähän harmittelen sitä, että se on yhteislähtö. Kun on näin pienet erot niin olisi kiva, että se olisi takaa-ajona, ja että se olisi ollut järkiratkaisu. Nousussa on vaikea tehdä ohituksia. Se tasainen (ennen nousua) on niin kapea, että viime vuonna siinä meni vähän sauvoja poikki. Täytyy toivoa, ettei kenenkään Tour ratkea siihen, että välineet menevät rikki ennen kuin päästään nousuun, Pärmäkoski totesi.

Takaa-ajojen muuttumista yhteislähdöiksi on kritisoinut moni muukin hiihtäjän tämän vuoden Tourilla. Alpe Cermisin loppunousu on hiihdetty yhteislähtönä viime vuosina.

Source Link is.fi