Komissio nosti ennustettaan Suomen talouskasvusta – ”omahyväisyydelle ei ole aikaa”

Euroopan komission tuoreen talousennusteen mukaan euroalueen talous kasvaa odotettua vauhdikkaammin. Komissio on nostanut jälleen ennustettaan tämän vuoden talouskasvusta ja arvioi euroalueen talouskasvuksi 5 prosenttia, kun kesällä odotuksena oli 4,8 prosentin kasvu.

Komissio on kohentanut myös ennustettaan Suomen talouskasvusta. Komissio ennustaa Suomen tämän vuoden kasvuksi 3,4 prosenttia, kun aiemmin arvio oli 2,7 prosenttia.

Komission mukaan Suomessa taloudellinen toiminta saavutti koronakriisiä edeltäneen tason tämän vuoden puolivälissä.

Talouskasvu jatkuu Suomessa myös ensi vuonna, mutta hieman hitaampaan tahtiin. Komissio ennustaa Suomen ensi vuoden talouskasvuksi 2,8 prosenttia.

Keskipitkällä aikavälillä Suomen talouskasvun odotetaan perustuvan muun muassa kotimaiseen kysyntään sekä investointien piristymiseen.

Komissio ennustaa Suomen työllisyyden jatkavan parantumistaan kohti kriisiä edeltänyttä tasoa.

Useimmissa muissa euromaissa kasvuluvut ovat Suomea parempia, mutta samalla tulee huomata, että Suomi selvisi viime vuonna koronakriisin talousiskuista huomattavasti keskimääräistä paremmin.

Komission mukaan ennustettujen kasvulukujen kohentuminen perustuu kevään ja kesän vahvaan kasvuun, kun koronarokotukset etenivät EU-maissa hyvin ja rajoitustoimia onnistuttiin purkamaan.

Komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis kuitenkin varoittaa, ettei omahyväisyydelle ole aikaa. Talouskasvun tiellä on myös vastatuulta.

–  Edessämme on edelleen epävarmuutta viruksen vuoksi ja on riskejä, joita vastaan on kamppailtava. Erityisesti meidän on tartuttava toimitusketjujen pullonkauloihin, kuten myös kohoaviin energiahintoihin, jotka vaikuttavat moniin kotitalouksiin ja yrityksiin läpi Euroopan, Dombrovskis sanoi tiedotteessa torstaina.

Komissio ennustaa, että yleisen hintatason nousu eli inflaatio on euroalueella 2,4 prosenttia tänä vuonna ja 2,2 prosenttia ensi vuonna.

Source Link is.fi