”Jumala suojelkoon kuningatarta, hän ei ole ihminen.”
Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Sen tietävät protestoijat ja pop-tähdet. Torstaina Animal Rebellion – järjestön mielenosoittajat juoksivat häiritsemään kuningatar Elisabetin 70 hallitsijavuoden kunniaksi järjestettyä paraatia.
Tästä seuraa kysymys kuinka suositun vanhan kuningattaren juhlia häiritsemällä saadaan sympatiaa eläinoikeustaistelulle? Saadaan sitä, näin: kun vaikkapa sata ihmistä suuttuu protestista, yksi voi kiinnostua, innostua ja liittyä liikkeeseen. Tämä on hyvin tehokasta värväämistä.
Poliisi suhtautuu Lontoossa tällaiseen vakavasti. Muutama vuosi sitten satuin näkemään siellä Extinction Rebellion -liikkeen, Suomessa Elokapinan mielenosoituksen. Noin 300 mielenosoittajaa kohti oli suunnilleen jokaiselle oma poliisi. Enemmänkin. Kolme poliisia vartioi kahta väsähtänyttä mielenosoittajamummelia.
Britanniassa pelätään yleistä levottomuutta pitkien koronavuosien jälkeen. Sitä on jo nähty hyökkäyksissä jalkapallokentille. Maa, erityisesti pääkaupunki Lontoo, on historiallisesti mellakkaherkkä.
Laulaja Johnny Rotten ja kitaristi Steve Jones vuonna 1976. Nykyään alkuperäistä Lydon nimeään käyttävä Rotten ei pidä Jonesin muistelmiin perustuvasta uudesta tv-sarjasta.
Tunnetuin yritys hakea huomiota monarkiaa ravistelemalla on jo 45-vuotias. Vuonna 1977 Elisabet vietti hopea- eli 25-vuotisjuhliaan vallassa. Parikymppiset eivät muuta hallitsijaa muistaneetkaan.
Silloin Sex Pistols -yhtye julkaisi kappaleen ”God Save the Queen”. Sen alkuperäinen nimi oli ”No Future”. Manageri Malcolm McLaren keksi napata kansallislaulun nimen kappaleella juhlavuoden vuoksi.
Hänen näkemyksensä yhtyeen maineen kasvattamisesta oli jatkuva provokaatio. Vuonna 1977 briteissäkin elettiin vielä yhtenäiskulttuurissa. Pienikin siihen uitettu riitasointu sai aikaan valtavan raivon.
Paitsi, että ”God Save the Queenilla” kutsuttiin kuningatarta ei-inhimilliseksi olennoksi, Britanniaa fasistiseksi ja julistettiin, että ”Englannin unelmilla ei ole tulevaisuutta”. Se nousi brittilistan kakkoseksi, vaikka yleisradioyhtiö BBC ei suostunut soittamaan kappaletta.
1970-luvulla Britanniassa elettiin synkkää aikaa. Öljykriisi ja inflaatio söivät ostovoimaa. Jatkuvat työriidat haittasivat arkea ja kadut täyttyivät roskista. IRA:n terroria pelättiin.
Oikeastaan vastaavaan mielentilaan on palattu vasta nyt 45 vuotta myöhemmin. Pandemia sotki normaalin elämän, inflaatio syö ihmisten pienet unelmat ja terroristejakin pitää yhä pelätä, vaikka heidän asiansa ei välttämättä ole yhtenäinen Irlanti.
1970-luvun lopun brittipunkin on analysoitu kuvastaneen sodanjälkeisen kansankodin loppua ja ennakoineen Margaret Thatcherin kovan konservatiivihallinnon valtaannousua.
Nyt monet ennakoivat Boris Johnsonin konservatiivihallinnolle kurjaa loppua. Ympäri käydään, yhteen tullaan.
Juhlavuoden kunniaksi jälleen kerran julkaistua ”God Save the Queen” -kappaletta mainostettiin Lontoossa keskiviikona.
Kuningatar tuskin uskalsi kuvitella vuonna 1977, että viettäisi vielä platinajuhlia vallassa. Eivät varmasti Sex Pistolsinkaan nykyään vahvasti kuusikymppiset jäsenetkään.
”God Save the Queen” julkaistiin uudestaan vuoden 2002 kultajuhlan ja vuoden 2012 timanttijuhlan aikoihin. Ja tietysti nyt taas. Ilmeisesti markkinoidaan jonkinlaista Sex Pistolsin omaa ”juhlarahaakin”.
Kappaleen sisältö on kuitenkin hiukan kiusallinen. Laulaja John Lydon, tuolloin Rottenina tunnettu, on vuosikymmeniä yrittänyt muotoilla nätisti kuinka ei oikeastaan koskaan vastustanut kuningatarta vaan ”instituutiota”.
Yhdysvalloissa pitkään asunut Lydon sai toissa vuonna punk-nostalgikoissa aikaan kylmiä väreitä kehumalla presidentti Donald Trumpia. Nuoruudessaan häntä pidettiin jonkin sortin vasemmistolaisena.
Sex Pistols on ollut otsikoissa, koska Lydon ja muut bändin jäsenet ovat riitaantuneet heistä tehdystä tv-sarjasta. Se perustuu kitaristi Steve Jonesin kehuttuihin muistelmiin, ja laulaja ilmeisesti kokee jäävänsä jotenkin sivuhenkilöksi.
Lydon esti aiemmin Pistolsin ”God Save the Queenin” käytön Elisabetista kertovassa the Crown sarjassa.
Kappale on joka tapauksessa laskettu vuosikymmeniä brittirockin suuriin klassikoihin. Se on olennainen osa kansakunnan yhteistä kulttuuriperintöä.
Ympäri käydään, yhteen tullaan.