Banner Before Header

Kommentti: Ensin mokasi tuomari, sitten Leijonat – ja lopulta Suomi antoi Ruotsille tylyn oppitunnin

Hetkinen, onko tämä Jukka Jalosen Leijonat?

Sitä päivitteli varmasti moni seuratessaan Suomen ja Ruotsin mittelöä Pekingin olympialaisissa. Leijonat oli kaksi erää hätää kärsimässä.

Siis se joukkue, jonka vahvuuksia ovat vuosikausien ajan olleet kurinalaisuus, pelisuunnitelmassa tiiviisti pysyminen, se kuuluisa yhteistyön jääkiekko.

Tuosta menestysreseptistä ei näkynyt 40 peliminuutin aikana Pekingin olympiakaukalossa jälkeäkään, kun Ruotsi möyhensi Suomea. Tre Kronor oli isäntä jäällä pelin ensiminuuteista lähtien, mutta Jussi Olkinuora piti huikeilla torjunnoillaan Leijonat mukana kamppailussa.

Toisessa erässä Olkinuora joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa, mutta avausmaaliin Ruotsi sai apua raitapaidoilta. Saku Mäenalaselle tuomittiin rangaistus poikittaisesta mailasta, vaikka vastustaja roikkui tilanteessa Mäenalasen työvälineessä kiinni. Erotuomarin virhe oli karkea. Ruotsi kiitti iskemällä komean ylivoimamaalin.

Sen jälkeen alkoi Leijonien mokailu. Markus Granlund sai 5 + 20 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tilanteessa ei ollut mitään epäselvää, tuomio oli täysin oikea. Ruotsi käytti Granlundin hölmöilyn hyväkseen. Kiekko löytyi toistamiseen Olkinuoran maalista.

Länsinaapurin kolmaskin maali tuli ylivoimalla. Leijonat kulutti jäähypenkkiä niin hurjaa tahtia, ettei vastaavaa ole arvokisoissa nähty vuosiin.

Suomi ei saanut millään peliään käyntiin ja keskittyi kaukalossa vain epäolennaiseen. Sami Vatasen täysin turha huitomisjäähy alleviivasi kurittomuutta. Ja sitä Jalosen joukkueilta ei ole koskaan totuttu näkemään.

Harva jaksoi uskoa, että Suomi vielä nousisi voittokamppailuun, mutta mitäs sitten tapahtuikaan! Leijonat teki hämmästyttävän ryhtiliikkeen yhdessä erässä. Neljänkymmenen minuutin sekoilu oli vain kaukainen muisto.

Ruotsi tosin avitti Suomen nousua parhaansa mukaan. Sinikeltaiset muuttivat karvaustaan, passivoituivat hämmästyttävällä tavalla ja antoivat suomalaisille pelin ohjat – ja lopulta voiton avaimet – käteen.

Asetelma kääntyi päälaelleen. Kaksi erää Ruotsi koulutti Suomea, mutta kolmannessa erässä ja jatkoajalla Leijonat antoi Tre Kronorille tylyn oppitunnin voittamisesta.

Kun Harri Pesonen iski kiekon maaliin jatkoajalla, Ruotsin pelaajat jäivät seisoskelemaan jäälle hölmistyneinä. Miten tässä näin kävi?

Jokaisen joukkueen on kohdattava vaikeuksia matkalla menestykseen. Leijonat näytti, että se pystyy voittamaan vaikeudet hämmentävän nopeasti. Oppitunti onnistui. Ruotsilla taas kotiläksyjä riittää.

Lue myös:

Source Link yle.fi