Kommentti: Fasistit eivät jatkossakaan marssi Roomassa – Italian vaalivoittaja on maltillisempi kuin luullaan
Lähes tarkalleen sata vuotta sitten, lokakuussa 1922, Benito Mussolinin johtamat mustapaidat saapuivat Roomaan ja saivat Italian johdettavakseen. Tämä historiallinen tapahtuma palasi hieman oudolla tavalla monien mieleen, kun Giorgia Melonin johtama Italian veljet -puolue voitti sunnuntaina pidetyt parlamenttivaalit.
Erityisesti Italian ulkopuolella on puhuttu ja kirjoitettu äärioikeistosta ja fasismista ja esitetty etukäteen huolta Italian tulevan pääministerin Melonin otteista. Kiinnostavaa on tietysti se, että vaalikampanjan aikana hänen päävastustajansa, vasemmistolainen Demokraattinen puolue, ei ole luonnehtinut Italian veljet -puoluetta äärioikeistolaiseksi tai fasistiseksi, vaan yksinkertaisesti oikeistolaiseksi. Demokraattisen puolueen johtaja Enrico Letta ja Giorgia Meloni kohtasivat televisioidussa vaalikeskustelussa, josta yleisesti todettiin, että se oli hyvin sopuisa ja tylsä.
Joissakin yhteyksissä on nostettu esille, että Melonin johtama puolue on vuonna 1946 perustetun uusfasistisen Italian sosiaalisen liikkeen perillinen, mutta on unohdettu samalla kertoa, että puolue on kehityskulussaan tuominnut fasismin ja Italian vuoden 1938 rotulait absoluuttiseksi pahaksi. Meloni on sanonut jakavansa tämän arvion.
Benito Mussolinin johtamat mustapaidat marssivat Roomaan lokakuussa 1922.
Lue lisää: Mitä Italian vaalituloksesta seuraa? Tutkija arvioi: ”Ei tule olemaan helppoa”
On myöskin syytä muistaa, että vuonna 1984 Italian sosiaalisen liikkeen perustaja ja pitkäaikainen johtaja Giorgio Almirante osallistui Italian kommunistipuolueen johtajan Enrico Berlinguerin hautajaisiin. Sitä pidettiin eräänlaisena uuden aikakauden alkuna. Kiinnostavaa on se, että fasismiargumenttia Melonia vastaan ovat käyttäneet, myös Suomessakin, sellaiset poliitikot, jotka loukkaantuisivat, varmasti ihan oikeutetusti, jos heidän sanottaisiin olevan stalinisteja.
Melonin johtama puolue on oikeistolainen, mutta se ei ole markkina- ja talousliberaalinen. Se antaa valtiolle tärkeän roolin taloudessa ja sen sosiaalipolitiikka sisältää tulonsiirtoja eri tuloryhmien välillä. Se on monissa talouteen liittyvissä asioissa maltillisempi kuin vaikkapa kokoomus. Italian veljet esimerkiksi vastusti muutama kuukausi ennen vaaleja Italian taksimarkkinoiden vapauttamista.
Italian ulkopuolella on myös oltu huolissaan maan siirtolaispolitiikasta. Meloni on usein puhunut siitä, että hän vastustaa laitonta maahanmuuttoa, mutta – kuten myös Legan Matteo Salvini – hän on lisännyt, että ovet ovat auki niille, jotka haluavat tehdä töitä ja eivät riko maan lakeja. Tämähän on välttämättömyys Italialle, jonka demografia on katastrofaalisessa tilassa. Melonin näkemys siirtolaisuudesta on siis tavallaan maltillisempi kuin esimerkiksi perussuomalaisten.
On vielä syytä kertoa, että Melonin puoluetta on perinteisesti kannatettu Italian asevoimien piirissä. Yksi puolueen perustajista – Ignazio La Russa – toimi usean vuoden aikana Italian puolustusministerinä. Italia on ollut Naton jäsen sen perustamisesta saakka ja Italian veljet ja sitä edeltäneet puolueet ovat aina olleet vakaumuksellisia atlantisteja. Heille Neuvostoliitto ennen ja Venäjä sitten on ollut se taho, jonka vuoksi Italia on tarvinnut puolustusliittoa.
Sunnuntaina käydyt vaalit olivat rehelliset ja Melonin johtama oikeisto voitti. Hänen poliittinen agendansa on melko laimea, koska hän taitavana poliitikkona ei oikeastaan luvannut äänestäjilleen yhtään mitään. Tämä johtuu siitä, että Italian politiikassa liikkumatila on äärimmäisen kapea. Euroopan unioni rahoittaa Italiaa ja Italian on pakko noudattaa, välillä toki joustaen, annettuja ehtoja.
Maa tarvitsisi sellaisia rakenteellisia muutoksia, joita yksikään puolue tai koalitio ei ole tähän saakka onnistunut toteuttamaan. Ne vaatisivat sellaista konsensusta, jota Italiassa ei ole näköpiirissä. Maa on poliittisesti sisäisesti jakautunut, koska oikeiston ja keskustavasemmiston kannatus on lähes samalla tasolla. Ainoastaan Italian hyvin erikoinen vaalijärjestelmä ja keskusta-vasemmiston kykenemättömyys muodostaa vaaliliittoa mahdollistivat tällä kertaa oikeiston voiton.
Varovaisuus on siis ainoa tapa, jolla Italiaa on mahdollista hallita. Siksi on hyvin todennäköistä, että hallitukseen otetaan mukaan kokeneita poliitikkoja ja asiantuntijoita, jotka osaavat edetä maltilla suututtamatta Brysseliä ja oppositiota. On mahdollista myös, että merkittäviä ministeripestejä tulevat saamaan monet sellaiset henkilöt, jotka olivat Silvio Berlusconin vuoden 2008 hallituksessa. Samassa hallituksessa, jossa Meloni toimi nuorisoministerinä.
Matteo Salvini (vas.), Silvio Berlusconi ja Giorgia Meloni vaalikamppailun aikana Roomassa.
Vaalit antavat kuitenkin todellista aihetta huoleen. Äänestysaktiivisuus tippui lähes kymmenen prosenttiyksikköä ja se oli alhaisin juuri niissä Etelä-Italian maakunnissa, joissa mafioiden valta on suurimmillaan. Reggio Calabrian alueella se jäi alle 50 prosenttiin ja Napolissa se oli 50,8 prosenttia.
Köyhän etelän ihmiset eivät siis usko Italian valtion hoitavan heidän asioitansa, eivätkä enää usko, että äänestämällä heidän tilansa paranisi. Tuntuu myös siltä, että valtio ja politiikka ovat osittain luovuttaneet. Etelän tilanteesta ja mafioista ei keskusteltu ollenkaan ennen vaaleja. Kun valtio vetäytyy, sen tilalle astuvat – ja ovat jossakin määrin jo astuneet – sellaiset tahot, joiden vahvistumisen pitäisi oikeasti huolestuttaa Eurooppaa. Italiassa on selvästi näköpiirissä suuntaus, jossa mafiat käyttävät hyväksi yleistä tyytymättömyyttä ja kurjistuvaa taloudellista tilannetta. Se synnyttää laajoja maantieteellisiä alueita, joissa vallitsee laittomuuden tila.
Italiassa on kuitenkin myös syitä iloita. Ensinnäkin tietenkin maan kaduilla eivät marssi mustapaidat. Toiseksi Italialla on vihdoinkin nainen pääministerinä. Se on todellinen kulttuurinen vallankumous ja paradoksaalista on tietysti se, että vasemmisto, joka Italiassa on puhunut paljon tasa-arvosta, ei ole koskaan asettanut naista pääministeriehdokkaaksi. Siihen tarvittiin ”äärioikeistolainen” puolue.
Kirjoittaja on suomalais-italialainen tietokirjailija.