Banner Before Header

Kommentti: Hintojen kallistumista on yhä vaikeampi paeta

Inflaation vältteleminen on yhä hankalampaa. Jos keskikesällä vielä onnistuikin vähentämään ajojaan, niin syöminen on välttämätöntä eikä ilman sähköäkään oikein tule toimeen.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kiteyttää ongelman näin:

Soitan Appelqvistille kysyäkseni, keksiikö hän jonkun keinon, millä inflaatiota voisi vielä paeta.

Ei keksi.

Vaihtoehdot ovat vähissä, Appelqvist sanoo.

Hän tietää oman ammattikuntansa vakioneuvon: pitää muuttaa käytöstä ja sopeuttaa toimiaan. Mutta Appelqvist on käynyt perkaamassa Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin, eikä hän löytänyt yhtään elintarviketta, jonka hinta ei olisi noussut viime vuodesta.

Se siitä käytöksen muuttamisesta sitten.

Lue myös: Inflaatio ei hellittänyt heinäkuussa

Lue myös: Näin kesäsesonki on vaikuttanut ostoskorin hintaan

Toki edelleen pätee vanha totuus, että inflaatio osuu jokaiseen hieman eri tavalla. Esimerkiksi, jos et ole alunperinkään syönyt kalaa, olet säästynyt melkoiselta hinnannousulta. Tuore ja jäähdytetty kala on kallistunut heinäkuuhun 2021 verrattuna suunnilleen 39 prosenttia.

Itsestäni voin sanoa, että keitän nykyään kahvia täsmälleen sen verran kun tarvitaan. Kahvi oli heinäkuussa noin 46 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aikaisemmin – ei sitä kannata keittää viemäriin heitettäväksi.

Kesän kovimmat kiistat ainakin Twitterissä käytiin bensiinin hinnannoususta ja siitä, pitäisikö valtion tulla kuluttajia vastaan vai ei. Appelqvist sanoo, että nyt nähdään markkinan toimivan juuri niin kuin ekonomistit sanoivat: polttoaineiden hinnat ovat tulleet huipusta reippaasti alas.

– Jos samaa olisi yritetty politiikkatoimilla, olisi käytetty miljarditolkulla rahaa ja vaikutus polttoainepumpuilla olisi paljon pienempi.

Bensiinin hinnannousu osui ennen kaikkea keski- ja hyvätuloisiin – sillä kaikkein pienituloisimmilla ei ole autoa – mutta ruoan hinnannousu osuu kipeimmin pienituloisiin, sillä he käyttävät suuremman osan käytettävissä olevista tuloista ruokaan. Ja kuten jo todettu, halpenevaa elintarviketta ei löydy.

On pakko vielä kysyä, onko Appelqvist itse muuttanut mitään kulutuskäytöksessään. Hän sanoo olleensa pitkään pörssisähkön ostaja ja tehneensä vuosien aikana sillä hyvät säästöt.

Ruokaostoksiaan hän ei ole muuttanut, mutta ”kyllä jo viime talvena, kun sähkö oli hetkittäin erittäin kallista, kävin laittamassa lattialämmityksen pois. Ja mietin, että nyt en kyllä laita saunaa päälle”.

Lisäksi hän toteaa sen, mikä pitää yleisesti paikkaansa: näillä inflaatioluvuilla huomaa konkreettisesti, miten palkan ostovoima supistuu.

Samalla rahalla saa aiempaa vähemmän.

Source Link is.fi