Kommentti: Inflaation kiihtyminen on tosiasia – pelottelu korkojen hurjalla nousulla on silti liioittelua
Jos taloudessa kaikki sujuisi viimeaikaiseen tapaan ja viimeksi koettua kehityskulkua jatkaen, olisi ennustaminen helppoa kuin vanhan sanonnan heinänteko.
Ja jos näin tosiaan olisi asian laita, olisi esimerkiksi inflaation ja sitä myöten korkojenkin povaaminen ainakin yhtä varmaa kuin huomisen sään ennustaminen on säätieteilijöille.
Talous on kuitenkin moninaisine ilmiöineen kenties vielä monimutkaisempi ja arvaamattomampi kokonaisuus kuin ilmasto, ja siksi taloutta koskevat ennusteet ovat vielä epävarmempia kuin sääennusteet.
Toki taloudenkin ammattiennustajat laativat ennusteitaan mutkikkaiden matemaattisten laskelmien ja ennustemallien avulla niin kuin säätieteilijät laativat sääennusteitaan.
Mutta ero on silti kuin yöllä ja päivällä, sillä toisin kuin säätila, talous ei ole luonnonilmiö eikä talouden ennustaminen ole eksaktia luonnontiedettä vaan ennemmin epävarmaa ja parhaimmillaankin valistunutta aavistelua.
”Talous ei ole luonnonilmiö eikä talouden ennustaminen ole eksaktia luonnontiedettä.
Tämä ennustamisen ja ennusteiden alituinen epävarmuus on syytä pitää mielessä esimerkiksi inflaatio- ja korkonäkymiä uumoilevia ennusteita lukiessa ja kuunnellessa.
Toki talousennusteetkin osuvat aika ajoin oikeaan, mutta yleensä näin käy edes jonkinasteisella varmuudella vain entisenlaista talouskehitystä jatkavien suhdannevaiheiden mittaan.
Sen sijaan suhdannekäänteiden tai viimeaikaisesta kehityksestä muutoin poikkeavien kehityskulkujen ennakoiminen on ammattiennustajien konsensukselle toivottoman vaikeaa.
Kun talousennustajien enemmistö vaikuttaa tavallistakin yksimielisemmältä, on epäluuloisen sivustaseuraajan aika puntaroida muitakin vaihtoehtoja kuin konsensuksen ”näkemää” varmaa kehityskulkua.
Pankit toivovat korkojen nousua
Parhaillaan talousennustajien enemmistö vaikuttaa veikkaavan, että inflaation kiihtyminen jatkuu ja että siksi korotkin lähtevät tuntuvaan nousuun.
Viime viikkoina tätä huolestunutta näkymää on vahvistanut kasvava joukko suurpankkien johtajia, jotka ovat meillä ja maailmalla alkaneet heristellä varoittavaa inflaatiosormea ja patistaneet keskuspankkeja korkojen nostoon.
Pankkiiritkin ovat parhaassa tapauksessa fiksua väkeä, mutta eivät heidänkään varoituksensa tai patistelunsa kerro mitään varmaa talouden tulevaisuudesta. Heidän varoituksensa perustuvat paitsi ekonomistien epävarmoihin ennusteisiin myös pankkien omiin liiketoimintatavoitteisiin.
Nollakorot ovat pankeille alituinen kannattavuushaaste, kun taas nykyistä korkeampien korkojen oloissa peruspankkitoiminnan kannattavuus kohenisi miltei itsestään.
Inflaatio- ja korkohuolien herättäminen puolestaan edistää kalliiden korkosuojausten kauppaamista korkojen nousunäkymistä huolestuneille laina-asiakkaille.
”Nykyistä korkeampien korkojen oloissa peruspankkitoiminnan kannattavuus kohenisi miltei itsestään.
Tällaiset epäluuloiset huomautukset eivät kuitenkaan takaa, että pankinjohtajat tai sen puoleen talousennustajat olisivat väärässä. Mutta eivät heidän varoituksensa ole myöskään välttämättä täysin vilpittömiä.
Toki on totta, että inflaatio eli kuluttajahintojen nousuvauhti on viime kuukausina voimistunut, sillä onhan yleinen hintataso kohonnut vuosikausiin kovinta vauhtia erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös euroalueella Suomea myöten.
Toistaiseksi keskuspankkiirit ovat kuitenkin ennemmin toppuutelleet inflaatiohuolia kuin ottaneet itsekin osaa varoittelukuoroon.
Keskuspankit rauhoittelevat
Yhdysvaltain Fed on vasta aloittanut mittavan rahaelvytyksensä supistamisvaiheen, kun taas euroalueen EKP jatkaa omia elvytysohjelmiaan likimain kaasu pohjassa.
Keskuspankit tulkitsevat edelleen inflaation viimeaikaisen voimistumisen ohimeneväksi ja suurelta osin koronakriisin jälkiseurauksiin liittyväksi ilmiöksi.
Sivustaseuraajan on toki syytä suhtautua keskuspankkienkin julkilausumiin epäluuloisesti, sillä keskuspankkiirien puheet ovat olennainen osa rahapolitiikan keinovalikoimaa eivätkä suinkaan riippumattomien taloustieteilijöiden objektiivisia arvioita.
”Sivustaseuraajan on toki syytä suhtautua keskuspankkienkin julkilausumiin epäluuloisesti.
Keskuspankit ovat Atlantin molemmin puolin jo vuosikymmenen ajan varta vasten yrittäneet saada inflaation kiihtymään, joten tuskin ne ryhtyvät ensimmäisinä kauhistelemaan, jos ponnistelut alkavat vihdoin tuottaa tulosta.
Tämä huomautus ei takaa keskuspankkien olevan oikeassa tai väärässä. Se muistuttaa, että keskuspankkiirien julkilausumat ovat yleensä rahapolitiikan tavoitteiden sanelemia yrityksiä vaikuttaa yleisön talousodotuksiin eivätkä vilpittömiä ja objektiivisia arvioita.
Joka tapauksessa rahoitusolojen pitäminen yltäkylläisen keveänä viimeaikaisesta inflaation voimistumisesta huolimatta voi olla yhtä hyvin merkki rahapolitiikan viisaasta pitkäjänteisyydestä kuin vuosikymmeniin suurin rahapoliittinen virhe.
Korkojen pitäminen edelleen nollan prosentin tuntumassa ja luottohanojen pitäminen edelleen apposen avoimina ovatkin keskeisiä aineksia pahimpien inflaatio- ja korkopelkojen taustalla.
Kauhumuistoja 1970-luvulta
Vaikka keskuspankit rauhoittelevat, osa ennustajista varoittelee jo 1970-luvun kaltaisen niin sanotun stagflaation kauhunäkymistä.
Talouden ”täydellinen myrsky” muuttui 1970-luvulla karuksi koettelemukseksi, kun ensin inflaatio karkasi kovimmillaan yli kymmenen prosentin vuosivauhtiin ja sen taltuttamiseksi korot oli rykäistävä korkeimmillaan inflaatioprosenttejakin korkeammiksi.
Kovaotteinen korkokuuri painoi talouden rujoon taantumaan ja nosti työttömyysasteen monin paikoin sietämättömän korkeiksi. Talousjamaa pahensivat vielä 1970-luvun kaksi erillistä öljykriisiä.
Varoittajat näkevät nyt samanlaisia aineksia tai ainakin riskejä, että ensin keskuspankit pitävät korkojaan liian kauan liian matalina ja näin päästävät inflaation karkuun, ja sitten joutuvat taas taltuttamaan liian kovaa inflaatiota pakottamalla korot paniikkilukemiin.
Tuollainen näkymä panee kieltämättä epäilijänkin vakavaksi, sillä nyt taloudessa on niin raskas velkataakka, että nyt tylyyn taantumaan riittäisi lievempikin korkokuuri kuin 1970-luvulla.
Vaikka talouden korkoriskit ovat nyt kiistatta suuria ja vaikka varovaisuuteen voi olla vahvat perusteet, lienevät rajuimmat korkovaroitukset silti liioittelua ja joka tapauksessa ennenaikaisia.
”Nyt tylyyn taantumaan riittäisi lievempikin korkokuuri kuin 1970-luvulla.
Jos inflaation voimistuminen jatkuisi vaikkapa ensi vuoden tuolle puolen edes jokseenkin varmasti ja jos tämä pakottaisi yhtä varmasti korot tuntuvasti nykyistä korkeammiksi, pitäisi tämän näkyä korkomarkkinoiden noteerauksissa jo nyt.
Korot ovat jonkin verran kohonneet, mutta eivät mitenkään radikaalilla tavalla eivätkä varsinkaan verrattuna viime kriisejä edeltäviin joten kuten normaaleihin talousaikoihin verrattuna.
Korot kertovat muuta kuin ennusteet
Finanssimarkkinoilta löytyy parhaillaan ainakin kaksi painavaa perustetta tulkita inflaation kiihtyminen piakkoin ohimeneväksi ilmiöksi – ja välttää korkopaniikkia.
Kumpikaan näistä perusteista ei ole miltään osin piilossa tai vaikeita kenen tahansa kiinnostuneen nähdä omin silmin.
Ensimmäinen paistattelee kirkkaasti korkomarkkinoilla ja toinen vielä kirkkaammin osakemarkkinoilla.
Pitkien korkojen, kuten valtioiden pitkäaikaisten velkakirjojen markkinakorkojen, noteeraukset ovat kieltämättä kohonneet, mutta eivät läheskään yhtä paljon kuin inflaatio on kiihtynyt.
Korot ovat yhä tuntuvasti viimeaikaisten inflaatiolukemien alapuolella, joten nimellisten korkoprosenttien ja inflaatioprosenttien erotuksesta muodostuvat reaalikorot ovat painuneet voimakkaasti negatiivisiksi.
Joka pitää korkojen rajua nousua varmana, vastatkoon, miksi korot eivät ole jo nousseet enempää kuin on jo käynyt ja miksi korkomarkkinat sietäisivät reaalikorkojen jämähtämistä pitkäksi aikaa voimakkaasti negatiivisiksi.
Onko selitys kenties, että markkinapelurit eivät ole vielä hoksanneet inflaation kiihtymistä? Ehkä, mutta tämä olisi vielä hoopompaa kuin uskoa talousennusteita totuudeksi.
”Onko selitys kenties, että markkinapelurit eivät ole vielä hoksanneet inflaation kiihtymistä?
Yksi mahdollinen – ja kenties hieman uskottavampi – vastaus on, että korkomarkkinat arvioivat inflaation viimeistään ensi vuoden mittaan ennemmin rauhoittuvan kuin jatkavan viimeaikaiseen tahtiin saati kiihtyvän lisää.
Tämä toki tarkoittaisi, että tällä kertaa korkomarkkinat olisivat ennemmin inflaatiohuolia yhä vähättelevien keskuspankkiirien kuin huolia paisuttelevien talousennustajien ja pankinjohtajien kannalla.
Joka tapauksessa millään muulla seikalla on vaikea selittää, miksi korot yhä olisivat suhteellisen matalalla, jos korkojen raju nousu olisi varma asia.
Rujo inflaatio olisi osakkeillekin myrkkyä
Se toinen finanssimarkkinoiden inflaatiopelkoja hälventävä enne löytyy osakemarkkinoilta – ja tarkemmin sanottuna siitä, että maailman keskeiset osakepörssit hipovat ennätyksiä eivätkä kynnä pohjamutia.
Jos inflaation kiihtyminen ja korkojenkin kohoaminen olisi varma asia ja varsinkin, jos tiedossa olisi 1970-luvulla koettuja talouskauhuja, tuskin osakemarkkinoillakaan olisi aihetta kurssiennätyksiin.
”Keskeiset osakepörssit hipovat ennätyksiä eivätkä kynnä pohjamutia.
Kaikin puolin rujon 1970-luvun koettelemuksiin kuului hirmuisen inflaation ja karseiden korkojen lisäksi osakemarkkinoidenkin harvinaisen ankea ja poikkeuksellisen pitkä tappioiden rupeama.
Tuolloin hirmukorot ja taantuma kohtelivat pörssiyhtiöitä kaltoin, sillä harva yritys kykeni siirtämään palkkojen ja muiden kustannusten rajuja nousuja täysimääräisesti tuotteidensa ja palveluidensa myyntihintoihin.
Karsea vuosikymmen oli pahin painajainen korkosijoittajille, mutta se oli melkein yhtä tyly myös osakesijoittajille.
Ovatko kenties osakemarkkinatkin nukahtaneet rattiin?
Ehkä, mutta tuskin tätäkään kannattaa aivan varmana pitää. Ei ainakaan niin varmana, että sen perusteella tohtisi kovin suurilla summilla lyödä vetoa varmasti kiihtyvän inflaation ja varmasti kohoavien korkojen puolesta.