Kun jääkiekkohistorian hyökkäysorientoitunein pelaaja alkaa linjata puolustuspelaamisen puutteista toden teolla, tilannetta voi kutsua vakavaksi.
– You’ve got to play defense, man, Wayne Gretzky totesi amerikkalaisella TNT-kanavalla keskiviikkona.
Suomeksi Wayne Gretzky vaati läntisen konferenssin finaalijoukkueilta, Coloradolta ja Edmontonilta parempaa puolustuspeliä. Syytä toden totta oli, sillä lännen ensimmäinen loppuottelu päättyi karmivan karnevaalin jälkeen kotijoukkueen 8–6-voittoon. Nyt on myös syytä muistaa, että Gretzky jos kuka tietää, mistä puhuu.
Gretzkyn suuruuden vuosina Edmontonin maalivahti Grant Fuhr näki omia puolustajiaan lähinnä pelin jälkeen suihkussa.
Nyt ysiysin mittakin tuli täyteen. Etenkin, kun Edmonton ei ollut huolimattomassa hurlumheissä kuluvana keväänä ensimmäistä kertaa. Vaikka se kaatoi toisella kierroksella paikallisvastustaja Calgaryn selkeästi viidessä pelissä, siinäkin sarjassa se otti avauspelissä kuokkaan rumasti 6–9.
NHL on ylipäätään ollut etenkin mantereen läntisellä puolella ollut viime viikkoina vahvalla aikamatkalla takaisin 80-luvulle.
Vaikka Edmontonin kevättä on pidettävä ennakko-odotukset huomioon ottaen suurena menestyksenä, esimerkiksi Oilersin seitsemän edellisen ottelun päästettyjen maalien keskiarvo on 4,67. Finaalivastustaja Coloradon lukema seitsemästä edellisestä ottelusta huitelee kolmessa ja puolessa.
Tällaisilla lukemilla ei olla tavattu voittaa mestaruuksia.
Pelkkä viihdearvo laiska argumentti
Yleisessä keskustelussa esiin on nostettu ensimmäiseksi viihdearvo, mitä etenkin lännen finaalisarjassa varmasti onkin tarjolla koko rahalla. NHL ja televisioyhtiöt kehräävät, kun Connor McDavidin ja Nathan MacKinnonin kaltaiset supertähdet latovat kilpaa kiekkoa verkkoon.
Samaan aikaan kaiken tapahtuneen kuittaaminen pelkästään hyväksi viihteeksi tuntuu laiskalta.
Selvää nimittäin on, että tarjolla on monin paikoin ollut melko kehnoa jääkiekkoa. On hämmentävää, miten heikkorakenteista jääkiekkoa eilisessäkin ottelussa pelattiin, kun muistaa, että käsillä on jo välierävaihe. Kummankaan joukkueen viisikkopelaamisen rakenteita tai puolustamista ei voinut kutsua hyvällä tahdollakaan hyväksi.
Yksilötasolla monet eivät kykene pelaamaan ehjää kuudenkymmenen metrin peliä vastuullisesti – tai pelin ymmärrys ei tue tilanteiden tunnistamista kriittisillä hetkillä.
Coloradoa on pidetty monin paikoin jopa suurimpana mestarisuosikkina, mutta denveriläisyhdistelmän pelaaminen ei ole vieläkään erityisen kypsää. Päävalmentaja Jared Bednar kyllä puhuu oikeista asioista, mutta kaukalossa Coloradolla on ollut kevään mittaan vaikeuksia esimerkiksi johtoasemassa pelaamisen kanssa.
Se, että Edmonton nousi keskiviikkona 3–7-tappioasemasta yhden laukauksen päähän jatkoajasta, oli Coloradolta luokaton suoritus, eikä lainkaan tavaton sellainen. Ylimielistä pelaamista, syöttöharhoja, tarpeeton jäähy, ylihyökkäämistä ja niin edelleen – Colorado alkoi leikkiä jo käsissä olleella voitolla.
Edmontonin pakka oli sen sijaan levällään useaan otteeseen ja sen vaikeudet esimerkiksi oman alueen puolustuspelaamisessa olivat helposti havaittavissa. Sama oli tilanne Coloradon alakerran kanssa.
Toki kolikon toiselta puolelta löytyy valtavan yksilötaidon määrä sarjassa. Molempien joukkueiden supertähdet ovat uskomattoman taitavia luomaan pienessäkin tilassa uhkaa ja ylivoimatilanteita. Uuden sukupolven tähdillä on valtavat määrät hyökkäyspelitaitavuutta. Puolustuspelitaidot eivät kuitenkaan ole kehittyneet viime vuosina samassa suhteessa.
Fokus on ylikorostetulla tavalla hyökkäämisessä ja siitäkös MacDavidit ja MacKinnonit nauttivat.
Valmennuksessa puutteita
Kun katsoo lähes täydelliseen sekasortoon ajoittain ajautuvaa pelaamista etenkin läntisessä konferenssissa, on vaikea olla kyseenalaistamatta myös valmennuksen tekemisiä. Etenkin Coloradolta tuntuu puuttuvan kokonaan taito rauhoittaa ja sulkea ovi johtoasemassa. Koko ajan mennään kaasu pohjassa jopa pienellä riskillä, vaikka tarvetta ei enää olisi.
Tämä on valmennuksellinen asia, vaikka pelaajat lopulliset ratkaisut kaukalossa tekeekin.
Edmontonin kohdalla hämmentävää on esimerkiksi se, miten joukkue runkosarjassa antoi yksitoista vaarallista maalipaikkaa pelaamaansa tuntia kohden, mutta pudotuspeleissä lukema huitelee yli neljässätoista. Kova kärki ja vastustajien kehno maalivahtipeli on työntänyt Edmontonin jopa pidemmälle, mitä peli kaukalossa olisi luvannut.
Toki oletettavaa on, että meno sarjassa tasaantuu hullun avauspelin jälkeen, mutta laajemmassakaan katsannossa kummankaan kohdalla on vaikea äityä valtaviin hurraa-huutoihin, jos puhutaan pelin rakenteista tulosten takana.
Jalosella olisi annettavaa
Samaan aikaan Suomessa MM-kultahuuman jälkilöylyissä keskustelu Jukka Jalosen mahdollisuuksista saada sopimusta NHL:ään on käynyt kuumana. Rehellisyyden nimissä aivan aiheesta. Sopimuksen saamiseen ja valmentamiseen NHL:ssä liittyy monta muutakin asiaa kuin ohjauspelin kuntoon laittaminen, mutta keskiviikon ottelua katsoessa oli vaikea olla miettimättä myös Jalosta.
Osalla niin sanotuista NHL-laatujoukkueistakin on pelinsä rakenteissa niin perustavanlaatuisia ongelmia, että Leijonien valmennusprosessilla monet pelaisivat aivan toisen tason jääkiekkoa. Se on kylmä tosiasia, jota tuskin Pohjois-Amerikassa edes ymmärretään. Toki turnaus- ja seurajoukkuevalmentaminen ovat kaksi eri asiaa.
Eikä Leijonat Tampereella erityisen tylsää jääkiekkoa pelannut.
Jääkiekko on maalintekopeli ja kaikki haluavat nähdä maaleja, mutta 2–1-nihilismin ja heikkorakenteisen sekä huolimattoman 9–6-hurmostelun väliin mahtuu myös viihdearvoltaan laadukasta lätkää. Sillä alueella operoi kevään kotikisoissa Leijonat.
Gretzkyn avautuminen oli ensimmäinen viesti siihen suuntaan, että isomaalisten otteluiden suhteenkin liika on liikaa, jos pakka leviää molemmilla aivan käsiin.
Ja mitä Jaloseen ja muihin eurooppalaisiin tulee: ovi uudelle mantereelle kannattaisi Pohjois-Amerikan suunnasta avata ensitilassa.
Lue myös: