Banner Before Header

Kommentti: Kepua jäytää outo dilemma – se haluaa ulos Marinin hallituksesta, mutta miten ja milloin?

Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Annika Saarikon puoluevaltuustopuhetta on äimistelty nyt kolme vuorokautta.

Siinä Saarikko lateli madonluvut ja antoi viimeisen varoituksen, että kepu jättää hallituksen, jos ”talousryhti” pettää ja edessä oleviin leikkauksiin ei suhtauduta riittävällä vakavuudella.

Ja varsinkin, jos budjettikehyksiä aletaan käpälöidä.

Annika Saarikko uhkaili viikonloppuna puoluevaltuustossa Rovaniemellä hallituksen jättämisellä. Puolueen johtopiireissä hallituselo kyseenalaistetaan yleisemminkin. Vasemmalla varapuheenjohtajat Petri Honkonen ja Riikka Pakarinen, oikealla puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.

Kepussa henki on se, että maan taloustulevaisuus on vaarassa.

Puheen jälkeen on syystä kysytty kepun uskottavuuden perään.

Viime keväänä kepu uhitteli samalla tavalla hallituksen kehysriihen alla, mutta Saarikko kellahti lopulta selälleen. Samalla kepu söi uskottavuuttaan, jota se ei ole saanut vieläkään takaisin.

Pääministeri Sanna Marin (sd) nolasi sekä kepun että Saarikon: budjettikehykset revittiin koko loppuvaalikaudeksi ja Saarikko sai selitellä asiaa miten parhaiten taisi.

Kaiken lisäksi tuolloinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) ajettiin ulos historiallisesti koko kehysriihestä.

Tässä on jälleen kepun operaation pahin ongelma: uskottavuuden puute.

Lisäksi vastapallo puuttuu.

Itse asiassa kukaan ei ole esittänyt konkreettisesti mitään sellaista, mitä Saarikko yrittää nyt julkisesti hakata nurin.

Marin on puhunut budjettikehysten muuttamisesta yleisellä tasolla siihen suuntaan, että niissä otettaisiin huomioon paitsi menot, myös tulot, siis verot.

Mutta siinäkin kyse on ollut enemmän tulevaisuuden hahmottamisesta.

Saarikko on kutsunut hallituspuolueet vielä ennen joulua koolle käsittelemään taloustilannetta.

Muissa hallituspuolueissa ihmetellään mahdollisen kokouksen mahdollista agendaa ja esityslistaa.

Mistä siellä muka puhuttaisiin?

Tältä osin kepun sanoma on se, että puolue haluaa vakuudet, että kevään kehysriihessä pidetään kiinni edes sovituista säästösuunnitelmista.

Lisäksi maton alle lakaistu Veikkauksen rahakiista iskee kahta pahemmin ensi kevään kehysriihessä. Muitakin menokohteita ilmaantuu. Myös julkisen puolen palkkaneuvottelut ovat kehittymässä hallituspuolueista kuultujen lupausten perusteella siihen suuntaan, että valtion on ehkä avattava kukkaroaan.

Nykyhallitus ei osaa säästää, vaan pääsääntöisesti rahaa jaetaan sinne, mistä kovin huuto kuuluu.

Lisäksi vaalivuosi häämöttää.

Eli kepun pelko on aiheellinen.

Annika Saarikko on kuin William Shakespearen Hamlet, joka pohtii pääkallo kourassa, ollako vai eikö olla hallituksessa.

Mutta kepulla on outo dilemma:

Keskusta haluaa pohjimmiltaan oikeasti hallituksesta ulos, se käy selväksi keskusteluissa puolueen johtavien vaikuttajien kanssa.

Mutta miten? Siinäpä ongelma.

Annika Saarikko on kuin William Shakespearen Hamlet, joka pohtii pääkallo kourassa, ollako vai eikö olla hallituksessa.

Hallituksesta lähteminen ei ole helppo temppu, mitä tulee ajoitukseen ja motiiveihin.

Keskustan osalta se johtaisi koko hallituksen kaatumiseen ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä ennenaikaisiin vaaleihin.

Loppusuoralla kepua ja kepun kansanedustajia alkaa pelottaa, sillä ennenaikaiset vaalit järjestettiin viimeksi 1975 Urho Kekkosen valtakaudella

Mutta nyt puolueen johtoa myöten on alkanut kirkastua, että kevään 2019 hallitusratkaisu oli suuri strateginen virhe. Antti Rinteen (sd) hallitukseen ei olisi pitänyt lähteä, vaikka kepu sai hallitusohjelmaan kaiken, mitä se kehtasi edes vaatia.

– Jos tämä hallitus saataisiin jollakin ilveellä kaatumaan, se olisi jo isänmaankin etu.

Taustakeskusteluissa jopa keskustan johtopiireistä sanotaan, että hallitus joutaisi kaatua.

– Jos tämä hallitus saataisiin jollakin ilveellä kaatumaan, se olisi jo isänmaankin etu, IS:lle todetaan.

Mutta Saarikon kehysriihivaroitukset on helppo tulkita jälleen kerran kepun vaalitempuksi ja -propagandaksi.

– Vaalien takia tätä ei tehdä, se on selvä kuin pläkki. Eivät hässäkät meidän kannatusta nosta, kepusta painotetaan.

Siihen voi uskoa – tai olla uskomatta.

Mutta miksi kepu huutaa budjettikehyksistä kaksi kuukautta ennen aluevaaleja ja neljä kuukautta ennen kehysriihtä?

Miksei keskusta kaada hallitusta esimerkiksi EU:n ilmastopolitiikkaa koskevaan taksonomia-asetukseen, jonka osalta pääministeri Marin antoi viime viikolla vihreille ja vasemmistoliitolle vapaat kädet poiketa hallituksen linjasta.

Asiasta äänestetään eduskunnan suuressa valiokunnassa perjantaina.

– Emmehän me voi kaataa hallitusta sellaiseen asiaan, jossa saimme tahtomme läpi, keskustasta parahdetaan.

Kuvaavaa on, että silti kepussa monet toivoivat, että oppositio tekisi aiheesta välikysymyksen, jotta hallitusrintaman yhtenäisyys saataisiin mitattua eduskunnan suuressa salissa.

– Pääministerin pitäisi olla pelinrakentaja, mutta sellaista ei ole nähty, vaan hän laskeutuu kuin jumalatar lopulta näyttämölle sanomaan jotakin.

Taustalla kepussa haukutaan myös Marinia johtajuuden puutteesta, mutta julkisesti sitä ei haluta enää tehdä.

– Pääministerin pitäisi olla pelinrakentaja, mutta sellaista ei ole nähty, vaan hän laskeutuu kuin jumalatar lopulta näyttämölle sanomaan jotakin, kuuluu yksi keskusta-analyysi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) vakuutti Oulussa viikonloppuna, että hallitus pitää sovitusta kiinni.

Kepu on pannut kuitenkin merkille, että viime kevään jälkeen Marin on tullut hallituskiistoissa kepun puolelle.

Tämäkin on ongelma niille kepulaisille, jotka haluavat hallituksen nurin.

Loppuvaiheessa, esimerkiksi kevään kehysriihessä Marinin ja Sdp:n uskotaan tulevan kepun tueksi, ettei Marin joudu kaatamaan hallitustaan vuosi ennen eduskuntavaaleja.

Samaa keskustassa odotetaan ilmastoratkaisujen osalta, jotka odottavat hallitusta ensi keväänä.

Myös päähallituspuolue Sdp:n eduskuntaryhmässä on tajuttu viime kevään jälkeen, että kepu tarvitsee sekä liekaa että ymmärrystä.

Hallituskumppanin frustraatiota ymmärretään.

Mutta jos lie hallitukseen vaikea päästä, vaikea sieltä on näköjään lähteäkin.

Saarikon operaation järkevyys on helppo kyseenalaistaa, sillä se on helppo tulkita pelkäksi aluevaalipropagandaksi.

Keskusta on ajautunut sellaiseen poliittiseen kierteeseen, että puolueen uskottavuuden kannalta sen pitää tehdä jo jotakin, eikä vain uhitella.

Näköpiirissä ei siis ole mitään kepun konkreettisia toimia. Ei ainakaan ennen kevättä. Ja kevät on vielä kaukana.

Ja summa summarum:

Näköpiirissä ei siis ole mitään kepun konkreettisia toimia. Ei ainakaan ennen kevättä. Ja kevät on vielä kaukana.

Source Link is.fi