Banner Before Header

Kommentti: Korot eivät välttämättä nouse niin paljon kuin EKP haluaa uhoamisellaan uskotella

Euroalueen ja Suomenkin korot ovat jo jonkin aikaa nousseet, ja korot voivat herkästi nousta vielä lisääkin.

Mutta tuskin korot kuitenkaan nousevat enää niin paljon ja niin korkealle kuin korko-odotuksia ylöspäin hartiavoimin puskeva euroalueen keskuspankki EKP haluaa korkouhollaan uskotella.

Torstaina EKP ilmoitti korottavansa ohjauskorkojaan heinäkuussa 0,25 prosenttia ja syyskuussa ainakin saman verran tai tuplaten sekä varaavansa loppuvuodelle mahdollisuuden vielä ainakin yhteen tarvittaessa vaikka puolenkin prosentin nostoon.

Samalla EKP ilmoitti piakkoin lopettavansa vuonna 2014 alkuun panemansa velkakirjaohjelman kasvattamisen.

Rahapolitiikkakokouksen jälkeen EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde vielä korosti keskuspankin viestiä kuvailemalla pankin kiristystoimia ja -aikeita epätavallisen ”haukkamaiseen” sävyyn.

Kovenevista aikeista ja puheista huolimatta varsinaiset toimet viipyvät yhä.

Samantapaisia asteittain kovenevia korkopuheita on kuultu jo kuukausien ajan, mutta kovenevista aikeista ja puheista huolimatta varsinaiset toimet viipyvät yhä.

EKP kutsuu tällaista puheliasta mutta samalla toimetonta rahapolitiikan menetelmää ”ennakoivaksi viestinnäksi” ja ”odotusten ohjailuksi”.

Yksi tällaisten ”verbaali-interventioiden” tarkoitus on kannustaa rahamarkkinoita ja yleisöä varautumaan keskuspankin aikomiin korkomuutoksiin ja muihin toimiin, etteivät ne tule eteen yllätyksenä.

Aiottuihin toimiin varautuminen tarkoittaa, että korot ja muut rahamarkkinoiden säätimet sopeutuvat ennalta ilmoitettuihin rahapolitiikan toimiin jo ennen kuin EKP varsinaisesti nostaa korkojaan.

Niinpä EKP:n torstaina heinäkuulle ilmoittama 0,25 prosentin nosto ehtii nostaa markkinakorkoja hyvissä ajoin jo ennen heinäkuuta – mutta tuskin tekee niin uudestaan heinäkuussa.

Velkamäärä hillitsee nostoja

Toimettomien kiristyspuheiden pitkittyminen nyt jo kuukausien mittaiseksi ”ohjailujaksoksi” alkaa herättää ainakin tämän sivustaseuraajan epäluuloa, että EKP olisi jo aikaa sitten halunnut nostaa korkojaan mutta ei ole uskaltanut.

Rahapolitiikan ”normalisoimisesta”, rahoitusolojen liiallisen keventämisen välttämisestä ja nyttemmin inflaationkin kasvan uhan torjumisesta on kuultu ”haukkamaista” keskuspankkipuhetta niin pitkän aikaa, että EKP olisi aivan hyvin voinut jo aiemmin aloittaa edes varovaiset nostot ketään oikeastaan yllättämättä.

Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten nyt puheita oli nähtävästi juuri aikailun takia kiristettävä ja aiottuja toimia kovennettava – ennen kuin mitään tapahtuu.

Vaistomainen huoli viivyttelyn syistä herää oletuksesta, että EKP tietää eurotalouden ja alueen rahoitusjärjestelmän tilasta ja iskunkestävyydestä enemmän kuin muut – ja että se epäilee velkaisen alueen kykyä kestää korkojen nostoa tai muita rahoitusolojen kiristyksiä.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon nollaa prosenttia korkeampia korkoja eurotalous velkoineen kestää.

Yksi syy epäillä alueen iskun- ja koronkestävyyttä on kymmenen viime vuoden aikana ja EKP:n mittavan rahaelvytyksen avulla talouden eri osiin kertynyt historiallinen velkamäärä.

Velkaa on valtioiden, yritysten, pankkien ja kotitalouksien piikissä nyt enemmän kuin finanssi- ja eurokriisien aikaan tai sen puoleen milloinkaan sitä aiemmin, joten myös koko talouden korkoherkkyys ja -riskit ovat suuria.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon nollaa prosenttia korkeampia korkoja eurotalous velkoineen kestää. Ei sitä tiedä edes EKP – ennen kuin kokeilee.

Kestokyvyn raja paljastuu, kun se on ylitetty, mutta ei sitä ennen.

Ehkä tämä on yksi käytännön syy ”odotusten ohjailuun” puheiden voimalla. Jos pelkkien puheiden vaikutuksista syntyy ongelmia, puheita on vähän vähemmän kiusallista perua kuin jo toteen pantuja koronnostoja tai muita kiristystoimia.

Kolme syytä arkailuun

Kovien puheiden ja pehmeiden toimien välinen ristiriita ei välttämättä kerro mitään EKP:n rahapoliitikkojen pätevyydestä. Mutta luultavasti se kertoo sitäkin enemmän heidän vastassaan olevien haasteiden vaikeudesta.

EKP:n ensisijainen tehtävä on varmistaa euroalueen niin sanottu hintavakaus. Sen pitäisi tarkoittaa hintojen vakautta, mutta EKP on itse määritellyt sen tarkoittavan alituista inflaatiota, jonka EKP:n omatekoisen tavoitteen mukaan pitäisi olla kaksi prosenttia vuodessa.

Viimeaikainen inflaatiovauhti on huidellut kahdeksan prosentin vaiheilla, kun puhe on kuluttajahintojen muutosvauhdista vuodessa.

Poliittisen paineen vähentämiseksi ja oman maineensa puolustamiseksi EKP:n on pakko tehdä ”jotakin”.

Vuosikausiin kovin inflaatio johtuu kuitenkin suurimmaksi osaksi energian ja elintarvikkeiden kallistumisesta, ja vieläpä sellaisesta lähinnä tarjontalähtöisestä kallistumisesta, johon koroilla tai muillakaan EKP:n keinoilla ei ole vaikutusta.

Poliittisen paineen vähentämiseksi ja oman maineensa puolustamiseksi EKP:n on pakko tehdä ”jotakin”, vaikka se tietää toimet tehottomiksi.

Senkin EKP tietää, että nykyisenlaisen inflaation taltuttaminen rahapolitiikan välinein edellyttäisi talouskasvun tahallista tyrehdyttämistä rajujen kiristystoimien avulla. Ja että se taas sysäisi syliin finanssivaikeuksia.

Kolmannen lajin ylimääräisenä haasteena EKP joutuu kantamaan huolta vielä euroalueen hajoamisriskistä eli rahapoliittisten puheenparsien kiertoilmaisuilla ”eriytymisriskistä”.

EKP käy eräänlaista rahapoliittista kauhun tasapainoilua.

Samaan aikaan, kun EKP puhuu ja puhkuu useista rahapolitiikan tuota pikaa alkavista kiristystoimista, se vihjailee olevansa milloin tahansa valmis U-käännökseen ties kuinka tehokkaiden uusien salaisten rahapoliittisten välineiden avulla.

Source Link is.fi