Kommentti: Madridista jysähti sittenkin – Suomi kutsutaan Naton jäseneksi jo keskiviikkona

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet nytkähtivät sittenkin eteenpäin Naton huippukokouksessa Madridissa.

Liittolaiset päättävät keskiviikkona, että Suomi ja Ruotsi kutsutaan Naton jäseniksi. Turkki-solmu aukesi lopulta hivenen yllättäen.

Tiistai-iltana Suomen, Ruotsin ja Turkin ulkoministerit allekirjoittivat yhteisymmärrysasiakirjan, joka vahvistaa, että Turkki tukee tämän viikon Madridin huippukokouksessa Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi.

Toiveikkuutta oli ilmassa jo maanantaiaamuna. Keskusteluja oli käyty juhannuksen aikana ja maanantaina keskusteluja jatkettiin virkamiestasolla. Ne sujuivat odotuksia paremmin.

Tiistaina puolen päivän aikaan pitämässään tiedotustilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei sulkenut pois sitä, että Suomen asema suhteessa Natoon muuttuisi huippukokouksen aikana.

– Uskon kaikkien asianosaisten olevan tyytyväisiä, jos päästään liittymisneuvotteluiden alkuun, Niinistö sanoi ennen iltapäivällä alkaneita neuvotteluita.

Hän sanoi myös, että kortit katsotaan nyt loppuun asti.

Alle tunnin mittaisiksi ennakoidut keskustelut Turkin, Suomen ja Ruotsin valtionpäämiesten sekä Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kesken venyivät lähes neljään tuntiin. Kun kokouksessa pidettiin tauko, turkkilaisessa mediassa levisi jo tietoa neuvotteluiden katkeamisesta.

Kello 21 jälkeen Suomen aikaa presidentin tiedotustilaisuutta kolme tuntia odottaneille toimittajille tuli yllättäen tieto seurata välittömästi suoraa lähetystä Naton sivuilta. Siellä ulkoministereiden nähtiin allekirjoittavan asiakirjoja maiden presidenttien ja Stoltenbergin seistessä taustalla. Niinistöllä ja ulkoministereillä olivat hymyt herkässä, mutta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan näytti yrmeältä. Allekirjoitusten jälkeen hänkin hymyili ja laittoi kätensä Stoltenbergin käden päälle.

Seuraavaksi Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisen konkreettisista askelista sovitaan Nato-liittolaisten kesken seuraavan kahden päivän aikana. Aiemmin on arvioitu, että liittymiskeskustelut olisivat ohi päivässä tai kahdessa. Sen jälkeen Nato-maat allekirjoittaisivat Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat, minkä jälkeen alkaisi jäsenyyksien ratifiointikierros Nato-maiden parlamenteissa.

Niinistön mukaan tarkat askelmerkit ovat vielä hivenen auki. Joka tapauksessa Suomi ja Ruotsi pääsevät nyt osallistumaan keskiviikkona virallisesti alkavan Naton huippukokouksen ohjelmaan Nato-jäsenmaiden rinnalla.

Suomen, Ruotsin ja Turkin yhteisymmärrysasiakirjassa korostetaan, että Suomi, Ruotsi ja Turkki sitoutuvat antamaan toinen toisilleen täyden tuen kunkin maan turvallisuutta koskevia uhkia vastaan.

Niinistön mukaan Suomi ei tule sen johdosta muuttamaan lainsäädäntöään ja käytännöt tulevat jatkumaan entisellään.

Terrorismin torjunta sen sijaan nousee Nato-maiden agendalle jo torstaina Turkin toiveesta.

Source Link is.fi