Kommentti: Maskisekoilun syyllisten etsintä on ollut poliitikoilta käsittämätöntä vastuunpakoilua

Huoltovarmuuskeskus (HVK) epäonnistui viiden miljoonan euron maskikaupoissa keväällä 2020. Rahaa paloi ja tavara ei ollut sitä mitä piti.

Keskusrikospoliisi (Krp) tutki HVK:n työntekijöiden roolia kaupoissa ja sitä, oliko hankinnoissa toimittu vastoin ohjeita ja aiheutettu vahinkoa Huoltovarmuuskeskukselle. Kolmea henkilöä epäiltiin luottamusaseman väärinkäytöstä.

Poliisin tutkintamateriaalin perusteella syyttäjälaitos ei kuitenkaan löytänyt rikosta HVK:n toiminnasta. Rikosepäilyille ei ollut todennäköisiä syitä, ja kaikki tutkinnan kohteena olleet vapautuivat epäilyistä ja rikosoikeudellisesta vastuusta.

HVK:n epäonniset maskikaupat tulivat julkisuuteen, kun Suomen Kuvalehti uutisoi sekavasta tilanteesta. Kävi ilmi, että maskeja tilattiin ulosottoveloissa olleelta Onni Sarmasteelta sekä talousrikoksista tuomitulta kauneusalan yrittäjältä Tiina Jylhältä, joilla oli yhteyksiä Kiinaan.

HVK:n toimitusjohtaja Timo Lounema erosi ja kaksi johtajaa sai potkut viroistaan hyvissä ajoin ennen tutkinnan valmistumista, ja heidät käytännössä leimattiin julkisessa keskustelussa töppäyksen tekijöiksi: huonoa johtamista ja varomattomuutta.

Miksi taustoja ei selvitetty tarkkaan? Miten tämä voi olla mahdollista?

Tätähän ihmeteltiin.

Lue lisää: Ministerit painostivat Huolto­varmuus­keskuksen johtoa maskikauppoihin

Lue lisää: Presidentti Niinistö kiukustui maskijupakassa – kaoottiset olosuhteet selvisivät HVK:n ex-pomon poliisi­kuulusteluissa

Laaja esitutkintamateriaali on monessa mielessä kehittävää lukemista, ja se kertoo paljon suomalaisesta poliittisesta kulttuurista ja poliitikkojen vastuusta.

Poliitikkojen koronapaniikki keväällä 2020 säteili Huoltovarmuuskeskukseen, virastoon, jolla ei ollut kokemusta, osaamista ja asiantuntemusta suojamaskien hankinnoista. Ylilyöntejä tuli, vaikka loppujen lopuksi HVK selvisi koko urakasta kunnialla, ja myös hyviä maskeja saatiin Suomeen. Epäonnistuneita kauppoja oli itse asiassa kaksi.

Tutkintamateriaalin perusteella näyttää siltä, että HVK joutui tilannetajunsa menettäneiden poliitikkojen paniikkipyöritykseen – tuhoisin seurauksin. Tähän astihan on luultu, että HVK itsenäisenä laitoksena teki ratkaisut itse, mutta Krp:n esitutkintamateriaalin mukaan myös poliitikkojen ohjaava rooli taustalla on ollut luultua suurempi.

Maskeja oli saatava mistä tahansa ja hinnalla millä hyvänsä.

Ja niin tehtiin.

Materiaalista paljastuu järisyttäviä yksityiskohtia ministereiden tietämyksestä ja asioiden fokusoinnista. Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ei ymmärtänyt, että juuri heidän hallinnonalallaan hankitaan jatkuvasti suojaimia. Silti Kiuru oli puhelinpalaverissa sanonut ”tiukkasanaisesti”, että vastuu ja hankinnat ovat kokonaisuutena HVK:lla. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) taas painosti HVK:n johtoa, että maskilasti pitää saada äkkiä lentokentälle, jotta hän voi kertoa ilouutisen – twiitillä.

Eikä tässä koronanyrkin perään kysellyt Sauli Niinistökään ole aivan osaton. Hän iski painetta ministereille ja ministerit iskivät sitä HVK:lle, joka joutui tekemään hätäratkaisuja vaikeilla maskimarkkinoilla, markkinoilla, joita kuvattiin osuvasti villiksi länneksi.

HVK joutui tilannetajunsa menettäneiden poliitikkojen paniikkipyöritykseen.

Kirjoitin jo huhtikuussa 2020, heti maskikohun alussa, että sotkusta pitäisi jonkun ottaa poliittinen vastuu. Käsiä ei noussut silloin, eikä niitä nouse nytkään.

Lue lisää: Kommentti: Ministerin tulisi jo harkita eroa – perusteellisesti sössitystä maskikaupasta olisi jonkun syytä ottaa täysi vastuu

Maskisotkussa on kuitenkin kyse veronmaksajien rahojen holtittomasta käytöstä, ja siitä pitäisi jonkun ottaa kyllä poliittinen vastuu eikä piilotella kulisseissa odottamassa pölyn laskeutumista. Onhan tämä nyt aivan toisen tason juttu kuin Katri Kulmunin (kesk) esiintymiskoulutuksesta noussut kohu, joka johti yllättävän helposti ministerin eroon.

Pekonen ei ole enää ministeri, vastuuministeri eli työministeri Tuula Haatainen (sd) on ollut visusti hiljaa ja pääministeri Sanna Marin (sd) ei halua asiaa kommentoida. Täytyy muistaa, että Marin ilmoitti Ilta-Sanomissa pitkänäperjantaina 2020 menettäneensä luottamuksensa HVK:n toimitusjohtajaan.

Lausunnon jälkeen toimitusjohtaja oli käytännössä entinen toimitusjohtaja. Lounema pyysikin pääministerin ilmoituksen jälkeen eroa tehtävistään.

Syyteharkinnassa syyttömäksi loppujen lopuksi todettu Lounema kertoi muutama päivä sitten MTV:n haastattelussa, että tilanne ”harmittaa” kovasti. Louneman mukaan kokemus oli ”aikamoinen”.

Varmasti.

Source Link is.fi