Kommentti: Nopea Nato-päätös on vasemmisto­liiton etu – mutta sitä ei saa sanoa

Yhden puolueen etu olisi äärimmäisen nopea ja sujuva päätös Suomen Nato-jäsenyydestä. Vasemmistoliiton.

Näin siksi, että sen piirissä Nato-jäsenyyteen suhtaudutaan kaikkein nihkeimmin.

Näet: Mitä pidemmälle Nato-asia venyy, sitä enemmän tunteet vasemmistoliitossa kiehuvat ja syntyy klikkejä. Suomen vasemmiston historiasta tiedetään, että niiden kanssa ei hyvä hypi.

Puheenjohtaja Li Andersson on hyvä poliitikko, mutta vaikea hänenkään on pirunnyrkkiä avata, jos sellainen pääsee puolueessa syntymään.

Torstaina Ylen A-studiossa Andersson toivoi puolueen edustajille vapaita käsiä asian päättämisessä eduskunnassa. Näin pirunnyrkki ei ehkä puristuisi kasaan.

Kansan Uutisten mukaan vasemmistoliiton kansanedustajista vain kaksi kannattaa Nato-jäsenyyttä: Suldaan Said Ahmed ja Mai Kivelä. Heillä ei ole historian syövereistä kumpuavaa Nato-kammoa. Heidän korviinsa eivät kuiskuttele aaveet.

IS:n keskiviikkoisen selvityksen mukaan Nato-vastustajia oli vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä yhdeksän. Heistä mörökölleistä mörököllein on Johannes Yrttiaho.

Kansanedustaja Yrttiaho erotettiin hiljan vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmästä. Siihen kuuluu Li Andersson. Tämä antanee suuntaa Yrttiahon tuleville vaiheille.

Älyllisempää vasemmistoliittolaista Nato-vastustusta edustavat vaikkapa Jussi Saramo ja Anna Kontula.

Keskiviikkona eduskunnan ryhmäpuheenvuorossa Saramo varoitteli, että Nato-jäsenyys tekisi Suomesta mahdollisen Venäjän ensi-iskun kohteen.

Vasemmistoliitossa on perinteisesti vedottu siihen, että Naton jäsenyys voisi heittää Suomen sotilaat taistelemaan kaukaisille rajoille.

Muutama kuukausi sitten tällaiset olisivat olleet ihan päteviä perusteita. Nyt on vain niin, että Venäjä voi joka tapauksessa tehdä ensi-iskun Suomen rajoilla ja silloin taistellaan niillä. Uhka ei ole akuutti, mutta ei myöskään olematon.

Historian rattaat pyörivät taas nopeasti. Hitaat jäävät niiden alle.

Lue lisää: Vihreiltä vihreää valoa Natolle – näin eduskuntaryhmät linjaavat nyt jäsenyydestä

Lue lisää: Jussi Saramon raju syytös sai Riikka Purran reagoimaan: ”Toivoin, ettei haukuttaisi ketään putinisteiksi”

Vielä pari kuukautta sitten vasemmistoliiton kanta oli, että Nato-jäsenyys johtaisi puolueen lähtöön hallituksesta. Sittemmin Li Andersson on antanut ymmärtää, että näin ei välttämättä enää ole. Nopeat rattaat.

Andersson ei ole kertonut nykyistä Nato-kantaansa, ei myöskään vasemmistoliiton toinen ministeri Hanna Sarkkinen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle täyskäännös olisi asiassa liikaa. Siksi Anderssonin kannalta käytännöllisintä olisi edetä Nato-kuohuissa sammutetuin lyhdyin. Näin vahingot minimoituvat.

Eduskuntavaaleihin on vuosi. Niitä ennen vasemmistoliitossa ei haluta repivää riitelyä ja julkisuuteen karjaistuja Nato-sammakoita. Vaalien jälkeen Andersson voi hengittää vapaammin.

Source Link is.fi