Kommentti: Putin on kuin netin kylmä rakkaushuijari – ja juuri siksi venäläiset uskovat yhä ”kohteliaisiin miehiinsä” Ukrainassa

Miksi venäläiset eivät asetu suurin joukoin vastustamaan veriseksi diktaattoriksi paljastunutta Vladimir Putinia?

Ja miksi ihmeessä Putinin suosion kerrotaan kasvavan, vaikka venäläiset ovat takuulla saaneet jo todisteita Kremlin sotakoneiston julmuuksista Ukrainassa?

Käytännössä jokaisella venäläisellä perheellä on yhteyksiä ja jopa läheisiä sukulaisuussiteitä Ukrainaan. Puhelimet ja viestipalvelut toimivat yhä, joten sotasensuurista huolimatta venäläisillä on mahdollisuus saada virallisen propagandan kumoavaa oikeaa tietoa suoraan paikanpäältä.

Ei ole siis mahdollista, etteivätkö venäläiset tietäisi, että Venäjä on pommittanut Ukrainassa viikkotolkulla kaupunkeja ja kyliä, joissa on kuollut valtava määrä syyttömiä siviilejä.

Kuolema, haavoittuminen tai pakolaisuus on kohdannut myös satojatuhansia venäjänkielisiä ukrainalaisia – eli heitä, joiden ”suojelemiseksi natseilta” Putin väitti olevansa pakotettu aloittamaan ”erikoisoperaationsa”.

Ei ole myöskään mahdollista, etteivätkö venäläiset olisi saaneet lainkaan tietoa omien sotilaidensa suorittamista siviileiden teloituksista, naisten ja lasten raiskauksista, omaisuuden ryöväyksistä ja paikkojen kirjaimellisesta paskomisesta. Ja silti suuri osa venäläisistä kieltäytyy yhä uskomasta näitä tietoja, vaan he luottavat mieluummin z-operaation oikeutukseen.

Yksi selitys löytyy psykologiasta. Kun taitavan manipuloinnin kohteeksi joutunut ihminen törmää omia unelmiaan romuttavaan tietoon, hän alkaa suojella mieltään erikoisella tavalla.

Meille suomalaisille tämä käyttäytymismalli on tullut tutuksi viime vuosina internetin rakkaushuijareiden kautta.

Monella suomalaisella on omassa lähipiirissäänkin tavallisia fiksuja naisia ja miehiä, jotka ovat antautuneet järjettömän etärakkauden pauloihin. Moni on myös lähettänyt jättimäisiä rahasummia oletetulle ”komealle kenraalilleen” tai ”pulaan joutuneelle lastenlääkärilleen” saadakseen hänet Suomeen.

Uskomattominta on, että useat uhrit ovat alkaneet sitä enemmän puolustaa huijaajaansa, mitä enemmän he ovat saaneet todisteita etärakkautensa konnamaisuudesta.

Jotkut ovat menettäneet rahansa useampaan kertaan eivätkä he ole suostuneet uskomaan unelmiensa kohteesta pahaa edes siinä vaiheessa, kun pankki on yrittänyt estää rahansiirron huijarille.

Monet uhrit ovat kertoneet myöhemmin, että heitä vaivasi niin suuri häpeä omasta sinisilmäisyydestään, että se sai heidät kieltämään tosiasiat. Mitä hurjemmiksi valheet muuttuivat ja mitä enemmän rahaa katosi, sitä enemmän uhri oli sidottu huijaajaansa ja toivonkipinään, että kaikki olisi sittenkin totta.

Krimin ”kohteliaiden miesten” sijaan Ukrainassa mellastavat nyt venäläiset teurastajat ja raiskaajat.

Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB oli jo ovela ihmismielen manipuloija. Samoja keinoja hyödyntävät nyt FSB ja Putin.

Vuosikausia kestäneellä tv-propagandalla on luotu mielikuva ”aina ihmisten parasta ajattelevasta” Putinista niin, että Venäjän kansa yksinkertaisesti kieltäytyy ottamasta vastaan tietoa, joka romuttaisi tämän suuren yhteisen unelman.

Siksi myöskään paljastukset Putinin ja hänen lähipiirinsä jättimäisestä korruptiosta eivät aiheuta laajaa suuttumusreaktiota. Mitä enemmän Putinia vastaan esitetään todisteita, sitä sinnikkäämmin moni venäläinen asettuu häntä puolustamaan.

Kun Venäjä valtasi Krimin Ukrainalta keväällä 2014, Kremlin propaganda loi macho-Putinin rinnalle toisen vahvan miesmyytin sankarillisista sotilaista.

Tunnuksettomia sotilaita kutsuttiin maailmalla ”vihreiksi miehiksi”, mutta Venäjällä heille annettiin hellittelynimi ”kohteliaat miehet”. Lempinimi viittasi siihen, kuinka erikoisjoukkojen sotilaat ottivat Krimin haltuunsa ampumatta liki laukaustakaan.

Kun Putin käynnisti uuden ”operaationsa”, moni uskoi, että kyseessä olisi samanlainen sotilaallisen taitavasti toteutettu, liki veretön Donbasin alueen pikahaltuunotto kuin oli Krimin valtaus.

”Kohteliaiden miesten” sijaan Ukrainassa mellastavat nyt venäläiset teurastajat ja raiskaajat. Moni heistä palaa kotiin sinkkiarkuissa, mutta monia ei vaivauduta edes kotiuttamaan. Tätä kaikkea venäläisten on vaikea myöntää itselleenkään.

Vielä sitäkin vaikeampaa venäläisten on tunnustaa itselleen, että he ovat kaikki nämä vuodet rakastaneet paidatonta huijaria.

Source Link is.fi