Elettiin kai kevättä 1983, kun koitti odotettu päivä: edellisjoulun alla ensi-iltaan tullut Steven Spielbergin menestyselokuva E.T. olisi vihdoin nähtävillä pienellä kotipaikkakunnallani oikein valkokankaalla. Minä menin katsomaan, mutta lapsuudenkaverini Jyke jäi kotiin sadattelemaan. Hänen äitinsä hylkäsi lippuraha-anomuksen tiukalla perustelulla:
– Se tulee kuitenkin kohta tv:stä.
Ei muuten tullut. E.T. esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran valtakunnanverkossa yli neljätoista vuotta myöhemmin, joulupäivänä 1997 (lähde: Elonet).
Sittemmin tilanne on korjattu: E.T. on esitetty kaikkiaan 20 kertaa. Niistä 11 kertaa viiden viime vuoden aikana, tänä vuonna kolme kertaa. Se on aika paljon, mutta ei uusintamäärän kärkikastissa.
Hiljattain huomasin, että Poliisiopisto-elokuvat olivat poistumassa Netflixistä. Ajattelin, että pitäisiköhän ne katsoa, mitä jos niitä ei koskaan enää näytetä tv:ssä?
No, siitä ei liene pelkoa. Poliisiopistojen sarjaa on esitetty tänäkin vuonna monta kertaa. Kesällä 2015 Sub esitti kaikki seitsemän leffaa saman viikon aikana. Sen viikon seitsemän katsotuinta ohjelmaa Subilla olivat järjestyksessä Poliisiopisto 7, Poliisiopisto 3, Poliisiopisto 6, Poliisiopisto 2, Poliisiopisto, Poliisiopisto 4 ja Poliisiopisto 5.
Siinäpä se.
Voisin taas soittaa tv-kanaville ja kysyä, mitä järkeä tässä on, mutta koska olen tehnyt sen ennenkin, ja näitä juttujakin voi tehdä ikään kuin uusintoina, voin tiivistetysti kertoa, mitä sieltä vastattaisiin: samoja elokuvia ja ohjelmia kierrätetään vuodesta toiseen, koska vuodesta toiseen ne tuntuvat herättävän vähintään riittävästi kiinnostusta sekä katsojissa että mainostajissa. Miksi ottaa riskejä?
Yksi syy on myös se, että elokuvia ostetaan usein isoissa paketeissa: yhden hittielokuvan kylkiäisenä voi tulla lähes rajaton määrä sekundaelokuvien esitysoikeuksia. Se on ainoa selitys sille, että esimerkiksi komedialeffa Taalat taskuun, Dick & Jane esitettiin TV5:llä muutaman vuoden sisällä ainakin parikymmentä kertaa.
Huhujen mukaan joku on sen joskus katsonutkin.
Ymmärrän tv-kanavien perustelut, mutta sietoraja on viime vuosina ylitetty. Tv-elokuvien määrä on kasvanut valtavasti, mutta viikoittaisten ensiesitysten määrä on järjettömän pieni.
Suoratoistojättien vyöry markkinoille on toki mullistanut kilpailun esitysoikeuksista, mutta valinnanvaraa olisi silti paljon. Tarjonnan yksipuolistumista pahentaa se, että Ylellä on enää kovin vähän elokuvapaikkoja ohjelmakartassa.
Elokuvatarjonnan koko laatukirjo ei enää ollenkaan välity televisiosta, koska vielä on näytettävä Vicky Cristina Barcelona siltä varalta, ettei joku ole vielä nähnyt sitä kolmellakymmenellä (30!) edellisellä esityskerralla vuosina 2013–2021.
Vicky Cristina Barcelonaa on esitetty TV5:llä 30 kertaa.
Samaan aikaan myös tv-sarjoista on tullut ikiliikkujia. Voiko tv:tä avata parhaaseen katseluaikaan niin, ettei joltain kanavalta tulisi uusintajakso Frendeistä tai Simpsoneista? Niillekin olisi samantyylisiä uudempia vaihtoehtoja, mutta ne haudataan päiväslotteihin ilman markkinointia.
Myös Ylellä alkaa olla kaupallisten kanavien tautia: parhaillaan pyörii esimerkiksi uusinta sarjasta Reinikainen, ja pian alkaa taas Kyllä isää osaa, vaikka molemmat taidettiin uusia viimeksi viime vuonna. Kimmostakin puristetaan kaikki mehut viimeiseen pisaraan. Ovathan ne suosittuja, mutta Ylellä olisi arkistoissaan paljon muutakin hyvää ja harvemmin nähtyä.
En viitsi enää edes jatkaa marmatusta siitä, että ohjelmakarttaa tukitaan myös samojen ohjelmien ja elokuvien pikauusinnoilla monta kertaa viikon sisällä.
Itse olen kuvaputkitelevision ja yhtenäiskulttuurin kasvatti, jonka ennen niin lämmin suhde vanhan mallin lineaariseen televisioon on miltei kokonaan kuollut. Mieletön uusintarumba on vain yksi syy, mutta yksi painavimmista.
Lähes kaikki uusi, kiinnostava ja keskinkertaisuutta karttava tapahtuu suoratoistopalveluissa.