Banner Before Header

Kommentti: Uusi vuosi paljasti Instagram-maailman ruman puolen – voisivatko influensserit lopettaa edes nämä asiat käytöksessään?

Hip hei! On taas uusi vuosi. Raketit paukkuivat ja skumpat poksahtelivat. Uusimmalla Iphonella napattiin ihania selfieitä uusissa mekoissa trendikkäät laakeat samppanjalasit käsissä.

Mitäs tähän Instagramin kuvatekstiin kirjoittaisi? Sopiva resepti maksimaaliseen määrään tykkäyksiä voisi kenties olla jotain erityisen rankasta vuodesta, johon mahtui toki myös onnellisuutta.

Influensserien elämään kuuluu erottamattomasti rankkuus: se on rankempaa ja masentavampaa kuin kukaan osaa kuvitella. Päivityksissä ei toki kerrota sanallakaan, miksi vuosi on ollut erityisen rankka, mutta sehän onkin yksityisasia.

Terapiassa käymisestä saatetaan kertoa ja sitä suositellaan ”ihan kaikille”. Tuntuisi jotenkin loogiselta, että rankkaa hoitomuotoa suositeltaisiin ensisijaisesti mielenterveysongelmista kärsiville eikä ”ihan kaikille”, mutta eipäs nyt vähätellä kenenkään murheita. Kaikilla meillähän on omat ongelmamme, eikä niitä sovi vertailla.

Uutiskuva Thaimaasta lokakuussa 2019 ennen korona-aikaa.

Mainitsemisen arvoista on myös, että vuonna 2022 influensseri aikoo ”keskittyä enemmän itseensä”. Kaikkein tärkeintä elämässä on tutustua omaan itseensä, omiin tunteisiinsa, omaan intuitioonsa ja omiin tarpeisiinsa.

Seuraava otos onkin usein palmujen katveesta, mikä on ymmärrettävää ja ansaittua, koska influensserilla on ollut rankkaa. Oikeutusta korona-aikaan arveluttavaan ja ilmastovaikutuksiltaan epäeettiseen kaukomatkaan on perusteltu ja pohjustettu feedissä jo pitkään. Seuraajat kirjoittavatkin kommenttikenttään usein hyvin yksimielisen oloisesti: NAUTTIKAA!

Aina joskus influensserit kohtaavat kritiikkiä. Heitä arvostellaan täydellisen oloisen elämän larppaamisesta, kuten tässäkin kirjoituksessa tehdään. Silloin influensseri saattaa vastata julkaisemalla päivityksen, jossa lukee: ”Et voi koskaan tietää mitä hymyn taakse kätkeytyy”.

Influensseri siis myöntää itse valehtelevansa tunteistaan ja elämästään julkisessa kuvapäiväkirjassaan. Hymyn taakse voi kätkeytyä mitä vain. Seuraajat ovat vain niin tyhmiä, etteivät ymmärrä, että hei, tämä on vain kontenttia, ei sen tarvitsekaan olla totta.

Sosiaalinen media aiheuttaa tutkitusti huonoa itsetuntoa ja paineita. Uskallan toivoa, että somemaailma olisi vihdoin jonkinlaisen muutoksen äärellä vuonna 2022.

Tarjoankin pari vilpitöntä kehitysideaa työkseen somesisältöjä tehtaileville vaikuttajille:

1. Rajoita lomakuvia

Ymmärrettävästi influensserikin on ihminen ja haluaa iloita sosiaalisessa mediassa kauan odottamastaan lomamatkasta. Riittäisikö kuitenkin yksi tai kaksi kuvaa pitkin vuotta ajastettujen täydellisten hiekkarantakuvien ja jokaviikkoisen lomahaaveilun sijaan? Hyvin harvalla on varaa matkustella joka vuosi.

Puhumattakaan erittäin ilmastovihamielisistä viikonloppumatkoista vaikkapa New Yorkiin, jollaista esimerkiksi yli kuusi miljoonaa seuraajaa Instagramissa omaava brittiläinen Molly-Mae Hague juuri hehkutti.

2. Keskity itsesi sijaan muihin

Jos huomaat, että jollakulla lähelläsi on paha olla, älä pyri ”poistamaan elämästäsi negatiivisia viboja”. Kuuntele itsesi sijaan muita ympärilläsi ja unohda itsesi hetkeksi.

3. Jos ei hymyilytä, älä julkaise täydellistä hymyselfietä

Äläkä yritä naamioida täydellistä kuvaasi ”rehelliseksi” sillä, että selostat kuvatekstissä jotain epämääräistä elämän rankkuudesta. Ole sen sijaan oikeasti rehellinen.

Source Link is.fi