Banner Before Header

Kommentti: Väsynyt törkytirehtööri joutui tuntemaan nahoissaan uuden nöyryytyksen – se on kaikkien onni

Vapaaottelija Colby Covington hävisi mestaruutta puolustaneelle Kamaru Usmanille UFC:n välisarjan titteliottelun sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Taas.

Kyseessä oli uusintamatsi. Covington ja Usman kamppailivat ensimmäisen kerran joulukuussa 2019. Silloin Usman tyrmäsi Covingtonin. Sunnuntaina Usman voitti kaikin tuomariäänin.

Covingtonin tappio on onnenpotku vapaaottelun faneille, lajin ykköspromootio UFC:lle ja jopa ottelijalle itselleen.

33-vuotias yhdysvaltalainen on nimittäin vetänyt viime vuosien aikana niin raskasta roolia, että koko hänen toimintansa on alkanut tuoksahtaa pistävästi avoviemärille.

Nyt on aika kokeilla jotain muuta. Showpainipahista ei jaksa katsella enää kukaan.

Alla UFC:n jakama ottelutallenne Covingtonin ja Usmanin ensimmäisestä ottelusta.

Donald Trumpin presidenttikaudella Covington esiintyi UFC-ympyröissä piinkovana trumpistina. Hän kritisoi Black Lives Matter -liikettä ja haukkui NBA:n LeBron Jamesia, joka edustaa toisenlaista politiikkaa kuin UFC-ottelija.

Vuonna 2017 Covington otteli Brasiliassa, jota hän kutsui voittonsa jälkeen ”kaatopaikaksi”. Mies nimitteli maan asukkaita ”saastaisiksi eläimiksi”.

Naisia Covington on kohdellut alatyylisesti.

Hän retosteli väitetyllä seksisuhteella toiseen UFC-ottelijaan Polyana Vianaan. Viana kiisti suhteen. Tuoreinta otteluaan Covington taustoitti kuvamateriaalilla, jossa hän poseeraa uima-altaassa Miamissa keskellä naisten bikinipakaroita. Noloa ja kulahtanutta.

Ison rekkalastillisen Covington-sontaa on niskaansa saanut myös Usman. Covington on lyönyt tätä jatkuvasti törkypuheillaan vyön alle. Edes Usmanin valmentajan traaginen kuolema ei säästynyt UFC:n pahan pojan ruostuneelta sanansäilältä.

Sunnuntaina nigerialainen Usman hallitsi pääosin kaksikon kohtaamista. Covington ei otellut huonosti, koska hän ei ole huono ottelija. Hän kävi silti kaksi kertaa pyllyllään eikä lopulta ollut kovin lähellä voittoa.

Yhdysvaltalaisen leipäläpi meni lopultakin umpeen. Hän peräti nöyrtyi.

UFC:n asiantuntija Joe Rogan kertoi kuulleensa, että Covington sanoi Usmanille tappionsa hetkellä, että törkypuheissa oli kyse oli vain rahan tekemisestä. Oikeasti Covington kunnioitti Usmania.

Syytä onkin.

Usman on UFC:n tyylikkäin mestari ja pound for pound, kaikki painoluokat huomioiden, organisaation paras ottelija. Usman on voittanut 19 ottelua peräkkäin. UFC:ssä häntä ei ole koskaan edes kaadettu mattoon.

Covington on nyt hävinnyt kolmesti ja voittanut 16 kertaa ammattilaisena.